Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Syyllisyys; aliarvostetty ystävämme

Osallistuin keskiviikkona Huippunaisten iltaan, jossa panelisteilta kysyttiin yhtenä kysymyksenä vinkkejä sisäisen äänen löytämiseen, jotta jokainen voisi löytää oman elämäntehtävän. En tiedä vastasiko kukaan varsinaisesti kysymykseen tai ainakin mun keskittyminen siirtyi sanaan syyllisyys, joka nostettiin hetkeksi tapetille. Syyllisyys nähtiin asiana, jonka kanssa "oppii elämään" erityisesti liittyen äitiyteen ja työhön. Siinä vaiheessa mun käsi alkoi sohimaan ilmaa ja yritin saada kommenttipuheenvuoroa, mutta keskustelu jatkui eteenpäin ja jäin sisäisesti kiehumaan yleisön juokkoon. Joten tässä vuodatus:

A. Ei ole olemassa mitään elämäntehtäväsi kertovaa sisäistä ääntä. Taivas ei yks päivä vaan repeä ja langeta valokeilaa sinuun ja kerro, että tässä sulle elämäntehtävä! Tämä on yhtä suuri myytti, kun äidinvaisto, joka tarujen mukaan puskee ulos sun vaginasta yhdessä vauvan kanssa.

B. Yksi sisäinen ääni meillä kuitenkin on ja sen nimi on tietenkin syyllisyys. Se on se ääni, mitä meidän tulisi kuunnella eikä vain elää sen kanssa rinnakkain. Syyllisyys ja sen lisäksi kateus on mahtavia tunteita, jotka alitajuntaisesti paljastavat meille mitä oikeasti haluamme tehdä ja mitä emme.




Kaisa Liski kertoi paneelissa, että hänestä ei ollut okei pitää lastaan tarhassa 5 päivää viikossa, joten hän hankki hoitajan kotiin yhdelle päivälle. Tämä ei liittynyt tarinan pääjuoneen, mutta kiinnitin siihen huomiota, koska se oli juuri se miten pitäisi toimia kun syyllisyys nostaa päätään.

Mieti miten voit muuttaa vallitsevaa tilannetta niin, että se ratkaisu tuntuu sinusta hyvältä. Ei naapurista, ei anopista vaan sinusta hyvältä. Joskus syyllisyys ohjaa tekemään isoja ratkaisuja, jotka saattavat poiketa valtavirrasta, mutta uskon että se on ainoa tie onneen.

Syyllisyys on tunne, joka pitää meidät uskollisena omalla itsellemme ja ohjaa meitä meille luontaisiin toimintatapoihin. Syyllisyys myös ohjaa meidät tekemään itselle merkityksellisiä asioita. Siellä myös se niin kutsuttu elämäntehtäväkin on. Tee siis syyllisyydestä kaveri, jonka sanomasta olet kiinnostunut ja vielä toimi sen antamien vinkkien mukaan.

Rakkaudella,

Elina

ps. Nyt joku jäi kritisoimaan A-kohtaa ja väittää, että kyllä äidinvaisto on olemassa, mutta muistele vielä kerran niitä ihan alkuaikoja vastasyntyneen kanssa. Tiesitkö todella "vaistoten" vauvan itkun syyn ennen lähempää tarkastelua tai opittua rutiinia. Minä ainakin ekaa kertaa vauvan kopan kotiin lattialle laskiessani kysyin ihan äänen, että "Mitäs nyt tehdään?"