Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Erillainen lapsi

Mähän oon tunnetusti kaikenlaisten persoonallisuustestien suurkuluttaja ja oon tehnyt varmaan jokaikisen ilmaistestin tästä maailmasta. Oon lukenut aiheesta kirjallisuutta, käynyt seminaareissa ja harjoitellut myös käytännössä erilaisten persoonien kanssa työskentelyä. Voisi siis teoriassa kuvitella, että osaisin suhtautua oikein lapseeni, joka on monessa suhteessa täysin erilainen kuin minä… Mutta täytyy tunnustaa, että lapsen kasvattaminen hänen persoonallisuuden huomioiden on paljon haastavampaa kuin kuvittelin.


 Tuukan äitiyslomalla aloin lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen teoksia siitä, miten eri tempperamentit meihin vaikuttavat ja miten vanhempina voimme parhaiten tukea lapsen hyvän itsetunnon muodostumista. Kirjojen kautta aloin ymmärtämään lastani paremmin. Jossain vaiheessa heitin romukoppaan kaikki standardiohjeet, kuinka lasten kanssa pitäisi toimia ja aloin toimimaan sen mukaan, miten minun lapseni toivoo toimittavan. En tarkoita sitä, että hypin Tuukan pillin mukaan, vaan yritän muodostaa rutiinit, jotka sopivat hänen tempperamentilleen. (Meillä se tarkoittaa usein sitä, että mietin ensin, miten itse haluaisin toimittavan kulloisessakin tilanteessa ja toimin sitten Tuukan kanssa päinvastoin :D Esimerkiksi uuteen kerhoon mennessä menemme paikalle ennen kuin se varsinaisesti aukeaa, jotta voimme rauhassa tutustua pelkkään tilaan ennen ihmishälinää. Ihmispaljous on selvästi helpompi ottaa vastaan, kun se lisääntyy pikkuhiljaa. Itsehän ryntäisin paikalle viime tippaan tai vähän sen yli ja sukeltaisin innolla aktiviteetteihin päättömästi juosten.)

Aloin myös ymmärtämään, että ei ole huonoja tai hyviä tempperamentteja, vaan on vain tilanteita, joissa me aikuiset toivomme lasten omaavaan tietyn tempperamentin. Tuukan ensimmäisen puolentoista vuoden aikana minua harmitti usein, kun Tuukka vierasti kaikkia ja kaikkea ja katsoin kateellisena, kun muiden vauvat ja taaperot "iloisesti" tutkivat maailmaa. Nyt olen enemmän kuin iloinen siitä, että minun ei tarvitse juosta leikkipuistossa tai kaupassa karkaavan lapsen perässä. Voin rauhassa imettää Juusea ja luottaa siihen, että Tuukka ei kiipeä kirjahyllyä pitkin tai muuten ajaudu vaaralliseen tilanteeseen, vaikka en häntä joka sekuntti näkisikään. Eli sama tempperamentti, mikä ensin ärsytti, on nyt ihan parasta.


Tuukan vauva aikana kiinnitin huomiota myös siihen, että kaikkia iloisia vauvoja kehuttiin vuolaasti. Kukaan ei koskaan kehunut, että onpa Tuukka ihanan vakavan näköinen vauva ja kuinka mulla on käynyt hyvä tuuri, koska olen saanut lapsen, jolla on hyvä itsesuojeluvaisto :D Tässä parin vuoden aikana olenkin huomannut, että jostain syystä ajattelemme usein, että lapset ovat samankaltaisia. Aikuisille sallimme erilaiset tempperamentit, mutta lasten kohdalla ihmettelemme, miksi tuo nyt on tuollainen? Minulta on kysytty tuhat kertaa, joko Tuukka on päässyt yli arastelusta ja ujoudesta? Anteeksi mitä? Eihän kaikki aikuisetkaan ole suunapäänä joka paikassa ja ensimmäisenä kokeilemassa uusia juttuja. Miksi Tuukan pitäisi päästä mistään yli? Toki hän arastelee nyt vähemmän kuin nuorempana, mutta se on osa hänen persoonaa nyt ja aina ja se on enemmän kun okei. Jostain syystä kuitenkin ajattelemme, että kaikki lapset ovat "rohkeita" ja iloisia.

Haastavaa on tämä kasvatustyö, mutta ihanaa, kun koko ajan oppii itsekkin uutta. Juusestakin alkaa kuoriutua omia piirteitä ja odotankin innolla minkälaisella tempperamenttikoktaililla hän on varustettu.


Ihanaa pääsiäistä kaikille ja muistakaa, että me kaikki ollaan vähän niin kun pääsiäsmunia: Ulkoisesti muistutamme usein toisiamme, mutta sisältö vaihtelee kaikissa :D

Suklaaterkuin, Elina


sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Onko julkisuus ainoa tae ammattitaidolle?

Osallistuin taannoin luennolle, jossa kerrottiin TV-formaattien synnystä ja viemisestä ulkomaille. Aihe oli todella mielenkiintoinen ja liippaa läheltä myös omaa alaa. Kysäisin sitten lopuksi tältä tuottajalta, että miten juontajat TV-ohjelmiin valitaan? Nykyään kun näyttää siltä, että samat juontajat pyörivät eri ohjelmissa ja kanavilla. Julkiksiin luotetaan. Kun joku on todettu hyväksi juontajaksi, hänet halutaan pestata jatkossakin. 


Mansen Mörinät 2014

Sitten huomasin, että tämä sama ilmiö tapahtuu muuallakin kuin juontajissa. Kuuntelen enimmäkseen radiosta fiiliksen mukaan joko Suomipoppia tai Looppia. Molemmilla kanavilla kuulee pääosin samoja artisteja tunneista ja päivästä toiseen. Meillä olisi sadoittain upeita laulajia tässä maassa, jotka haluaisivat äänensä ihmisten kuunneltavaksi, mutta siihen ei anneta mahdollisuutta. Eikö olisi paljon upeampaa, kuulla eri artistien kappaleita päivän aikana? Uusia tulokkaita, jotka kovasti haluaisivat laulunsa radiosoittoon. Henkilökohtaisesti kyllä tykkäisin tutustua uusiin laulajiin ja kuunnella monipuolisesti eri artisteja enkä joka päivä samoja cheekkejä ja sanneja. 

Kun joku on hyvä, ihmiset tykkää, niin ei haluta ottaa turhia riskejä. Ei juontajien tai artiestien valinnassa. Itse olen hyvä juontaja. Hyvä työssäni ja keikoilta saan 95% positiivista palautetta. Sama juttu Ellun kohdalla, älyttömän mahtava tyyppi ja juontaja, mutta koska kumpikaan meistä ei ole julkkis -isot tapahtumat ja tv-tuotannot on käytännössä mahdottomuus.


Tammerfest / Festbabe 2012

Seuraava perustuu vain ja ainoastaan omiin fiiliksiin, eikä ole faktaa. Jos et julkkis, niin ainakin on tunnettava oikeat ihmiset. Joku, joka tuntee jonkun tuottajan, joka juuri etsii juontajaa, olisi suositeltava juuri sinua. Enää ei ole ns. "casting-tilaisuuksia", joihin pääsisi kykynsä näyttämään. Kuten nuorten kesätyöpaikan saaminen -myös meidän alalla työkeikkojen saaminen näyttäisi olevan suhteista kiinni. Kun tunnet oikeat ihmiset ja olet oikeaan aikaan liikkeellä, saattaa isompi tuotanto osua kohdalle. 

Näyttäisi siltä, että vain urheilu on tässä mielessä "rehtiä". Kun asetut 100m juoksun lähtöviivalle, sillä ei ole merkitystä, oletko osallistunut johonkin tositeeveeohjelmaan ja sekoillut siellä itsesi julkisuuteen tai jos lähtölaukauksen antaa serkkusi. Vain sillä on merkitystä, että onnistut juoksussa ja tulet ensimmäisenä maaliin. Tehty työ palkitaan ja paras saapuu voittajana maaliin.

Välillä siis turhauttaa kilpailla keikoista alalla, jossa on joka ikinen kerta näytettävä kykynsä, jokainen keikka on kuin uusi työhaastattelu. Mutta ilman julkisuuden tuomaa nostetta tai hyviä suhteita oikeisiin tyyppeihin, suuremmat prokkikset menee nyt ja jatkossa aina samoille jo luotetuille ja hyville tyypeille. En siis sano, etteikö nykyiset juontajat ja artistit olisi hyviä, mutta pienessä Suomenkin kokoisessa maassa töitä voisi jakaa hieman laajemmalti? 

Reipaasti kohti kevättä; 
Kati