Bisnestä Hiekkalaatikolla –blogissa kirjoittaa nyt ensimmäistä kertaa ns. vieraskynä. Muutaman kerran vuodessa annamme Ellun kanssa tilaa muille yrittäjä-äideille kertoa omaa tarinaansa ja tänään sen aloittaa stylisti-meikkaaja Sohvi Nyman. Hän 6-vuotiaan Jamie pojan äiti. Sohvi on toiminut kauneuden ja muodin parissa yli 10 vuotta. Hänet on palkittu parhaana stylistinä Ylen muotiviikoilla 2012. Työssään Sohvi shoppailee asiakkaidensa kanssa, laittaa vaatekaapit järjestykseen ja opettaa korostamaan parhaita puoliaan. Sohvin kädenjälki näkyy myös monissa lehti -ja mainoskuvissa. Sohvin sivuihin voit tutustua www.sohvinyman.fi
Oma yrittäjä taipaleeni alkoi 18-vuotiaana, kun perustin ensimmäisen yritykseni opiskeluaikoina. Stylistikouluun mennessä tiesin jo, ettei meikkitaitelijan ja stylistin työtä tehdä verokortilla. Alkuvuosien varrelle mahtui toki lyhyitä palkkatyöjaksoja, pitihän sitäkin kokeilla. Ura ja äitiys herättää usein monenlaista keskustelua, erityisesti yrittäjyys ja äitiys. Minulla ei ollut mitään valmista suunnitelmaa siitä, miten tulen nämä kaksi edellä mainittua yhdistämään. Olin aika varma jo odotusaikana, että minusta ei tule suurperheen äitiä, eikä kotiäitiä moneksi vuodeksi, niin kävi. Mammalomaa vietin vuoden verran ja palasin töihin.
Teen työtäni suurella sydämellä ja valtavalla intohimolla, yrittäjyys on osa minua, se on elämäntapa. Töihin paluu äitiyslomalta oli aikamoinen muutos ja piti opetella uusia arkirutiineja. Sain paljon negatiivia kommentteja töihin paluustani "Ai kauhee miten sä voit laittaa noin pienen lapsen päiväkotiin ja mikä sussa on vikana, kun et viihdy lapsen kanssa kotona", olivat tyypillisiä kommentteja mitä tutut ja tuntemattomat heittelivät. Mietin usein, miksi ihmisten pitää olla niin ilkeitä ja puuttua toisten asioihin. Heitin kerran eräälle kotiäidille takaisin, että ”Mikäs sussa on vikana, kun ei työnteko kiinnosta”, niin johan mamma raivostui. Jopa neuvolantäti moitti minua lapseni 1-vuotis tarkastuksessa, et miten olenkin kehdannut jo palata töihin ja ai kauhee että ihan vielä yrittäjäkin olen. Miksi näin?
Pakko sanoa että kannustusta tai tsemppiä ei juurikaan tullut monelta taholta. Ei edes silloin, kun erosin lapseni isästä. Lapseni oli tuolloin 3,5-vuotias. Ero oli kova paikka kaikin puolin ja se pisti pysähtymään. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotulle pakkolomalle ja miettimään mitä todella haluan elämältäni. Stylistin ammatti on ollut unelma-ammatti minulle jo pikkutytöstä asti, olen hyvin kiitollinen ja onnellinen, että saan tehdä unelmatyötäni. Meitä valmistui vuonna 2005 9 stylisti-meikkaajaa, minä olin luokan nuorin ja ainoa kenellä oli alan töitä heti koulun jälkeen. Olen myös ainoa luokastamme, joka edelleen on alalla ja elättää itsensä stylistin työllä. 10 vuoteen on paljon mahtunut ylä -ja alamäki, taival ei ole ollut mitenkään helppo. Eron aikoihin sattui pari muutakin kriisiä ja valvoin yöni miettien kuinka moni 26-vuotias on tällaisessa tilanteessa ja miten selviän tai jaksan tämän kaiken. Lopetin yhden yritykseni, myin pois liikkeeni ja laitoin stylistisivuni hetkeksi kiinni. Se tuntui silloin kamalalta kaikin puolin. Mutta lomailu teki hyvää. Tuli siinä sivussa myös suoritettua yrittäjän ammattitutkinto, josta sain paljon uusia ideoita toimintaani sekä perustin TreLooks blogin.
Minulle on tärkeää, että saan itse päättää työaikatauluni. Lapseni saa nukkua lähes joka aamu niin pitkään kuin haluaa ja vietämme aamut rauhallisesti kotona. En voisi kuvitella, että me heräisimme joka aamu herätyskelloon kukonlaulun aikaan ja lähtisimme aamuruuhkassa päiväkotiin. Toki iltani venyvät usein ja teen töitä lauantaisin, mutta vastapainoksi pidän viikolla vapaata. Olen usein kuullut huudahduksen "Ai kauhee, taasko sä menet lauantaina töihin!" Tähän vastaan aina ”Ai kauhee taasko sä menet maanantaina töihin!”
Tuleva syksy hieman hirvittää, koska lapseni aloittaa koulun ja meillä onkin sitten opettelemista aamuheräämisiin molemmilla ja minulla menee työrytmi uusiksi. Tähän muutokseen en ole vielä tehnyt selviytymissuunnitelmaa, mutta asioilla on tapana järjestyä. Onneksi olemme tähän saakka saaneet pitää meille luontaista rytmiä.
Tein paljon töitä lapseni ollessa pieni, jopa liikaa, sillä parhaimmillaan pyöritin kolmea yritystä. Arvaatte varmasti, että se on aika mahdoton yhtälö alle 3-vuotiaan äidille. Mutta nautin työstäni suuresti, asiakkaani ovat ihania ja saan työstäni valtavasti voimaa ja energiaa. En ole lorvailijatyyppiä, tarvitsen tekemistä ja koko ajan uusia projekteja. Eron myötä olen suhtautunut yrittäjyyteen rennommin, enkä enää paina niin sata lasissa kuin ennen. Toki välillä vedetään 6 päiväisiä työviikkoja, mutta sitten taas vastapainoksi tehdään rennompia viikkoja. PS. Vietin 1,5 viikon joululoman.
Äitiys on muuttanut minua monella tapaa. Haluan olla läsnä ja nauttia hetkestä. Minulla on taipumusta olla "kamala suorittaja", mutta nyt olen tiedostanut asian ja olen opetellut ottamaan rennommin. Olen aika huono leikkimään, mutta värittäminen ja junaradan kokoaminen lapsen kanssa on mahtavaa on aivot narikkaan puuhaa. Jamie on pienestä asti kulkenut mukanani monessa paikassa. Hänelle on ollut pienestä asti selvä juttu, että äiti on yrittäjä.
Myönnän, että teen usein iltamyöhällä töitä kotona, mutta hyvin usein Jamie hyökkää syliini lelujen kanssa ja tokaisee äiti nyt kone kiinni! Olen oppinut ajattelemaan, että eihän ne työt tekemällä lopu ja suljen koneen. Lapsilta oli kysytty päiväkodissa mikä susta tulee isona ja Jamie oli ilmoittanut tarmokkaasti MUSTA TULEE AINAKIN YRITTÄJÄ! Pakko myöntää, että hieman hymyilytti, kun kuulin asiasta. Mikäli lapseni päättää joskus yrittäjäksi lähteä saa hän kaiken tuen ja parhaan mentorin, nimittäin minut.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että yrittäjyyden ja äitiyden voi yhdistää, se on mahtava mahdollisuus. Helppoa se ei ole, myönnän, mutta pitääkö kaiken aina olla vain helppoa. Toisille se voi olla uhka, mutta olen sitä mieltä, että se on pitkälti asennekysymys miten asioihin suhtautuu. Yrittäjänä voit aika pitkälle itse päättää milloin työpäiväsi aloitat ja paljonko otat toimeksiantoja.
Pitää myös osata sanoa ei. Ein sanomisen olen joutunut opettelemaan ja nykyään se tuntuu joskus jopa hyvältä. Arki ei aina ole ruusuista, varsinkaan kun käytännössä yksin tätä rumbaa pyöritän, meillä on yhteishuoltajuus, mutta minulla on päävastuu. Välillä väsyttää päiväkotiin viemiset ja hakemiset varsinkin silloin kun on pitkiä kuvauspäiviä. Onneksi meillä on ihana vuoropäiväkoti ja hoitovuoromuutokset ovat aina onnistuneet lyhyelläkin varoitusajalla. Arkea olen helpottanut, sillä että asumme keskustassa lähellä koulua ja päiväkotia. En ole riippuvainen kulkuneuvosta tai julkisesta liikenteestä, vaan pääsen kävellen joka paikkaan nopeasti. Ruokakauppa on aina auki ja lähikaupastamme saa kotiinkuljetuksen mikäli tarve vaatii.
Hyvä tukiverkko on ehdoton äidille kuin äidille. Omat sukulaiseni ovat Tampereella ja me asumme Helsingissä, joten mummilaan ei voi turvautua joka viikko. Pakko myöntää, että olen aika huono pyytämään apua, joskus se taito voisi olla ihan paikallaan. Olen löytänyt yrittäjä-äiti ryhmistä ihanaa vertaistukea ja kannustusta. Nämä lounastapaamiset ovat osa omaa hyvinvointia. Lisäksi itsestä on pidettävä hyvää huolta, koska muuten ei jaksa, siksi kannatan terveellisiä elintapoja.
Äidiksi ei opita yhdessä yössä, vaan siihen kasvetaan. Voin sanoa, että eron myötä kasvoin valtavasti ihmisenä sekä äitinä. Olen usein kantanut huonoa omaatuntoa siitä, että tein liikaa töitä Jamien ollessa ihan pieni. Nyt olenkin sitä hyvittänyt valtavasti, toisaalta isommalla lapsella muistot jäävät mieleen toisin kuin taaperolla. Mikä on oikea ikä tulla äidiksi, en tiedä, itse ajattelin aina, että nuorena sitä jaksaa paremmin yöheräämistä yms. Maaliskuussa Jamie täyttää 7-vuotta ja minä 30. Olen onnellinen, että olemme tässä tilanteessa. Uskon myös, että tapahtuneilla on tarkoituksensa. Ero ei ollut mitenkään suunniteltu ja se tuli täytenä yllätyksenä minulle, mutta surusta ja kriisistä selvittiin, sen jälkeen löysin uuden suunnan elämälleni. Nyt olen sitä mieltä, että ero oli hyvä asia, jos nyt näin voi sanoa. Kaiken tämän jälkeen moni asia onkin muuttunut. Tänä päivänä voin sanoa olevani onnellinen ja tyytyväinen siihen, että olen valinnut yrittäjyyden urakseni. Tulevaisuudessa näen itseni sarjayrittäjänä sekä mentorina alkaville yrittäjille.
- Sohvi
Pian Juusekin ilmoitti tulostaan ja olisi tuntunut aivan liian epäreilulta siirtää Tuukka enää ennen sitä omaan huoneeseen, koska vauvakin saisi nukkua meidän makkarissa. Lisäksi mietin, että ei tuu mitään, jos mun täytyy Tuukan heräilyjen vuoksi juosta toisessa huoneessa sen lisäksi, että herään öisin imettämään vauvaa. Juusenkin pinnis löysi siis itsensä meidän makkarista.
