Vauva arki on niin raskas...MIEHILLE

On muutamia aiheita, joita mä en vaan tajua ja tämä on niistä yksi. Miten helvetissä vauva vuosi voi olla miehille niin raskas? Tässä on varmasti joku juttu, mitä mä en vaan nyt ymmärrä ja jos joku on tän tajunnut niin pliis valaise minua.

Juuse isin varmassa otteessa

Ollaan Katin kanssa aiheesta usein jutellut ja ensin luulin, että ongelma koskettaa vain meidän perheitä, mutta nyt oon huomannut että ongelma koskettaakin isompaa joukkoa. Miten siis on mahdollista, että kun äiti herää öisin 2-200 kertaa ruokkimaan vauvaa tai vaihtamaan taaperon vaippaa, siivoamaan oksennusta ja lohduttamaan yöllä itkijää JA kun äiti aloittaa lasten hoidon ennen kukon pierua ja päättää sen siihen kun saa nassikat nukkuu JA lisäksi äiti on viihdetoimisto, ensiapuryhmä ja nopean toiminnan joukot päivisin, niin miten mies on se, joka kokee vauva-arjen raskaaksi?

Kun meiltä kysytään miten meidän arki sujuu niin minä vastaan, että kiitos oikein hyvin ja todella tarkoitan sitä. Mies vastaa, että kyllä on rankkaa. Niin anteeks, mikä osa tarkalleen tässä oli miehelle rankkaa? 8 tunnin yö-unet? Vai se 2 tunnin viikottainen pätkä, kun äiti harrastaa ?

Vai onko tää äideillekkin rankkaa, mutta krooninen väsymys antaa arjen katastrofit valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Pääasia, että ollaan hengissä"- on mun motto! Ei paljoa kaatuneet maitolasit tunnu missään ja 2 tunnin yhtäjaksoinen uni tuntuu jo pitkältä. Ehkä kuulokin on jo sen verran vauriotunut, että siksi natina/nitinä/itku ei nosta äkillisesti ärsytyskäyrää.

Vai miten äiti voi pysyä positiivisena, jos sama (paitsi että lastenhoidollisesti HUOMATTAVASTI PALJON KEVYEMPI) arki kuluttaa toista niin paljon enemmän?

Tuukka koristelemassa isin kanssa kakkua

Luetuimmat TOP 5

Jos olet blogimme uusi lukija, näihin kannattaa tarttua. Tähän on koottu meidän TOP 5 luetuimmat blogitekstit alusta alkaen. Blogi tulee kohta taaperoikään, sillä ensimmäinen teksti julkaistiin 1.7.2015 :) Yleensä meidän teksteillä on keskimäärin 300 lukijaa, mutta nämä ovat saanet hurjasti enemmän lukukertoja:

Tässä sijoitukset
5. sija, "Ne ihmeelliset pelot" (Kati 15.5.2016), 538 lukijaa

4. sija, "Oodi rakkaudelle" (Ellu 19.9.2015), 571 lukijaa

3. sija, "Jokaisen menestyvän naisen takana on mies" (Ellu 8.5.2016), 708 lukijaa

2. sija, "Kurkistus makuuhuoneeseen" (Ellu 31.1.2016), 916 lukijaa

1. sija, "Ikuinen läski" (Ellu 22.5.2016), USKOMATTOMAT 4979 LUKIJAA eli kohta menee 5000 rikki, woop woop!!!!  

Tässä viiden sakissa on 3 tämän toukokuun kirjotuksia =D eli vissiin viime aikoina blogi saanut lisää lukijoita vissiin tuon Ellun superkirjoituksen johdosta. Niin tärkeä ja ajankohtainen asia ja Ellu kirjoittaa tosi kivasti tuossa "Ikuinen läski". Ehkä me kuullaan Ellun fiiliksiä myöhemmin, miten elämä ilman vaakaa sujuu ;) 

Ja semmoista en ole edes huomaavinani, että 4/5 luetuimmista kirjoituksista on Ellun ;) kirittävää siis riittää, onneks tää ei oo kisa vaan mukavaa yhteistä tekemistä!

Nauttikaa siis blogimme parissa, me jatketaan bisneksiä hiekkalaatikolla,
terkuin Kati

Vaunulenkille ja leikkipuistoon.. ja koska niitä töitä
malttaa tehdä, kun on tällaiset aarteet?? <3 

Ikuinen läski

Oon nyt 8kk aikana ollut 3 kertaa dietillä. Eka yritys kesti päivän, toinen 2 viikkoa ja kolmas 3 viikkoa. Voin kertoo, että univaje ja imetys ei sovi yhteen laihdutuksen kanssa ja käteen jää vaan järjetön vitutus. Paino kyllä on joka yrityksellä(no ei sillä ekalla) tullut alaspäin, mutta mä en vaan jaksa tätä enää. Eikä tää oo mikään "poikkeusaika" mun elämässä vaan musta tuntuu, että oon ollu koko elämäni dietillä.

Tääkin mekko odotti kaapissa laihempia aikoja...

Oon painanut aikuisiällä 54-70 kiloa ja olipa se paino kummassa päässä tota haitaria tahansa oon aina kokenut olevani vähän lihava. Vaatteita ostaessa mietin aina "näytänkö tässä laihalta?" Jos koen saatua huijattua muutaman kilon, niin sitten vaate lähtee mukaan. Syödessäni suklaata mietin, että ei kyllä pitäisi, koska menee kylkiin. Voi jeesus sentään. Who gives a flying fuck!?

...mutta perjantaina päätin olla välittämättä
ja laitoin mekon rohkeasti päälle 

Tiedän, että tää on järjetöntä, mutta sitä pientä ääntä on tosi vaikea vaimentaa omassa päässä. Sitten, kun lukee juttuja jossa 6 lapsen äiti on kiivennyt fitness-lavalle viikko synnytyksen jälkeen niin tulee väkisinkin olo, että itse on vaan laiska ja saamaton, koska ei pysty samaan. Nyt oon alkanut miettiä, että miksi ihmeessä mun pitäisi pyrkiä näyttämään rasvattomalta kanafileeltä? Miksi en nauttisi näistä muodoista, mitkä mulla nyt on? Miksi en vaatteita ostaessani miettisi, että näytänkö mä näissä "Todella upeelta vai vaan upeelta?" ja tekisi päätöstä sillä perustein.

Ei muuta kun nokka pystyyn ja ulos!
Asenteestahan tää on kiinni ;)

Ketä oikeesti kiinnostaa onko mulla vatsamakkara tai kaks? No ei ketään. Kukaan ei myöskään tuu antaa mulle mitallia siitä, jos paino putoaa ennen raskautta oleviin lukemiin. Se ei myöskään vaikuta mun ammattitaitoon tai siihen millainen mä olen äitinä tai puolisona. En häpeile itseäni kotona, niin miksi mun pitäisi piilotella kiloja seinien ulkopuolellakaan. Tällä päivämäärällä heitän vaa'an varastoon ja keskityn pysymään terveenä ja upeana.

Terkuin,

Ellukka

Ne ihmeelliset pelot

Minä en ole koskaan oikein osannut pelätä mitään. En siis oikeasti mitään. Minulle teki hankalaa opetella ulkomailla vaihdossa ollessani, etten kaupassa voi jättää käsilaukkua kärryyn, kun haen jotain hyllyn toiselta puolelta tai punnitsen hedelmiä. 

Olen itse elänyt hyvin suojattua lapsuutta, eikä minulle ole koskaan oikeastaan sattunut mitään, miksi olisin oppinut pelkäämään. Se on toisaalta aika ihana tilanne.  Olen aina voinut luottaa läheisiini elämässäni ja edelleen tiedän, että vaikka mitä sattuisi, niin aina löytyy apua.  

Mutta sitten minusta tuli äiti. Ja aloin pelkäämään. Nyt sillä niin paljon enemmän väliä, jos jotain sattuu. Minulla on lapsia ja he ovat minulle korvaamattomia -ja minä heille, kun ovat niin pieniä vielä.

Olin juuri viikonlopun yksin kotona lasten kanssa. En niinkään pelkää tulipaloa tai murtovarkaita (vaikka olen kuullut, että jotkut äidit myös suunnittelee pakoreittejä tulipalon varalta etukäteen..). Mutta pelkään, että minulle sattuu jotain. Esimerkiksi sairaskohtaus yöllä? Menee useampi tunti, ennen kuin kukaan osaisi tulla katsomaan. No totta, VAIN tunteja, ei edes päivää. Ehkä lapset siitä selviäisivät -mutta ajatuksena tuntuu hirveältä, että vauva joutuisi itkemään, eikä äiti nostaisikaan syliin tai taapero ihmettelisi vieressä miksei äiti herää. 

No, onhan tällainen hyvin epätodennäköistä, mutta mahdollista. Samoin yhtä epätodennäköistä on, että minulle sattuu jotain, kun olen lasten kanssa yksin liikkeellä vaikka kaupungissa. Mutta koska se on mahdollista ja koska äitinä on näitä typeriä pelkoja, niin tämän varalle sentään tein jotain: 

Koska lapset ei vielä osaa puhua ja puhelimessa on
pääsykoodi, näin paikalle sattuvat auttajat tietävät
ketä lapset ovat ja kenelle voi soittaa.

Ja lappu tiukasti kiinni hoitokassissa

Ne paljon realistisemmat pelot, joita en itse osaa niin pelätä, on onneksi mieheni puolesta otettu huomioon. Koska asumme maantasalla, meillä on murtohälyttimet ja palovaroittimet, jotka yhdistävät suoraan keskukseen, jos tänne joku tulee luvatta sisään tai palo syttyy. Kyllä sen alle neljäkymppiä kuussa ihan mielellään turvallisuuden tunteesta maksaa.

Meille on kuulemma vielä tulossa koira. Jossain sopivassa vaiheessa (tämä siis minusta kiinni). Iso koira, (ei toivomaani mopsia) minun ja lasten turvaksi, kun käyn rattaiden kanssa lenkillä tai kun mies on poissa kotona. Koira vahtii ja pitää meistä huolta. Mieheni on ihana <3 

Venjan kans hassuteltiin Photo Boothilla =D

On nää vaan semmosia aarteita <3

Jokaisen menestyvän naisen takana on mies

Lähiaikoina olen tutustunut eri ikäisiin äiteihin, jotka ovat omalla tarinallaan kumonneet yleisesti vallalla olevan oletuksen, että naiset olisi jotenkin sidottuna kotiin lasten syntymän jälkeen miesten edetessä uratikapuita. Olen törmännyt äiteihin, jotka ovat lyhennetyn äitiysloman kotona, jonka jälkeen isi on jäänyt isyysvapaalle. Olen törmännyt äiteihin, jotka ovat jatkaneet työskentelyä äitiysloman ohessa iltaisin tai mahdollisuuksien mukaan lasten kanssa päivisin. Olen myös törmännyt pariskuntiin, jotka puolittavat lasten hoidon tasan tekemällä molemmat osittaista työviikkoa. Vastapainoksi olen tavannut myös äitejä, jotka eivät tunne tällä hetkellä suurta poltetta työntekoon vaan haluavat olla lasten kanssa kotona.

Tuukan kanssa matkalla palaveriin 2014

Jotenkin mua naurattaa, kun puhutaan "kannustinloukuista", jotka estävät äitejä palaamasta töihin. En oo meinaa nähnyt meidän eteisessä yhtään loukkua, joka kävis nilkkaan kiinni, kun astun kynnyksen yli. Enkä oo havainnut vastaavia pyydyksiä kenenkään muunkaan eteisessä... Väitän, että jos äiti haluaa palata töihin nopeasti lasten saannin jälkeen, niin hän sen tulee tekemään. Vastaavasti, jos se työn tekeminen ei oo tällä hetkellä prioriteetti number one, niin eikö jo nykyinen elämätapatyöttömien määrä kerro, että kotona pysyminen on mahdollista ilman kodinhoidon tukeakin…

Yrittäjänä mun helppo huudella työelämän joustavuudesta, koska se joustaa minun kohdalla ihan niin paljon kuin haluan (toki jouston aikana ei tuu myöskään mitään tuloja). Ilokseni olen kuullut huikeita tarinoita myös työnantajista, jotka ovat oikeesti joustaneet pienten lapsien vanhempien tarpeiden mukaan. (Eräs äiti kertoi käyneensä imettämässä kotona työpäivän aikana.) Joustavuudesta toivoisinkin tulevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Kun molemmille vanhemmille työ on tärkeä ja kun soppaan lisätään vielä halu hoitaa lapset kotona, punnitaan kyllä tosissaan kaikkien joustavuuden määrä.

Palaveripaikka tältä viikolta :)

Olin juontamassa muutama viikko takaperin yrityksen 20-vuotisjuhlia ja kuulin onnittelupuheessa vanhasta sanonnasta uuden version, joka sai mun tasa-arvorattaan aivoissa innostumaan. Versio meni näin: "Jokaisen menestyvän naisen takana on mies!" Ihan mahtava :D Kyse ei mielestäni ole kuitenkaan kilpailusta ja edelleen myös menestyvän miehen takaa löytyy nainen. Uskon, että molempien vanhempien on mahdollista edetä urallaan silloin kun tunnusbiisinä on:  "Sinä poljet minä ohjaan", mutta ei mennäkkään mummolaan vaan sen jälkeen vaihdetaan paikkoja… =)

Ihanaa äitienpäiviää kaikille <3

Eriterikasta yrittämistä (Vieraan kynästä, vol. 2)

Anoppi muistaa aina sanoa, että kun lapset sairastavat, nauti!

Nykyään ymmärrän hyödyntää tämän viisauden erästä tautiesiintymää lukuunottamatta.

Viime torstai oli erityisen hyvä päivä. Sain useita hyviä puheluja ja sähköposteja. Oli hyvä draivi ja aluehallintovirastonkin henkilö vastasi aamuiseen soittopyyntöön - edistyksellistä!

Lähes leijuen hain muksut päiväkodista, iloelo jatkui iltapalaan saakka, kaikki olivat hyvällä tuulella. Kunnes kuului "mehumukin kaatumisääni", riensin paikalle toteamaan, että kyse ei ollutkaan mehulasista, vaan pöydässä odotti komea keko kaalikeittoa mahahapoilla höystettynä.

Rivityöntekijä pohtisi hetken tilannetta, miettisi kumman vanhemman olisi edukkaampaa jäädä kotiin, ja alkaisi hoitamaan sairasta lasta. Palkan määrä on vakio.

Yrittäjävanhempi alkaa hoitamaan sairasta lasta, samalla kun ynnäilee päässään tulevia asiakaskeikkoja, kuka hoitaa minkäkin keikan ja paljonko tämä tauti tulee tällä kertaa maksamaan?

Palkan määrä ei ole vakio. Miinukselle mennään.

Joka kerta tässä tilanteessa mietin suomalaista tasa-arvoa. Miksi meidän perhe ei saa mistään korvausta, kun lapset sairastavat? Miksi perheyritysperheeni joutuu maksamaan siitä, kun omat lapset sairastavat? Systeemi on mahataudissa! Ja vuotoa on kummassakin päässä.

En voisi olla yrittäjä, jos en osaisi nähdä asiassa valoisia puolia. Kun siivosin aamuyön tunneilla kuopukseni sänkyä, näin upean auringonnousun. Erityisen ylpeä olin esikoisesta, joka on oppinut osumaan ämpäriin. Ja keskimmäisestä, jonka osumatarkkuus on jo 50 %. Ja kun tila-automme jokainen penkki oli saanut kuorrutuksen turvaistuinten lisäksi, totesin helpottuneena, että vihdoinkin automme saa ansaitun sisäpesun.

Kun tänä aamuna heräsin siihen, että keskimmäinen makaa oksennuslammikossa ja kuopus on käynyt kakalla sängyssämme, koin onnea toimivasta pesukoneesta ja hyvistä väleistä paikallisen pesulan kanssa. Oloani helpotti myös se, että yltä päältä oksennuksessa oleva kolmevuotias nousi ylös ja sanoi tervehdyttävästi: "Äiti, haluan Lumikkimekon, olen prinsessa".

Kirjoittaja Paula Kerola on perheyritys Matrocks Oy:n omistaja, jonka perheeseen kuuluu mies Akseli, lapset 1, 3 ja 4, sekä perheessä sata päivää vuodessa viettävä tukilapsi.

Kirjoittaja on onnellinen siitä etteivät nämä taudit tartu kissaan.

Kun yrittäjät eivät tue tosiaan..

miksi muidenkaan pitäisi? 

Hanna Puro, Zento toimi SOME-kou-
luttajana. Paikalla oli suuri
joukko yrittäjänaisia-

Olin taannoin verkostoitumassa ja osallistuin Tampereen Seudun Yrittäjänaisten järjestämään SOME-koulutukseen. Koulutus oli todella onnistunut ja sain aimoannoksen uusia vinkkejä yrityksen markkinoimiseen somessa. Koulutus oli vieläpä jäsenille ilmainen, joten paikalla oli meitä yrittäjänaisia lähemmäs kolmisenkymmentä. Alkuun pidettiin esittätymiskierros ja käyntikortit lähtivät jakoon. 

Minusta on aina hienoa kuulla, minkälaisia yrittäjiä on paikalla. Koskaan ei tiedä, minkälaista yhteistyötä voisi tehdä, onko jollain yritys, joka vastaa juuri johonkin minun tämän hetken tarpeeseen tai olisiko paikalla mahdollisesti minulle uusia asiakkaita.

Kun käyntikortit lähtivät jakoon, jälleen kerran sai surukseni todeta sen karun faktan, että aina ei yrittäjä tue toista yrittäjää. Kun käyntikortin toisella on mainos: "tilaa ilmaiset käyntikortit osoitteesta xxx.xxx" niin se aina hieman kirpaisee. Miksi minä tilaisin tältä palveluntarjoajalta, yrittäjältä itsekin, mitään, jos hän ei ole valmis tukemaan omasta puolesta muita yrittäjiä? Nämä on pieniä asioita, mutta niillä on iso vaikutus yrityksen imagon ja kokonaiskuvan rakentamisessa.

SOME-koulutuksessa pitää somettaa.
Emina nukkui sylissä <3

Ehdin siinä vaihtaa sanasen erään ennalta tutun yrittäjäystäväni kanssa ja päivittelimme sitä, kuinka vähän yrittäjät oikeasti tukevat toinen toistaan. Esimerkiksi meidän Yrittäjänaisten verkostossa on vaikka kuinka paljon taitavia yrittäjiä alalta jos toiselta, mutta silti aivan liian vähän käytämme toistemme palveluita. Jos näin olisi, jokainen meistä varmasti menestyisi pikkuisen paremmin.

Ja kaikista pahin on se, kun yrittäjä pyytää alennusta toiselta yrittäjältä. Yrittäjä tietää, että alennettu hinta on katteeton hinta. Tähän olen itsekin aiemmin sortunut, mutta tajunnut sitten asian, että jos toinen yrittäjä ei ole valmis maksamaan palvelustani oikeata hintaa, miksi kukaan muukaan olisi? Yrittäjä sentään ymmärtää, mistä hinnoittelu koostuu. 

Tästä pientä ajattelun aihetta seuraavaan kertaan, kun teet ostoksia tai päätät palvelun tarjoajasta. Etsi se läheltä ja maksa muutama euro enemmän. Äläkä kerjää alennusta; miksi sitä pitäisi antaa?