Aikuisen avioerolapsen joulu

Anteeksi vähän synkkä aihe näin jouluna, mutta juuri joulun takia nää ajatukset varmaan tulikin.

Aloin tässä miettiä, että miksi olen nyt aika innoissani joulusta ja omien jouluperinteiden luomisesta, kun viimeiset ainakin 15 vuotta joulu on lähinnä ollut pakollinen paha...ei nyt mikään ihan yök, mutta ehkä lähinnä kiusallinen.

Joulupukki ja Juuse

Sellaista perhettä ei varmasti olekaan, kenellä pyhät olisi yhtä juhlaa ja selvittäisiin ilman ristiriitoja, mutta yhteenkuuluvuuden tunne on se, mitä olen kaivannut. Näin jälkikäteen ajateltuna sen jälkeen, kun vanhemmat erosi ollessani 10, en oikeastaan kokenut kuuluvani mihinkään. En tosiaan ole tietoisesti ajatellut tätä aiemmin ja lapsena otin avioeron mielestäni tosi lunkisti. Ehkä voimakkaimmin se irrallisuuden tunne oli kuitenkin nuorena aikuisena ja koin olevani aika yksin. Olis ollut kiva palata välillä kotiin siihen omaan yksikköön, tiimiin, jonka jäsen olisin. Erityisesti jouluna, koko maailman yleisenä perhejuhlana. Tämähän on sinänsä hassua, koska kummankaan vanhemman ovelta ei mua koskaan ole käännytetty pois, joten tää on selvästi tunne puolen asia.

Henkinen perheeni vuodelta 2009

Ehkä tästä tunteesta johtuen olen seurustellut 15-vuotiaasta saakka lähes koko ajan. Olen kokeillut täyttää perheen kokoisen aukon hakemalla yhteenkuuluvuuden tunnetta muualta. Suhteista erotessa pahinta minulle olikin erota sen toisen perheestä ja perinteistä, joihin olin päässyt osalliseksi. Nyt kun mulla on oma perhe koen, että kuulun taas johonkin. Mitä eniten toivon on se, että lapsetkin kokisivat kuuluvaansa perheeseen niin tiukasti, ettei sitä tunnetta tarvitse etsiä muualta. Pakotan ne siis varmaan palaamaan kotiin tonttulakkipäässä vielä kolmekymppisinä ;)

Toivottavasti en pahoittanut kenenkään mieltä (erityisesti omien vanhempieni). Ymmärrän, että kukaan ei eroa huvikseen ja ero on kahdesta huonosta vaihtoehdosta se vähemmän huonompi. Selvää myös, että pelkkä ydinperheen olemassa olo ei ole onnellisuuden tae.

Rakkautta Tapaninpäivään,

Elina

Hei olen Elina ja olen ENFP

Käytiin vähän erilaisilla pariskuntatreffeillä perhe Vasellin kanssa viime sunnuntaina, jonka seurauksena mä meinasin lopettaa työn teon ja ryhtyä taiteilijaksi. Käytiin siis porukalla mentaalivalmentaja Jouko Mikkolan pakeilla ja siellä Jouko kartoitti jokaisesta meistä meidän luontaiset vahvuudet. Osana kartoitusten tulosta oli tuttu nelikirjaiminen persoonallisuuskooditus, mutta toisin kuin nettitesteissä persoonallisuus määriteltiin kehon, ei kyselyn avulla.

Itse oon lakannut uskomasta kyselyinä tehtyihin testeihin, koska en usko, että meistä KUKAAN oikeasti pystyy vastaamaan niihin totuudenmukaisesti.  Joukokin sen vahvisti, että testitulokset vääristyvät, koska emme voi tietää itsestämme sellaisia asioita, mitä emme tiedä ja voimme luulla vahvuudeksemme jotain, mikä ei sitä oikeasti ole. Kehon kautta tehtävässä mittailussa homma on siinä mielin simppeliä, että siihen ei omat uskomukset tai ihanneminät vaikuta.

Joulupuu kerääjät toista vuotta putkeen

Ja kuinkas kävikään. TATTADADAADADAA ENTJ:stä tuli ENFP! Oon ekan kerran tehnyt MBTI testin 2007 ja sen jälkeen olen aina ollut sen mukaan ENTJ. Olen käyttäytynyt tiedostomatta ja tietoisesti kuin ENTJ ja luullut, että sellainen minä olen. Miksi tällä on väliä? No siksi, että olen kokenut, että suhteellisen nousujohteinen urani on ollut stressin täytteinen ja vuoden 2010 burnout todennäköisesti johtuikin myös itselleni sopimattomista työtavoista.

Metsäretkellä =)

Osasin etukäteen vähän uumoilla, että muutosta tulee, mutta silti muutos aiheutti pikkupikku kriisiä. Viimeisen 2,5 vuoden aikana olen useaan otteeseen sanonut, että minusta tuntuu, kuin olisin palannut omaksi itsekseni (sellaiseksi kuin olin lapsena) ja se mitä olin välissä, ei ollut luontaista minua. Pidän itsestäni tällaisenä enemmän, mutta joudun uudestaan miettimään sopivat minulle oikeat tavat tehdä töitä. Ihannoin järjestelmällisyyttä työssä ja tieto, että minussa järjestelmällisyyttä on vain 5%, ei ollut kauhean iloinen uutinen. Minä kun kovasti haluaisin olla järjestelmällinen.

Nyt 7 päivää asiaa pohtineena osaan katsoa asiaa jo hieman armollisemmin ja taiteilijaksi heittäytymisen sijaan näen, että tuloshan tässäkin asiassa ratkaisee. Onko periaattessa lopputuleman kannalta väliä, miten sinne on menty? Onko väliä, että palautettava asiakirja palautetaan tuntia ennen deadlinea, kunhan se sinne palautuu? Onko sillä oikeasti merkitystä, että riisun takkini keskelle olohuoneen lattiaa, jotta pääsen nopeammin lohduttamaan itkevää lasta? Eikö nopea asioiden uudelleen priorisointi ole kuitenkin kokonaisuuden kannalta hyvä asia? Nyt lopetan itseni soimaamisen ja alan asennoitua positiivisesti omiin ominaisuuksiini. Ei ole olemassa oikeata tapaa toimia, on vain keskenään erilaisia.


Rakkautta kaikkien päivään,

Elina

PS. Antti oli ISTJ eli mun vastakohta :D :D :D

Kriisi 3 päivän työviikossa

Tää syksy on ollut jotenkin ihan sairaan hieno. Monestakin syystä, mutta ehkä päällimmäinen juhlan aihe on se, että mun 3 päivän työviikkosuunnitelma on osoittautunut käytännössäkin ihan mahdolliseksi. Nyt kun lapset aloitti vielä osa-aikaisena tarhassa, tulee selvemmin vedettyä raja työpäivän ja vapaa-ajan väliin. Alkusyksystä meinas mennä puurot ja vellit sekaisin ja tuli olo, että olin henkisesti koko ajan töissä. Nyt kun työntekoon on tarpeeksi aikaa, voi helpommin höllätä myös kotona. (Paitsi nyt kun lapsilla on ripuli, niin pakko tehdä lasten kanssa kiireellisimmät työt...)

Illat on kiva nahistella, kun aamupäivät ollaan erikseen :D

Kolmen päivän työviikko on kuitenkin aiheuttanut minulle pienen viestinnällisen kriisin. En oikein tiedä, miten siitä kertoisin muille. Nyt kun joku kysyy, että olenko "palannut töihin" (koko kysymyshän saa mut oikeesti näkee punasta, mutta se on eri tarina) vastaan, että kyllä, teen nyt 3 päivästä viikkoa. Siihen yleensä vastataan, "onhan se varma kiva tehdä aluks vähän vähemmän kun lapset on pieniä"...niin, mutta kun tarkoitus ei ole milläänlailla lisätä työnteon määrää tulevaisuudessakaan, vaan tarkoituksena on saada ne viiden päivän tulot kolmella. 

Eikä se, että teen kolme päivää liity varsinaisesti lapsiin vaan siihen, että haluan tehdä elämässä muutakin kuin töitä ja jos saan tulot kolmella päivällä niin miksi sitten tekisin viisi? Tämän kertominen keskustelun vastapuolelle jäädyttää mut ihan täysin. Pelkään, että kuulostaan ylimieliseltä mulkulta tai lehmältä, jolla on käynyt hitonmoinen munkki. Toki olen onnekas, että voin näin tehdä, mutta sen onnen alla on oma valinta, helkkaristi suunnittelua ja työtä.

Telttaretkellä leluhuoneessa

Oikeestihan mä haluaisin kertoa tästä kolmen päivän työviikosta kaikille, koska tää on musta siistiä ja uskon, että tää olisi monen muunkin mielestä siistiä. Loppuvuonna nähdään pääsinkö tulostavoitteisiin, mutta ainakin henkiset mittarit on jo tapissa ja voitto se on sekin. Mutta, jos joku lukija siellä miettii, että pitäiskö vähentää työn määrää, niin en voi kun lämpimästi suositella. 

- Elina

Kun ei ole yhteistä kieltä

Nyt on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun meille saapui Au pair. Nuori 21-vuotias nainen bulgariasta. Hän on edelleen mitä mukavin ihminen ja auttaa tosi ihanasti kotitöissä. Ai että nautin tulla kotiin, kun tiskikone on tyhjennetty, lelut on paikoillaan ja toisinaan myös pyykit pesty. Ja aamuisin hän saattaa herätä aamupalalle meidän kanssa, vaikka varsinainen työaika olisikin vasta iltapäivällä. Siinä sitten kuin itsestään lasten lautaset löytää tiskikoneeseen ja pöytä tulee pyyhittyä au pairin toimesta -ehtii siis jopa itsekin ihan istualteen syödä oman aamiaisen. 

Lapset isänpäivänä juhlamekoissa <3
Au pair piti vapaapäivää, kun me oltiin
isoisopappaa piristämässä :)

Ja tämä tulee häneltä ihan oma-aloitteisesti, ei olla pyydetty eikä vaadittu. Päinvastoin, on kehoitettu nukkumaan =D vaikka ehkä se ei ole mahdollista kun lapsen kirkas ääni aloittaa heti 6.30-7 välillä "Venja heräs!"... "Äitiiii, mennään jo. Noustaan. Keittiöön. Ei nuku enää..." ja sitten alkaa kolistelu keittiössä <3 

Lapset ovat jo tottuneet au pairin läsnäoloon ja Venja aina välillä kyseleekin "tytön" perään, kun hän ei ole paikalla. Eminan kanssa au pair pärjää hienosti ja kun äiti ei ole paikalla, niin hakeutuu au pairin syliin saman tien. 

Nyt haasteena on kuitenkin Venjan kolmisen viikkoa sitten alkanut astetta voimaakkaampi uhma. Venja on ollut pienestä asti kovin tempperamenttinen ja määrätietoinen taapero ja se tulee koko ajan voimakkaammin näkyville. Nyt vastaus on kaikkeen "ei". "Ei vielä", "ei nukkumaan, "ei vaippaa", "ei ulos".. voi huokaus. Minulla ja isällään on mahdollisuus neuvotteluun. Ja se monesti toimiikin. Pääsääntöisesti koitamme toimia niin, ettei tarvitse pakottaa vaan päästään neuvottelemalla sopuisaan ratkaisuun ja Venja tekee asiat tyytyväisenä itse. Mutta au pairilla ei ole tätä mahdollisuutta. Ja jos Venja ei saa mitä haluaa, nousee kyllä sellainen myrsky, joka ei heti laannu. 

Au pairilla on nyt hieman turhautunut olo, kun ei meinaa löytyä yhteistä säveltä Venjan kanssa. Jos kieltää esim. pitämästä tuttia (niin kuin kuuluu, koska tutti vain nukkumista varten), neiti pistää ranttaliksi. Ja nimenomaan kokeilee ja testaa au pairia, vanhempiaan uskoo kyllä pienemmällä kiukuttelulla. Välillä ei ole saanut lapsia ulos, kun pukemisesta ei ole tullut mitään. 

Talvivaatteiden pukeminen ei aina suju heti ensi yrityksellä
yhteisymmärryksessä, mutta onneksi pienen keskustelun
jälkeen puistoon lähteminen on niin kivaa, että kyllä sitä
sitten viitsii pukeakin :) 

Tilanne on hieman kinkkinen ja au pair kovasti toivoo, että tämä vaihe menisi pian ohi. Hänen sydäntä raastaa katsoa Venjan itkua. Vaikka eihän sille oikein mitään voi, eikä 2-vuotiaan kuulu saada koko ajan tahtoaan läpi, kun ei hän voi olla se joka päättää asioista. Ja minä en oikein tiedä, miten häntä voisi auttaa. Ymmärrystä riittää kyllä, helppo tilanne ei hänelle ole. Toki silloin kun kivaa, niin on kivaa ja kaikki sujuu. Näitä hetkiä on vain nyt kovin paljon vähemmän..

Toisinaan onneksi heillä on hauskoja
hetkiä yhdessä :) <3

Minullakin on nyt hieman ahdistava olo jättää lapset au pairin huomaan, kun tiedän, että tunnit minun poissa olessa ei sujukaan "kivasti". Onneksi nyt taas oma äitini on päässyt meille auttamaan, jos au pairilla on ollut pidempiä pätkiä lasten kanssa yksistään -mutta se ei voi olla pysyvä ratkaisu. Onhan se totta, että 10kk ja 2v 3kk on aikamoinen parivaljakko kenelle tahansa. Onneksi vauva on temperamentiltaan hieman rauhallisempi ja kovin aurinkoinen, mutta sitten taas jos jää kovasti huomiotta Venjan kiukuttelun takia, alkaa myös hän totta kai vaatia omaa huomiotaan ja siinä ei au pairin syli tahdo kahdelle riittää. 

Käytiin keskustelua au pairin kanssa tilanteesta ja katsotaan nyt, muuttuuko tilanne mihinkään suuntaan tai keksisimmekö jotain ratkaisua uhmaikäisen käytökseen ilman yhteistä kieltä? 

Mitä olisin halunnut tietää ekana vauvavuotena

Toisen lapsen myötä oon tajunnut paljon asioita jotka olisin toivonut tietäväni jo ensimmäisen lapsen kohdalla. Teinkin pienen keräelmän odottajille ja vauvavuotta viettäville:

1. Raskaus kohtelee meitä eri tavoin. Toisen lonkkavaivat ja liitoskivut on pahempia kun toisten. Toinen vetää salilla loppuun asti ja toinen pystyy hädintuskin kävelemään vessaan. Toinen ottaa 12 kiloa ja toinen 22 ja se on ihan okei. Siihen ei välttämättä vaikuta se mitä syöt ja miten liikut, toisten kehot vaan kerää enemmän kamaa. Sitä ei tarvi häpeillä ja jos joku kaveri kertoo faktana, että kiloja ei kuulu kertyä raskauden puoleen väliin mennessä ja lonkkakivut on vaan asenne kysymys niin vaihda kaveria ja toivo sille oikein kivuliasta seuraavaa raskautta ;)

2. Maltti on valttia. Elä tässä ja nyt vauvan kanssa. Jos koko ajan miettii koska se oppii kääntymään, hymyilemään, ryömimään, pieraisemaan, konttaamaan, kävelemään, puhumaan ja taputtamaan, niin sitä alkaa elämään liikaa tulevaisuudessa. Facebookin vauvaryhmät ja nettisivut, joissa kerrotaan mitä vauvan kuuluisi osata minäkin kuukautena on pahoja paikkoja, kun niiden kautta alkaa väkisin vertailemaan omaa lasta muihin. Ensimmäinen vauva saattaa myös tuntua tosi vanhalta vuoden ikäisenä, mutta ei se oikeesti oo. Se on ihan vauva ja kuuluukin olla.

Toiseksi viimeinen päivä lapsettomana.

3. "Raskaudesta palautuminen" on ihan paskapuhetta. Kukaan ei palaudu raskaudesta entiselleen, koskaan, ikinä. Sillä kropan lisäksi meidän ajatukset kasvaa ja kun vauva syntyy ei mikään ole koskaan entisellään. Jotkut voivat saada kropan ulkoapäin lähes saman näköiseksi, mutta sitä lapsetonta ajattelutapaa ei saa koskaan takasin. Eikä ihme, kun miettii, että naisen sisällä kuitenkin oikeesti syntyy ja kasvaa 9 kuukauden ajan ihminen SIIS TOINEN IHMINEN! Sitten kun se on valmis niin meidän kroppa on lisäksi suunniteltu siten, että se "avautuu" ja IHMINEN tulee ulos. Nyt vasta oikeasti tajuan miksi syntymää sanotaan ihmeeksi. Sitten, kun joku MIESpersonaltraineri alkaa veistelee, että "raskauskilot"on laiskojen äitien tekosyy olla lihavia niin voi vaan todeta trainerille että luoppa ite sisälläs uusi elämä ja tuu sit jutulle!!!! (Sitten pistä se traineri boikottiin ja vähän mustamaalaa sitä somessa muille.)

4. Vauvavuosi ei välttämättä ole parisuhteen kulta-aikaa tai ainakaan seksielämän, mutta kyllähän sen nimikin jo kertoo kenestä siinä vuodessa on kyse. Kyllä terve parisuhde kestää vähän selibaattiakkin ei siitä kannata ottaa stressiä. Me harrastettiin viime vuoden aikana seksiä ehkä kerran kvartaalissa ja tässä sitä ollaan edelleen, tiivisti yhdessä. Sitä paitsi sehän on ihan virkistävääkin, kun oma kumppani tuntuu vieraalta vällyjen välissä ;D

Venjan nimiäisiä viettämässä, Tuukka 8kk

5. Omaa- aikaa ei tarvi viettää, jos siltä ei tunnu. Mun mielestä on outoa, että tyyliin ekalla neuvola käynnillä kysytään jo, että ootko saanu "Omaa aikaa"...no öö... jos nyt sais eka vähän sitä vauva-aikaa. Varsinkaan oikeesti, jos tuntuu, että on vaikea erota vauvasta niin älä eroa. Ota vauva mukaan kavereiden kanssa kahville tai kampaajalle. Ei sitä omaa aika tarvi viettää jos ei halua. Kyllä se sitten jossain kohdassa alkaa taas maistumaan...

6. Jokainen lapsi on oikeasti yksilö. Ei ole yhtä mallia miten lapset toimivat tai niiden kuuluisi toimia. Osa lapsista on rohkeampia kuin toiset. Toiset nukkuu pitkät yöunet, toiset heräilee paljon. Osa viihtyy sylissä, osa lattialla. Osa vierastaa kaikkia ja jotkut vauvat ei vierasta ketään. Se millainen lapsi sinulla on riippuu synnynnäisestä tempperamentistä, ei siitä nukutteko samassa sängyssä tai söitkö salmiakkia raskausaikana. Sitten, kun tapaat sen kaverin, joka on "kasvattanut omasta lapsestaan sosiaalisen" ja "opettanut vauvan nukkumaan hyvin" niin usko mua, kun sanon, että tosiasiassa tälle kaverille on käynyt vain hyvä tuuri. Se, että hänellä on helppo vauva ei liity mitenkään siihen "miten hän on vauvan kasvattanut". Lisäksi toivo lujaa, että hän saa seuraavaksi haastavan vauva. Mitenkäs sitten suu pannaan....! Ha!!! :D

Juuse päivän ikäisenä

7. Eka vuosi tuntuu pitkältä, mutta sitten vauhti alkaa kiihtyä ja kohta se vauva onkin jo 3. Onkin tärkeä taltioida kuvin ja videoin vauvaa tasasin väliajoin. Nukkuvan 2 viikon ikäisen vauvan videokuvaaminen saattaa tuntua sillä hetkellä tyhmältä, mutta myöhemmin sitäkin videota on vaan niin ihana katsella ja tirattaa muutama kyynel <3 <3 <3

Tähän haluaisin toivottaa kaikille vauvan tuoksuista arkea, mutta en halua olla niin ilkeä. Sillä ainakin meidän vauvat haisi pääsääntöisesti ekan vuoden paskalle. (Siitä syystä muuten Juusen lempinimi on perhepiirissä Ripuli)

Rakkauden täyttämin terkuin,

- Elina 

Lisää herkkuja!

Tiedättekö.. mä alan ymmärtää lihavia ihmisiä. Siis ihan todella. 
Mä aloitin yhteisen taipalaan PT:n kanssa heinäkuun lopulla eli 3 kk sitten. Kyseessä on 20 raskauskilon pudotus ja liikunnan ilon löytäminen. 

JA VITTU TÄÄ ON HIDASTA!!!!
Lähtöpaino oli 88kg ja nyt on pudonnut kokonaiset 4kg. Siis, oikeastihan tämä on hyvä. About 1kg per kuukausi niin on oikeasti pysyvää, eikä tule takaisin kun jos lähtis 10kg/kk. 

Ja kun kyseessä ei ole dietti, vaan ELÄMÄNTAPAMUUTOS!

Vasemmalla alkuvuodesta 2014, keskellä kuva heinäkuulta
2106. Kylläpä tuo koko ero on aika iso. Onneksi oikealle
näkyy siihen syy <3 <3 <3

Mutta kelaapa seuraava; viimeisen about kolmen vuoden aikana, jolloin olen ollut pääosin raskaana ja imettänyt, niin herkut on ollu mulle sallittuja.

Jos ajatellaan, että viikossa on 35 ateriaa (eli 5 per päivä normi rytmillä). Rytmi onneksi on lasten myötä tullut tuohon ruokailuun, että on säännöllisesti aamupala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala -tätä ei ennen ollut.

Mutta ennen on mennyt niin, että esim. aamulla olen saattanut syödä jogurttia ja pari ihanaa mummon leipomaa pullaa ja lasi kaakaota. Nam.
Sitten nappasin suklaapatukan mukaan, kun lähdettiin lasten kans leikkipuistoon.
Lounaan jälkeen jälkkäriksi meni jätski.
Välipalaksi saatoin syödä esim. vaaleeta leipää ja taas pari palaa suklaata. Ei tehny tiukkaakaan. 
Illallisen jälkeen taas teen kans edes keksi, tai toinen jätski. Jotain makeeta piti saada.
Ja illalla kun lapset nukkui, ni mitä söin? No riisimuroja sokerilla ja maidoilla. Ja suklaata. Tai tein taikinaa, jos kaapissa ei ollut muuta. Pakkasesta mutakakkua. Mitä vaan, HERKKUJAAAAA <3 <3 <3

Ja nyt, ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN myötä, niin se on ihan OK, että "välillä" herkuttelee eli 1-2/35 aterioista voi ottaa sen jälkkärin. VITTU 1/35 eli kerran viikossa!!! 

Ni sit mulla menee ihan pasmat sekasin, kun kerran viikossa jotain hyvää, ni enää tiedä mitä valitsen. Että kakkua vai keksiä vai jätksiä vai suklaata vai pullaa vai mitähä??

Siis, todellakin tämä on hankalaa. Ja ymmärrän, miksi ihmiset niin helposti valitsee sen mukavuuden halun, herkkujen tien ja isomman koon vaatekaupassa.


Onneks mulla on selkäranka. Ja itsekuria. Ja mä pystyn tähän! Mä niin pystyn tähän! Vielä 16kg.. täältä tullaan! Ja senkin jälkeen, kun tavoite on saavutettu niin herkuttelu ei saa lähteä käsissä, vaan elämäntapamuutos on ja pysyy. Syön terveellisesti, liikun ja lepään. Ja välillä annan itselleni armoa ja syön herkkuja, nam. Ehkä tämä makeanhimo vielä joskus helpottaa..helpottaahan?

Tässä kuva tältä päivältä, pahin turvotus on lähtenyt ja -4kg on jo kivemman näköinen kuin lähtötilanne, mutta vielä on matkaa..

Uutta opetellen Au pairin kanssa

Meillä on nyt asunut Au pair talossamme kolme viikkoa. Katerina saapui bulgariasta ja on nyt hetkisen aikaa ehtinyt katsella tätä meidän perheen touhua =D Moni on kysellyt, että miten meillä menee ja miten Au pair on viihtynyt, joten tässä nyt hieman kuulumisia.

Au pairin tulo on helpottanut huomattavasti sen suhteen, että meillä ei ole enää jatkuvasti kaaos täällä kotona! On ihana tulla kotiin töistä, jumpalta tai palaverista kun  tavarat on paikoillaan. Ei tarvitse enää sokkeloida lelujen välistä ja kerätä niitä paikoilleen viimeisillä voimilla ennen nukkumaan menoa. Tiskikone on monesti tyhjennetty ja ai että siitä tulee hyvä fiilis! :) Eli ihan tällaiseen arkiseen olemiseen Au pair on tuonut suuren helpotuksen. 

Katerinan kanssa keskustassa kierroksella ja pieni
pala hänen huoneestaan. 

Katerina on hyvin avulias ja mukava tyttö -meillä kävi siis tuuri. Sehän on silkkaa arpapeliä kun muutaman sähköpostin ja Skype-puhelun jälkeen päätät ottaa ventovieraan kotiisi asumaan, että miten ne kemiat kohtaa. Mutta meillä on onneksi mennyt hyvin. Painotimme heti alusta asti rehellisyyttä ja avoimuutta kommunikoinnissa, niin sillä pääsee jo pitkälle. 

Haasteen on tuonut meidän 2-vuotiaan uhmaikä, hän aika kovaa testaa nyt Au pairia. Että mitä saa tehdä ja kuinka tiukasti Au pair pitää säännöistä kiinni. Mutta hienosti on Venja jo tottunut Katerinan läsnäoloon, aina kyselee missä "tyttö" on, jos ei ole kotona ja tietää, ettei hänen huoneeseen saa kysymättä mennä. 

Vauva on myös alkanut nyt luottaa Katerinaan. Emina on ollut pienestä pitäen kova vierastamaan ja aluksi vierasti voimakkaasti myös Katerinaa, mutta nyt kun kolme viikkoa mennyt ja joka päivä hän on meillä arjessa mukana niin nyt pärjäävät jo ihan hienosti. 

Au pairin haussa me pidimme tärkeänä hyvää englannin kielen taitoa ja sitä, että on matkustellut tai ollut ylipäätään aiemmin ulkomailla, ettei tule heti koti-ikävä. Emme niinkään vaatineet pitkää lastenhoitokokemusta, koska tähän juttuun pääsee kyllä mukaan. Ainakin itsestä huomaa, että englannin kielen käyttäminen päivittäin on tuonut taas itselle varmuutta kielen puhumiseen ja se on alkanut taas sujumaan paremmin. Venjakin vastasi jo kerran "Thänks" Au pairille kun ojensi banaanin eli tarttuu se vissiin tuohon kaksivuotiaaseenkin sana kerrallaan =D Ja todella hienosti Katerina poimii suomenkielen sanoja ja ymmärtää Venjaa nyt kolmen viikon jälkeen hienosti. Saas nähdä, oppiiko Venja enemmän englantia vai Katerina suomea tämän Au pair -oleskelun aikana :)

Katerina on ollut muutaman tunnin yksin Eminan kanssa ja he pärjäävät hienosti. Muutoin kun olemme olleet poissa, niin Katerinan kanssa täällä on ollut jompi kumpi mummoista tai mun sisko auttamassa lasten kanssa. Näin Au pair saa pikkuhiljaa varmuutta, eikä heitetä heti kylmään altaaseen. Oletan, että pikkuisin askelin hyvä tulee ja varmasti jo tämän kuun lopulla uskaltanee olla sitten jo useamman tunnin molempien kanssa itsekseen. Minulle on tärkeää, ettei hän tunne painostusta asian kanssa ja on sitten hyvä fiilis ja tuntee olon varmaksi lasten kanssa. Vaikka osa onkin ollut sitä mieltä, että pitäisi jo yksin pärjätä. 

Tänään Katerina oli ensimmäistä kertaa yksin 1,5h molempien lasten kanssa, sovimme yhteistuumin, että kokeillaan miten menee :) ja suht ok oli mennyt. Ainakin lapset olivat hengissä kotona, kun tulin töistä -se on pääasia <3 vaikka Venja olikin takapihalta yrittänyt karata lähinaapurin pihaan eikä ottanut Katerinan kieltoa kuuleviin korviinsa vaan juoksi karkuun *voi jestas* eli testaus on aikamoista. Piirrettyjä olivat sitten katsoneet, mutta samapa tuo kun on joku keino ratkaista tilanne kun yhteistä kieltä ei vielä ole. Ja pöydän ääressä olivat syömässä kun tulin, huippu juttu!

Pitkästä aikaa juontohommissa 5 päivää peräkkäin,
onneksi kuitenkin kotikaupungissa ja yöksi kotiin <3

Ainakin siis nämä ensimmäiset kolme viikkoa näyttävät hyvältä ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä Katerinaan ja hänkin on viihtynyt meillä. Ollaan avoimesti keskusteltu, onko töitä liikaa, miltä lasten kanssa oleminen tuntuu, onko huone mukava jne. Aina sunnuntaisin katsotaan ensi viikon ohjelma läpi yhdessä, mitä mikäkin päivä pitää sisällään ja milloin hän työskentelee. 30h/viikossa on siis Au pairin työaika, joka kalenteriin voidaan ujuttaa.

Ja tokihan tässä on ollut myös itsellä oppimisen paikka ottaa apu vastaan ja tottua siihen, että kotona on nyt yksi ihminen lisää. Välillä huomaan, kun olemme vaikka lähdössä johonkin ja eteisessä häärää monta ihmistä niin alkaa ahdistaa, kun on niin tottunut hoitamaan asiat itse tietyssä järjestyksessä että on hankala ottaa apu vastaan. Mutta pitää antaa tilaa harjoitella, eihän kukaan ole seppä syntyessään.

Tässä nämä muruset <3

Lisäksi paperiasioissa kestää. Kävimme heti Katerinan saapumisen jälkeen poliisilaitoksella täyttämässä tarvittavat lomakkeet ja edelleen odotellaan päätöstä. Piti tulla postissa noin parissa viikossa.. Sen jälkeen vasta saa suomalaisen henkilöturvatunnuksen, voimme käydä verotoimistossa ym. Pankissakin saatiin tili auki, mutta verkkopankkitunnuksia ei saa, ennen kuin on tuo sos.turvatunnus. 

Huomenna aamupäivällä Katerina tekee meille lounasta, minä pääsen PT:n kanssa jumpalle ja isi on sillä aikaa lasten kanssa. Hieno työnjako, vaikka itse sanonkin;)

Saatanan tyrkky !

En ole Take Thatin jälkeen fanittanut ketään, mutta nyt harkitsen ryhtymistä Saara Aallon fanijoukkoihin. Tyhmempikin tajuaa kuinka käsittämättömän lahjakas laulaja hän on, mutta se ei ole se syy miksi häntä ihailen. Ihailen häntä, koska hänellä on unelma ja hän aktiivisesti tavoittelee sitä.

X-factor UK ei ole naisen ensimmäinen, eikä toinen vaan kolmas kykyjenetsintä kilpailu, eikä se tee hänestä "tyrkkyä" niin kuin jossain lytätään, vaan se kertoo päättäväisyydestä jota tarvitaan, jos aikoo menestyä ylipäätänsä yhtään missään. Jos Saara herättää sinussa kateuden tunteen niin sen sijaan, että käytät energiasi paskan puhumiseen niin kurkkaa peiliin ja mieti mitä itse voisit tehdä omien unelmiesi saavuttamiseksi.

Luonnollisesti liikun paljon samoissa tilaisuuksissa toisten yrittäjien kanssa ja olen huomannut, että siellä ymmärretään tavoitteiden saavuttamisen yhteys työnmäärään, mutta se mitä siellä vieroksutaan myös on televisioon pyrkiminen. Olen ollut vähän ihmeissäni miksi on vaikea nähdä, että joillekkin ruutuajan saaminen voi viedä aimoharppauksen sitä unelmaa kohti.

"Tyrkky ja sen kaveri tyrkky"

Toisaalta en nää itse mitään pahaa tai väheksyttävää siinäkään että hakee tositeeveeseen vain kokemuksen takia. Voisin kuvitella, että vaikka Saaran ura ei tämän jälkeen lähtisi raketin lailla nousuun niin kokemus on ollut niin mieletön, että sitä kelpaa kiikkustuolissa vanhana muistella. Vaikka sinun mielestä ei olisi hauskaa osallistua tv- formaattiin jonkun muun mielestä se voi olla.

Ja mistä kumpuaa tämä hienoinen ärsytykseni. Tietenkin siitä, että minua haukuttiin joskus herkkinä teinivuosina tyrkyksi, koska tykkäsin esiintyä. Kun haukut ylsivät korviini meni vuosia ennen kuin uskalsin taas hypätä yleisö eteen miettimättä tuleeko joku taas tylyttämään. Ihmiselle jolle itselleen esiintyminen on vastenmielistä voi olla vaikea kuvitella, että joku toinen saa samasta tilanteesta jäätävän energiapiikin.

Kun luin ekan kerran, että Saara Aalto kisaa rapakon tuolla puolen herätti se minussa hykerryttävän tunteen johonkin pallean seudulle ja mietin, että mitähän sitä ite keksis seuraavaksi....saas nähdä ;)


- Elina

Rento vai asiallinen?

Viime viikolla sain nauttia kahtena iltana peräkkäin juontotöistä :) Oli ihan mahtavaa palata lavoille muutaman kuukauden tauon jälkeen. Että voi olla fiiliksissä työstään. 

Molemmat juonnot oli firmojen tilaisuuksia, toinen Helsingissä ja toinen Tampereella. Se on jännä, miten yritystilaisuuksissa kaava on jotakuinkin aina sama mutta paikalla olevat ihmiset tekevät tilaisuuksista aina omanlaisensa.

Juontoasu perjantain tilaisuudessa,
keskiaikateema ja kuningatar lavalla =D

Illan kaava menee yleensä niin, että aluksi on tervetuloa -puheet ja mahdollisia huomioimisia/palkitsemisia, sitten juontaja käy illan ohjelmaa ja käytännön asioita läpi. Sitten alkaa ruokailu buffet pöydästä, alku- ja pääruoka ja sen jälkeen on bändi tai muuta ohjelmaa. Sitten on jälkiruoka, toinen bändin setti ja illan päätös. Usein yritys tarjoaa osittain juomat juhlakansalle ja lisää saa itse ostaa juhlatilan baarista.

(Näissä on se hyvä plussa, että juontopalkkion lisäksi saa aina ihan überhyvät sapuskat ja kun ruokailulle on varattu about 1h ja bändi vetää 2h niin siinä saa takahuoneessa hyvin tehtyä koneella töitä ja tyhjennettyä viikon varrella kertyneet sähköpostit ;))





Mutta siis se pointti, kuinka ihmiset tekee tilaisuuden:
Torstaina juonnoista oltiin tarkkoja ja tittelit ja aikataulut oli etukäteen tsekattu ja varmistettiin vielä illalla moneen kertaan. Hoidin juonnot asiallisesti ja jossain vaiheessa kysyin lupaa inasen humoristiseen juontoon, mutta tj ei halunnut (onneksi aistin tunnelmaa sen verran, että kysyin lupaa, enkä vaan menny lavalle heittään mitään liian hilpeää).. Mutta ilta oli hieno ruokineen ja valaistuksineen ja todella valloittava bändi, jonka laulaja oli hyvin lahjakas. Ja juontoihin oltiin tyytyväisiä -se on tärkeintä :) 

Torstain juontoasu. Pitkäkään iltapuku ei olisi
ollut liioiteltua, mutta tällä mentiin.

Kun taas perjantaina juhliin oli valittu teema ja myös yrityksen tj oli pukeutunut teemaan mukaisesti (tai pukeutumassa kun saavuin paikalle ja niinpä kävimme iltaa läpi siten, että hän oli kalsareissa *hahahaaa*). Näissä juhlissa taas korostettiin sitä, että on oltava hauskaa ja rentoa ja minua pyydettiin höpöttelemään mikkiin mitä mieleen tulee ja liikkumaan myös yleisön seassa juttelemassa niitä näitä. Muutamat vitsit tuli siinä heitettyä ja juonnot meni pääosin ilman kansiota, koska mitäpä sillä käsikirjoituksella kun mentiin vähän fiilispohjalta! 

Meikit kotona #marykay ja juontovaatteeksi tällä
kertaa asiakkaan hankkima keskiaikavaate ;) 

Ja silti -en osaa valita kumpi näistä keikoista oli kivempi! Se tässä työssä on parasta, että jokainen tapahtuma, jokainen tilaisuus ja jokainen juonto on erilainen. Aina on haastetta saada juonto juuri sopivaksi ko. tilaisuuteen ja toivoa, että jengi on samalla aaltopituudella ;)

Paluu töihin

Kuluneet 3 viikkoa on ollut jotain ihan älytöntä työn ja lasten kanssa tasapainoilua. Tasapainolla en tarkoita mitään henkistä juttua, vaan ihan sitä tasapainoa, kun yrität kantaa yhtäaikaa konetta, laukkua ja turvakaukaloa sekä samalla taluttaa toisella kädellä taaperoa. Mä etukäteen jotenkin ajattelin, että lasten pitäminen mukana töissä olisi jotenkin hauskaa...mutta arvatkaa mitä ? Siitä on hauskuus kaukana, kun palaverin päätteeksi taapero ilmoittaa kakkahädästä, eikä juuri siinä vessassa ole pottaa!!! Sitten hikikarpalot otsalla ajat seuraavaan tapaamispaikkaan ja toivot yläkerralta, että pidätyskyky kestää siirron ja seuraavan paikan vessassa on toivotunlainen varustus.

"Mun äiti on sekasiiiin..."

Edes täydellisyyttä hipova lapsenvahti ei pelasta siirtymisien aiheuttamalta tuskalta. Varsinkin, jos on vähän kiire, niin huomaan omistavani kaksi vinhasti pyörivää mustekalaa..raajat vaan viuhuu siellä sun täällä. Sitten yrität kuitenkin olla tyyni, ettei stressi tartu lapsiin vaikka pään sisällä kuumeisesti pelaat aikataulu tetristä. Huomasin olevani vähän ylikierroksillä myös niinä päivinä, kun lapset oli mummilla hoidossa...ei hyvä, mutta jos jotain hyvää haluaa kaivaa niin olen ollut ihan pirun tehokas.

Onneksi molempien mielestä rattaissa
on ihanaa nukkua <3

Nyt ymmärrän kuitenkin myös, miksi suurinosa ihmisistä ei kuljeta lapsia mukana töissä. On meinaa pikkasta vaille helpompi kipata lapset tarhaan ja ajaa yksin töihin. Onneksi uusi lapsenvahti alkaa olla jo sen verran tuttu, että uskallan jatkossa jättää hänet yksin meille lasten kanssa. Hänen ja super-mummin ansiosta mulla on luotto, että ehkä tästäkin kuviosta saadaan luotua vielä stressitön rutiini. Niin ja onneksi mun huumorintaju on vajonnut 3-vuotiaan tasolle ja märkäpieru housussa on hulvaton juttu eikä syy hermostua.

Työntäytteisin terveisin,

Elina

Au pair saapuu!

Me pohdimme pitkään meidän perheelle sopivaa hoitomuotoa. Itsellä olisi jo pikkuhiljaa polte palata takaisin töihin -tosin ei kokopäiväisesti. Mieheni työ valmentajana on ilta- ja viikonloppupainotteista ja pelimatkat vie ympäri Suomea säännöllisen epäsäännöllisesti. Minulla juontokeikat on yleensä ke-su välillä ja stailausasiakkaille käy pääsääntöisesti myös parhaiten ilta-ajat. Eli me ollaan kotona yhdessä juurikin 8-16 kun muut on töissä ja päiväkodit palvelee. 

Toki on olemassa myös vuoropäiväkoteja, mutta sellaista ei ole tässä "meidän kulmilla" ja itse en tykkää ajatuksesta, että lapset nukkuisivat päiväkodissa (varsinkin kun esikoisella on edelleen haasteita nukkumisen kanssa). Perhepäivähoitaja olisi meille ollut mieluisin vaihtoehto, että lapset saisi tottua hoitoon kodin ulkopuolella, mutta pienessä ryhmässä. Sellainen vaihtoehto löytyisi jopa lasten kummeista -mutta jälleen, työaika on päivisin. 

Mummot ja siskot ovat auttaneet meitä lastenhoidossa oikein urakalla, mutta pidemällä tähtäimellä sekään ei valitettavasti ole ratkaisu, sillä kaikki ovat vielä työelämässä mukana. Mutta on äärimmäisen ihanaa, kuinka paljon olemme saaneet heiltä apua ja saamme toki jatkossakin:)

Sitten tuli idea! Miksei otettaisi au pairia? Ensimmäinen ajatus oli, että sehän on todella kallista ja kaikki paperiasiat todella hankalia ja mitenkähän kielimuuri ja meillä asuisi koko ajan joku "vieras"?? Toisaalta taas; hän olisi joustava työajoissaan, aina paikalla ja lapset saisi olla kotona. Niinpä! 

Au pairille on tarjottava oma huone. Tässäpä
siis huonetta uuteen uskoon :) Reippaasti
maalaushommissa!

Lähdin ottamaan asioista selvää ja netistä löytyi useampia sivustoja, mistä sai asiasta hyvin tietoa. Osallistuin myös yhteen paneelikeskusteluun kuuntelijana, missä eri hoitomuotoja vertailtiin ja yhdellä panelistilla oli ollut au pair ja hänen tyytyväisyytensä sai asiasta vakuuttuneeksi. Eikä au pair loppu viimein tule juurikaan sen kalliimmaksi kuin jos laittaisi ne kaksi lasta kunnalliseen päivähoitoon. 

Sitten vain tuumasta toimeen eli au pairia etsimään :) Laitoin hakemuksen au pair world -sivustolla, mihin sekä perheet että au pairit voivat laittaa hakemuksiaan. Sieltä selailin parin viikon aikana kandidaatteja ja meille suoraan tuli myös muutamia hakemuksia. Sähköposteja vaihdoin noin neljän ehdokkaan kanssa ja kahden kanssa olimme Skypessä. Tässä ei auta luottaa kuin intuitioon, koska kyse on vieraasta ihmisestä. Ja olen tunnetusti nopea käänteissäni, joten ei tätäkään nyt jaksa kuukausikaupalla vatvoa. Hyvä tyyppi löytyi, joten ei muuta kun sopimukset allekirjoitettavaksi!

Nyt vain odotellaan, että tämä 21-vuotias bulgarialainen neiti saapuu. Hän laittoi juuri viestiä, että hänen lentonsa on Suomessa 10.pvä syyskuuta, joten sitten meillä alkaakin puhaltaa uudet tuulet :) Me saamme hänestä toivon mukaan ihanan uuden perheenjäsenen, hoitoapua 30 h viikossa ja hän pääsee oppimaan suomea, saa uusia kavereita ja kokemuksia. Tämä ainakin toistaiseksi vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta -mutta miksei se olisi?

Ja kokoamisurakkaa myös, jotta saadaan
au pairille huoneeseen kalustetta!
Venja apurina, totta kai <3

Nyt meni muisti

Tää on jännä aihe, sillä kaikilla on varmasti hetkellisiä kokemuksia muistinmenetyksestä, mutta harva tajuu, että muisti voi kadota vuodenkin ajalta. Vuosia sitten ystäväni kertoi, että ei muista toisen lapsensa ensimmäisestä vuodesta yhtään mitään. Ajattelin tuolloin, että lausahdus oli enemmän kielikuva, kun totuus. Viimeisten vuosien aikana olen kuitenkin kuullut useammankin äidin suusta, että pikkulapsi ajalta puuttuu muistista palanen. Siltikkään en ajatellut että muistinmenetys voisi olla todellinen.

Onneksi Tuukkaakin väsytti välillä :D

Havahduin tähän aiheeseen taas, kun katselin kuvia Tuukan 1-vuotis synttäreiden jälkeen. Kuvat näytti ihan vierailta ja siinä aikana tuumailtuani tajusin että, muistini on hyvin hatara keväältä 2015 ja oikeastaan en muista siitä mitään. Muistan helmikuussa tekemäni raskaustestin, huhtikuun juontokeikan ja sitten muisti palautuu heinäkuusta eteenpäin. Muistan voivotelleeni, että väsyttää niin perkeleesti, mutta en tajunnut, että se väsymys tulisi koituvan muistini kohtaloksi.

Jotenkin ihan uskomatonta, että ihminen voi olla niin väsynyt, että muisti menee ja silti pystyy toimimaan suhteellisen normaalisti. Luulisi, että jos on noin väsynyt niin sitä ei pystyisi toimimaan millään tasolla? Ehkä muistin sotkeentumiseen vaikuttaa myös se, että päivät on mennyt tietyllä rutiinilla ja mitään mullistavaa (ainakaan muistaakseni ;) ) ei ole tapahtunut. Onneksi on tullut otettua kuvia siltä ajalta, niin voi niiden avulla jäljittää mitä tuli touhuttua.

Otin ylös tällä viikolla yksi yö Juusen heräilyt, kun tuntuu että heräiltiin jatkuvasti…enkä ihan väärässä ollut. Toivottavasti saadaan unirytmi korjattua ettei tästäkin tuu muistijäljetön ajanjakso.

Unettomin terkuin,

Elina

Miksi tyttö ei saa olla tyttö ja poika poika?

Mä oon ehkä sitten vanhanaikainen tai muuten vain en ymmärrä tätä nykyajan meuhkaamista sukupuolittomuudesta tai siitä, että ei saa tytötellä tai poikitella -on vain lapsia. Olen lukenut kuukauden sisään useamman blogikirjoituksen, joissa päivitellään sitä, että tytöille myydään kaupoissa pinkkejä vaatteita ja pojille sinistä. Ja voi kauheeta, että kassalla kysytään meneekö lahja tytölle vai pojalle, että osataan valita oikeanlainen lahjapaperi. Ja että tytöille tuodaan lahjaksi nukke ja pojille jalkapallo. MITÄ SITTEN????

Kun neiti puki itse itsensä :)

Eikö ihmisillä ole oikeasti oikeita ongelmia? Tai mitä sillä on väliä, jos kaupassa lahja paketoidaan pinkkiin tai siniseen paperiin? Voi himputin pimpulat vaan. Se on ONGELMA, että jossain kulttuureissa tyttölapsia naitetaan alaikäisenä pois kotoa ja poikalapset laitetaan sotimaan kun ase pysyy kädessä. Se on ongelma, että tyttölapsia silvotaan ja että vain poikalapset pääsee kouluun. 

Ongelma ei ole, että meidän 2-vuotiaalla on tässä kuussa synttärit ja hän todennäköisesti saa lahjaksi mekkoja, jotain pinkkiä, eläinleluja, meikkejä ja muuta tyttömäisen suloista. Jos sitten isompana, kun osaa itse pyytää ja haluaa vaikka laittaa päälleen sinisen paidan ja lähteä pelaamaan jääkiekkoa niin se on aivan yhtä ok. Mutta mä en siis kertakaikkiaan ymmärrä, miksi en saisi kasvattaa tyttölastani kuin tyttöä ja pukea hänet pinkkeihin? 

En käsitä, että mitä pahaa siinä on, että on olemassa niin sanotut tyttöjen ja poikien lelut? Jos joku haluaa vääntää rautalangasta, niin welcome. Kuuntelen kyllä, en tiedä, olenko silti samaa mieltä. Kyllä tyttö voi leikkiä parkkitalolla ja autolla siitäkin huolimatta, että ne mielletään poikien leluiksi. 

Äidin tytöt valmiina juhliin <3

Ymmärrän myös sen, että on lapsia, jotka eivät ole kumpaakaan sukupuolta tai että he myöhemmin kokevat olevansa väärän sukupuolen vankeja. Se on valitettavaa, mutta minusta avoimuus ja kannustus sekä hyväksyminen tässä asiassa on tärkeämpää, kuin meuhkaaminen tyttö- ja poikalasten vaatteiden väreistä. Se, että jokainen meistä saa olla mitä on ja on tyytyväinen itseensä ja saa elää onnellista elämää -sillä on väliä.

Minusta on kertakaikkiaan naurettavaa, että jos olen lasten kanssa leikkipuistossa ja hiekkalaatikolle tulee muita lapsia, etten saisi sanoa, että "älä ota tytön kädestä lapiota." Tai että, "Poika laskee ensin mäen, sitten on sinun vuoro." Miksi pitäisi sanoa vain lapsi? Mikä se pointti tässä kaikessa sukupuolittomuudessa on? Ihminen on aina ihminen ja pääosin mies tai nainen -miksi sitä ei saisi käyttää tai näyttää? 

Terkuin Kati :) minä lähden nyt valmistelemaan 2-vuotisjuhlia pinkein serpentiinein.

3 päivän työviikko

Hiekkalaatikkojen kuumin puheenaihe lähiaikoina on ollut töihin paluu tai palaamattomuus. Tämä lienee joka vuotinen ilmiö, koska seuraavan vuoden tarhapaikoista tulee päätökset näillä main. Aihe on itsellenikin tällä kertaa ajankohtainen, sillä viimeiset äitiyspäivärahat ovat laskeutuneet tilille ja uutta äitiyspäivärahakautta ei oo näkyvissä (ja jos Antilta kysytään niin seuraavaa ei tule IKINÄ, KOSKAAN). Jotenkin paluu 5 päivän työviikkoon ei kuitenkaan ole houkutteleva vaihtoehto.

Pientä päivitystä hiusluukkiin

Muistan, että aloitin puhumaan tosissani "noin 3 päivän työviikosta" vuonna 2013 ja vastaanotto oli aika nihkeää. Tarkoituksenani on siis pitää tulot samalla tasolla, mutta tehdä vain ajallisesti vähemmän töitä. Keskustellessani tästä ihmisien kanssa moni oli sitä mieltä, ettei se ollut mahdollista täällä suomessa ja muutama sitä mieltä, että jos saisin 3 päivällä kasaan 5 päivän tulot, tulisi minun vielä miettiä töitä niille 2 muulle päivällä, että saisinhan sitten paljon enemmän rahaa...

Nyt 3 vuotta myöhemmin yhä useampi (ihan mun oma arvio) on tajunnut että vapaa-ajalle ei voi laittaa hintalappua ja useampi ihminen tosissaan haaveilee samasta. Varsinkin nyt, kun on lapsia, niin 5 päivän työviikko kuulostaa ihan älyttömältä. Missä välissä mä sit kerkeen harrastaa, kehittää itseäni ja ennen kaikkea viettää perheen kesken aikaa?  ...öisinkö?

"Kun tilaisuus tulee siihen pitää uskaltaa tarttua..."
Vai mitä Juuse!!! :D

Olenkin siis taas palannut saman kysymyksen äärellä. Miten järjestää työt niin, että 3 päivällä tehdään 5 päivän tulot. Tämähän on siis ihan tulotavoitteestakin kiinni, mutta tiukka suunnittelu ja taustatyö alkaa tuottaa omalla mittapuullani tulosta. Juontokeikkoja on epätasaisen tasaisesti ja nyt näyttäisi siltä, että kaipailemani tasaisen tulovirran projektikin starttaisi syksylle (eikä mikä tahansa projekti vaan ihan mieletön case josta lisää myöhemmin, kun on nimet paperissa). Näillä palikoilla päästään jo ainakin aika lähelle tulotaso ja työmäärä tavoitettani. Hip hip hurrei! Paperilla kaikki siis hyvin....syksy näyttää mikä käytännön tasolla toteutuu.

Aurinkoisin terkuin,

Elina

Normipäivä

Heräsin aamulla kahdeksalta. Esikoinen availi myös silmiään ja kömpi viereen, vauva hymyili pinnasängystä. Mies oli noussut hetkeä aikaisemmin ja laittoi aamiasta keittiössä. Hän oli hakenut Aamulehden ja joi kahvia kun me muut nousimme makuuhuoneesta.
Annoin vauvalle tissiä ja laitoin taaperolle aamupalan. Hän söi koko lautasellisen puuroa, eikä sitä mennyt lainkaan pitkin pöytiä ja lattioita. Sen jälkeen mies otti lapset leikkeihin ja jäin itse nauttimaan rauhallisesta aamiaisesta. 

My everything <3

Tuntia myöhemmin miehen oli aika lähteä valmentamaan aamupäivän treenejä ja minä lähdin innoissani lasten kanssa leikkipuistoon. Ovella vastaan tuli taloudenhoitaja, joka jäi tekemään meille lounasta. Leikkipuistosta tultuamme söimme maittavaa ruokaa ja sen jälkeen lähdin laittamaan lapsia päiväunille. Kun lapset nukahtivat, taloudenhoitaja jatkoi keittiön siivoamista ja minä sain itsekseni aikaa koneella vastailla sähköposteihin ja selata turhat someuutiset.

Iltapäivällä mieheni palasi kotiin ja lähdimme yhdessä koko perhe hyväntuulisten lasten kanssa päiväretkelle. Taaperokin antoi pukea valitut vaatteet päälle ja istui kiltisti turvaistuimeensa. Menimme tutustumaan paikalliseen kotieläinpuistoon. Eläimet oli suloisia ja aurinko paistoi. Ajoimme kotiin ja mies lähti pitämään illan treenejä.

Kotiin tultuamme pyykit oli ripustettu ja tavarat löytäneet omille paikoilleen. Taloudenhoitajan viesti löytyi pöydältä: "Ihanaa iltaa, nähdään taas ylihuomenna!". 
Tein lapsille ja itselleni iltapalaa. Iltapesut ja - sadut sujui sulassa sovussa ja lapset nukahtivat levollisesti omiin sänkyihinsä kahdeksalta.

Mies tuli puoli yhdeksältä ja otimme lasit viiniä, kävimme saunassa ja uppoiduimme toisiimme. Halimme sohvalla ja sen jälkeen menimme nukkumaan makuuhuoneeseen, missä lapset olivatkin jo sikeässä unessa ja nukkuivat koko yön <3

Hell yeah, never stop dreaming...

Eroahdistus

Eroahditus on ehdottomasti vauvavuoden ärsyttävin ajanjakso ja sitten, kun saat noronkin siihen kylkeen niin AVOT. Eroahdistuksen"oireet" vielä päivällä menettelee, mutta paluu koko aikaiseksi tissitakiaiseksi öisin ahdistaa. Varsinkin, kun itsellä on huono olo ja pohdit kummasta päästä tällä kertaa tulee, niin siihen sitten vielä vauva tissille niin voin kertoa, että oli HELVETTIÄ. Jos joku lukija ei ole imettänyt niin se tuntuu siltä, että 10 kilon hiekkasäkki olisi nännissä imukupilla kiinni…Paitsi, että se säkki välillä potkii ja tykittää sua valmiiksi kovia kokeneeseen mahaan.

Pohdiskelin syitä omaan ärsytykseeni (siis sen lisäksi, että tauti vei multa voimat ja unet) ja tulin tulokseen, että se johtuu siitä, että eka vuosi lähenee loppuaan. Ekat kuukaudet ollaan ihan lähekkäin ja kuukausien kuluessa vauva lähtee kauemmas tutkailemaan maailmaa. Sitä pikkuhiljaa alkaa siis saamaan omaa aikaa ja vapautta. En muista tiedä, mutta minä ainakin aloin jo odottamaan vuoden täyttymistä, jolloin sitä voi sitten olla hyvällä omalla tunnolla vaikka ihan yönkin pois…ja sitten kun se samperin eroahdistus alkaa, niin ihan kuin matto vedettäs jalkojen alka. "Hyvästi vapaus, hyvästi yökyläilyhaaveet, sillä tää vauva ei varmasti päästä musta ikinä irti, EI I K I N Ä, koskaan.."

Kyllä aina lapiollisen hiekkaa voi syödä….

Onneksi aina on valoa tunnelin päässä, kun osaa katsoa oikeasta kulmasta. Tänään Juuse ihan itte konttasi leluhuoneeseen ja runnoi innoissaan lelu-uunia muutaman minuutin, ennen kun alkoi itkemään. Edistystä…ehkä me kohta päästään kun päästäänkin uuteen vaiheeseen ja mä voin taas alkaa haaveilemaan hotelliyöstä ilman lapsia.

Terkuin, Elina

PS. En normaalisti vertaisi imevää lasta hiekkasäkkiin, vaan siinä puhui nyt ehkä enemmän noron aiheuttama ärsytys..

Häissä lasten kanssa

Kesäkuun alussa oli ystäväni häät, joihin olimme kutsuttuja koko perhe. Minä vastasin tietysti innolla, että totta kai -tulossa ollaan! :) Näin positiivisena en tajunnut etukäteen edes miettiä, miksei lasten kanssa voisi häihin lähteä ja mikä siinä nyt olisi muka niin hankalaa.

"Onneksi" siippani hoitaa tämän puolen ;) hänen elämänkatsomuksensa on hieman negatiivisempi (hänen mukaansa realistisempi) ja hän muisti aika ajoin ennen häitä kysellä, että kannattaako sinne nyt edes lähteä ja mites lapset ja kaikki oli niiiiiiin hankalaa. 

Emina ei päässyt perhepotrettiin, kun nukkui
vaunuissa. Mutta siinä me muut <3

Molemmat olimme tavallaan oikeassa, vaikka kummallekin kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Lasten kanssa juhlissa. On muuten sitten aivan eri asia, kuin olla juhlissa yksin tai puolison kanssa. 

Kun on juhlissa aikuisten kesken, pääsee nauttimaan tarjolla olevasta ohjelmasta. Näkee videot ja leikit, kuulee musiikit ja vihkiseremoniat. Voi huoletta juoda enemmän kuin pari-kolme lasia punaviiniä. Voi syödä rauhassa ensin alkupalat, sitten pääruuan ja ennen jälkiruokaa voi halutessaan pitää taukoa, seurustella, käydä vaikkapa tupakalla ja syödä sitten kakkupalan lämpimän teen kanssa. Voi siirtyä vielä juhlapaikalta muun seurueen kanssa jatkamaan juhlintaa baariin ja siirtyä kotiin/hotelliin toipumaan ja nukkua seuraavana aamuna juhlahumua pois niiiiiin pitkään kun haluaa. 

Kun on juhlissa taaperoikäisen koheltajan ja imeväisen vauvan kanssa;

- Näkee pätkiä tarjolla olevasta ohjelmasta samalla kun yrittää juosta taaperon perässä. Jossain kohti vanhemmat vaihtavat juoksijaa, että toinenkin näkee edes vilaukselta, kuinka hieno vihkiminen las vegasissa olikaan. (Tärkeintä on kuitenkin, että muut vieraat saavat nauttia ohjelmasta, joten sitä aika pitkälti joustaa ja menee lasten ehdoilla, ettei tule turhaa huutoa ja kiukkua -mitä kotona voidaan kyllä kuunnella, kun ei aina tehdä, mitä tenavat haluaa.)

- Kerää lautaselle nopeasti muutamat alkupalat ja pääruuan sekaisin, että ehtii syödä edes osan siitä samalla, kun taaperokin syö, koska lapsi viihtyy pöydässä tasan niin kauan kuin ruoka maistuu. Sitten juostaan taas. Ja mieluiten ulkona. 

- Jälkiruoka jääkin sitten haaveeksi, koska sitten imeväisellä on jo nälkä ja tee on ainakin haaleeta ellei jopa kylmää, kun on ensin käyttänyt taaperoa potalla ruuan jälkeen ja vaihtanut vauvalle vaipat ja koittanut siinä sivussa vaihtaa edes lyhyet kuulumiset muutaman tutun vieraan kanssa.

- Voi juoda ne pari lasillista punaviiniä, toisen ruuan kanssa ja toisen illemmalla, koska lapsista pitää huolehtia ja se edellyttää selvinpäin olemista

- Juhlista lähdetään, kun taaperon nukkuma-aika tulee eli ennen kello kahdeksaa, jolloin ne varsinaiset bileet vasta alkaa..(No, tämä viimeinen kohta me oltiin pelattu fiksusti, sillä siskoni tuli meidän mukaan hotelliin yöksi niin saatiin taapero hänen mukaansa nukkumaan ja voitiin jäädä vielä vauvan kanssa juhliin hieman pidemmäksi aikaa).

- Aamulla herätään 6 jälkeen (kun ensin on herätty 2-3 yöllä vauvan kanssa) ja koitetaan keksiä hotellihuoneessa tekemistä, ennen kuin aamiainen alkaa. Sitten mennään uimaan ja kylpylään ja omat päikkärit jääkin haaveeksi, koska silloin ajetaan takaisin kotiin, jotta lapset saa nukkua autossa =D

Miten meni noin niinkun omasta mielestä? 

Itse en ehkä ajatellut, kuinka moneen asiaan lapset vaikuttaa ja kuinka vähän ehtii oikeasti jutella tuttujen kanssa ja katsoa ohjelmaa. Ja mieheni taas totesi jälkeen päin, että menihän se reissu ihan hyvin -niinkuin menikin. Hauskaa oli ja selvittiin ilman katastrofeja. 

Seuraavat häät heinäkuun alussa -sinne tuli kutsu ilman lapsia, joten luvassa ensin mainittu illan vietto --> ellei jompi kumpi lapsi tule kipeäksi tai hoito ei järjesty tai tai tai.. Jännityksellä odottaen siis :) 

Juhlapaikan vieressä oli leikkipuisto, missä Venja
viihtyi :)

Mammatyyli ja "Mammatyyli"

En tiedä, miten eksyin Mammatyyleistä kertovalle sivuille, mutta meinasin tukehtua jäätelööni 10 minuutin selailun jälkeen. Blogista löytyi kuvia toinen toistaan upeimmista äideistä ja heidän täydellisesti puetuista lapsistaan. Joka ikinen kuva olisi voinu koristaa mitä tahansa muotilehteä. En voinut olla miettimättä, että näyttävätkö nämä henkilöt oikeesti siltä joka päivä ?

Sinänsä hauska, että eksyin tuohon blogiin juuri nyt, sillä mietin tätä aihetta viime viikolla, kun ostin Tuukalle "Paloauto - kengät". Haussa oli siis kevyet kangaslenkkarit kesäksi ja mielessäni olin ajatellut söpöjä Puman tai Niken tarralenkkereita, mutta kun törmäsin kenkiin, joita koristi paloautonkuva, pysähdyin miettimään. Pystyin sielunisilmin kuvittelemaan Tuukan innostuksen paloautokengistä, (paloautot on meillä kuuminta hottia), mutta samalla en voinut olla ajattelematta, että helkatti kun ne on niin rumat. Jouduin kysymään itseltäni kummalle olen kenkiä ostamassa; itselleni vai lapselleni? Hetkellisen tuumailun jälkeen nakkasin Paloauto-kengät kassalle.

Paloauto-kengät

 Siinä kotiin ajellessa mietin muutenkin meidän nykyistä "Mammatyyliä". Blogin kuvat ja meidän arkityyli on tällä hetkellä kuin yö ja päivä. Lapsilla on yhä useammin (ihan ihmisten ilmoillakin) asukokonaisuuksia, jotka eivät värien puolesta soinnu yhteen, enkä todellakaan vaihda vaatteita joka tahran jälkeen. Mitä tulee mun omiin vaatteisiin niin kyllä niistäkin on suurin osa nähnyt parhaat päivänsä. Töihin mulla sentään löytyy uusia vaatteita, mutta kotona/kaupassa/puistossa pyörin jumppahousuissa. Villakangastakkejakin löytyy, mutta kun ne ei pidä vettä ja pitkät kalsarit on vähän tökeröt hameen alla niin tulee valittua käytännöllisempiä vaatteita. En tiedä johtuuko tämä tyylin repsahdus siitä, etten asu enää kaupungissa vai siitä, että oon ottanut kaikessa vähän rennommin.

Muistan joskus vannoneeni, että minusta ei tule "rupsahtanutta" äitiä, mutta nyt olen huomannut, että ketään ei ihan tosi kiinnosta onko mulla kotona meikkiä vai ei.... :D

Arkilook