Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Koti kaupan - tsekkaa miltä meillä voisi näyttää :D

Meidän perheellä on niin sanotusti haku päällä! Ja sitä oikeaa tulevaa kotia etsiessä, törmättiin myös uudenlaiseen välittäjään. Tämä välitysfirma (BO lkv) ei ainoastaan kuvaa kohdetta vaan STAILAA sen ennen kuvaamista! No hello!!!! Vähänkö kuulostaa hyvältä. Ainoa, että en ollut osannut odottaa millaisen työmäärän se kuitenkin minulta tulisi vaatimaan. Sain viikkoa aikasemmin kuvausohjeet sähköpostiini ja ne nähdessä kadutti, etten ollut koskaan hurahtanut Konmaritukseen. Arvakkaa oonko KONkaapittanut ja KONroskittanut niin maan perkeleesti koko viikon? :D

Siinä vaiheessa kun stailaaja saapui autolla pihaan, niin mä olin saanu kuorittua roinan alta meidän asunnon ja täytyy sanoa, että siistit pinnat tuntu tosi vapauttavalta. Tosin suurin osa on tungettuna kaappeihin, mutta itsekkin oikein hämmästyin kuinka kivalta meillä voisi näyttää jos roinaton olotila olisi pysyvä. Mutta tsiikatkaa miltä meillä näytti stailaajan käynnin jälkeen: 









No nyt on vaan ainoa ongelma, että mitenkäs tää pidetään tässä kunnossa myös asuntonäytöillä. KONHELP?

PS; Myynti-ilmosta pääset tsekkaa loput kuvat ja lupaan viedä sen ihmisen syömään ja juomaan pitkän kaavan kautta, kuka linkkaa meille potentiaalisen ostajan ;) 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Ottaako ruuhkikset ylivallan!?!

Viime viikonloppuna luin lyhyen haastattelun yrittäjien verkkolehdestä, jossa haastateltiin 31- vuotiasta naisyrittäjää, joka jutun alussa korosti, että nuorilla yrittäjillä on jatkuva KIIRE. Olin jutun luettuani aivan hiilenä, koska se oli mielestäni aivan kukkua. Miten niin meillä on kiire? Omasta mielestäni MINULLA ei ainakaan ole kiire. En yhtään pystynyt samaistumaan tuohon haastattelun kiireiseen naiseen, mikä on hieman yllättävää...koska haastateltava olin minä itse.


Minullako kiire?

Ensimmäinen reaktio juttuun oli kieltäminen ja jutun kirjoittajien syyttäminen. Laitoin jopa heille hieman syyttävän sävyisen sähköpostin (*nolous), missä kirosin sitä etten ollut pyytänyt juttua oikolukuun ennen julkaisua. Totuus on kuitenkin se, että haastattelu on ihan nauhalla ja kyllä minä ilmeisesti ihan itse siellä sitä "kiire" sanaa viljelen... (Toki puollustuksekseni täytyy todeta, että haastattelu päivänä minulla ihan oikeasti oli kaikilla mittapuilla kiireinen päivä, mikä varmasti vaikutti haastattelun sävyyn.)

Miksi tämä sitten niin vaivaa minua? Koska ihanneminälläni ei ole koskaan kiire, vaan hän on aina läsnä. Nyt huomaan, että olenkin elänyt valheessa, missä olen vain uskotellut itselleni, että minulla on kaikki maailman aika. Näin rysänpäältä kiinnijääminen pakottaa minut tunnustamaan, että kyllä mulla helkkari soikoon on ollut kiire syksystä lähtien ja on edelleen. (Todella ärsyttävää olla epätäydellinen!) 




Saakeli onko nää nyt ne ruuhkavuodet ja miten voin estää niitä ottamasta ylivallan!?! Meditointi ei oo mun juttu, mutta oisko kellään muita tipsejä?






sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Oma kroppa takaisin

Viime aikoina silmiini on osunut useampi blogikirjoitus, jossa ollaan ylpeinä omia itsejään  ja kehoitetaan heittämään painoindeksiä vesilinnulla. Viesti on tärkeä -kannustetaan hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Se on minustakin täysin OK ja niin sen pitää ollakin, että itsensä kanssa on hyvä olla. Sanoi painoindeksi sitten mitä tahansa. Mutta aina tässä kohden mietityttää, että vaikka mahamakkarat tai ylipaino ei ulkonäöllisesti kantajaa haittaa ja jengiltä saa positiivista palautetta omasta rohkeudesta, niin eikö terveydellä ole mitään painoarvoa? 

Itse olen saanut kaksi lasta hyvin nopealla tahdilla ja vaikka ymmärränkin sen, ettei näin kolmekymppisenä enää vaa´an tarvitse samoja lukemia näyttää kuin parikymppisenä, niin minusta olisi julmaa jättää kaikki raskauden tuomat kilot kehoon. Ja kyllä se vaikuttaa ihan arkiseen jaksamiseen, onko kehossa ne +16kg!! 

Sillä on tosi iso vaikutus, miten nivelet jaksaa, polvet, selkä ym. Ihan kuin kulkis koko ajan +16kg reppu selässä ihan huvikseen?? Eihän sellaista jaksais, niin miks sitä läskiä sitten pitäis jaksaa mukana kantaa? Ja entä kaikki sisäelimien ympärillä oleva rasva? Äärimmäisen epäterveellistä, vaikken mikään ravintospesialisti olekaan.. 

Nyt ollaan hyvässä vauhdissa saamassa omaa kroppaa takas :)

***
Kuopukseni oli puolivuotias, kun sain ystäviltä ja mieheltäni TOIVOMANI lahjan Personal Trainerille. Alku takkusi. Pohdin kovasti, mistä motivaation puute johtui. Imetin vielä, enkä ehkä ollutkaan valmis luopumaan äidillisestä pyöreydestä. Innostuin onneksi liikkumaan, mutta ruokailutottumusten muuttaminen oli hankalampaa -eikä paino lähtenytkään putoamaan haluamaani tahtia. 

Koko syksy oli aaltoilevaa, vaikka imetys loppui niin pienten lasten arki on kuluttavaa ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen treenit ja salaatin popsiminen oli vähiten kiinnostavaa hommaa. Siksi painon pudotus menikin hetkeksi jäihin. Puolen vuoden pudotussaldoksi jäi -4kg.

Kunnes, aivan yhtäkkiä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuli se fiilis, se sama motivaatio, jonka sain myös raskauksien välillä - NYT olen valmis!! Ja niin olen ollutkin.10 viikkoa menty tiukalla ruokavaliolla, reenillä ja huikeella motivaatiolla saada raskauskilot karistettua tästä kropasta.
Vasemmalla kesäkuu 2016 // Oikealla huhtikuu 2017

Ne ei kuulu mulle. Ne ei näytä minun mielestä hyvältä. En koe itseäni löllykkämahan kanssa kauniiksi ja vetävän näköiseksi. Mä haluan olla hot!

Ja kohta olen. Vielä on matkaa -saatanan paljon matkaa. Mutta nyt on motivaatio ja kun on päästy vauhtiin, niin aina kun kilo tippuu niin se motivoi jatkamaan lisää. Ja kaikki ennen/jälkeen kuvat antaa puhtia, kun näkee onnistuneensa :) Hidasta on, mutta eipä tässä kiire olekaan. 

Mutta siitä en tosiaan tiedä, että riittääkö motivaatio ihan samoihin lukemiin (10kg vielä), kuin ennen lapsia vai antaako sitä jo ne viimeiset muutamat kilot anteeksi? Katsotaan, tällä hetkellä oon huippufiiliksissä omasta itsekurista ja jo pudotetusta -8kg!!! Woop woop.