Asia jäi mielen päälle siinä määrin, että jälkeenpäin sparrailin aiheesta muutaman muun kohderyhmään kuuluvan ystäväni kanssa ja löysimme muutaman tekijän, mikä voisi aiheuttaa aiemmin mainitun syndrooman.
Kävimme keskusteluita laajasti aina lähtien naisen asemasta ja roolista kuluneen sadan vuoden säteellä sivuten nykypäivän markkinointia siitä, millainen äiti nyt tulisi olla. Avaisanana keskusteluissa oli naisen rooli äitinä ja uralla menestyminen. Meille 2010-luvulla äidiksi tulleille on itsestään selvää, että naisen ei tarvitse olla pelkästään äiti. Naisia kannustetaan astumaan hellan takaa pois ja toteuttaman omia ammatillisia unelmiaan. Me kaikki 80 -luvulla syntyneet, naiset ja miehet, ollaan näistä asioista samaa mieltä. Tavallaan...ainakin ajatuksen tasolla.
Käytännössä onkin toinen juttu. Miehet kannustavat naisia eteenpäin ajatuksen tasolla, mutta sitten, kun käytännössä pitääkin ottaa enemmän vastuuta arjen pyörittämisestä ei se naisen kasvava kotoa poistuminen ookkaan niin kiva juttu. Eli tavallaan kannustetaan, mutta ei kuitenkaan. En tiedä edes auttaako äitiysloma ja äidin hoitovapaa tätä asetelmaa, koska sillon perhe tottuu siihen, että äidillä on suurempi rooli kotona. Mietimme myös sitä, että silloin, kun me olimme lapsia oli hoitovastuu useammin äidillä ja tämä roolimalli on jäänyt tiedostamatta aivokoppaan.
Ehkä uuden perheasetelman sisäistäminen käytännön tasolla on ollut miehillä hitaampaa tai heille asiaa markkinoitu yksinkertaisesti vähemmän ja tämä asetelma tasa-arvon toteutumattomuudesta saa aikaan naisissa kotona levotonta liikehdintää? Toivottavasti meidän aikakauden lapset saavat kotoa erilaisen perhemallin, jossa vanhemmuus on oikeasti jaettu tasan - näin tämäkin ongelma poistuu, kun nyt jaksetaan näyttää mallia vaikka välillä kiristääkin pannua. Suomessa ollaan kuitenkin tosi pitkällä verrattuna moneen muuhun kulttuuriin.
Let's change the world, girls!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti