Nuoruuden valinnat

Kävin eilen iltakävelyllä. Pukiessani päälleni mustia (täysin tyylittömiä) kevyttoppahousuja muistin, kuinka joskus katsoin omaa äitiäni ja ajattelin silloin, etten IKINÄ laita tuollaisia housuja jalkaan. Vaan kuinkas kävikään.

Näin kun on päässyt kolmenkympin paremmalle puolelle, huomaan miten mukavuus ja käytännöllisyys alkaa voittamaan monessa muussakin asiassa. Ja miten eri tavalla sitä asioista ajattelee, kuin nuorempana. Miksi kuitenkin osasta nuoruuden valinnoista on niin vaikea päästää irti, vaikka omat ajatukset ovat muuttuneet miljoonan kertaan? 

Tässä ne älyttömän tyylikkäät kevyttoppahousut ;) 

Nuorena tehdään esimerkiksi valinta opintojen suhteen. Mikä minä haluan olla isona? Koita siinä sitten pohtia tätä vielä kypsymättömillä aivoilla ja löytää ne omat intohimot, kun päässä pyörii enimmäkseen seuraavat bileet ja joku vastakkaisen sukupuolen kolli. Sitten kuitenkin suorittaa opinnot loppuun, hakee töitä ja siinä sitä sitten ollaan. Puurretaan ja suoritetaan, koska joskus nuorena ajatus työpaikasta tietyllä alalla tuntui kutkuttavalta vaikka todellisuudessa jokainen päivä vittuttaisi avata työpaikan ovi. 

Omana päähänpinttymänä on myös olla saman painoinen kun nuorena. Miksi pitäisi painaa aikuisena, kahden lapsen jälkeen saman verran kun nuorena? Kun oli aikaa reenata 6 kertaa viikossa ja pelit siihen päälle. Silti. 

Entäs sitten ne ihmissuhteet? Moni löytää myös kumppaninsa hyvinkin nuorella iällä. Ajatukset saattavat natsata ja viihdytään yhdessä. Edetään kuten kuvioon kuuluu - naimisiin, asuntolaina, lapset. Jos nuorena tehty valinta parisuhteesta osoittautuu huonoksi ei siitä irtautuminen ole helppoa. Moni tuntuu pysyttelevän yhdessä vain, koska silloin nuorena ajatukset osui niin hyvin yhteen. Erilleen kasvamisen tunnustaminen on vaikeaa ja kliseistä, mutta usein niin totta. Ystäväpiirissä on lähiaikoina ollut paljon eroja ja vaikka sitä ei kenellekään toivo, arvostan rohkeutta kuunnella sydämen ääntä - vaikka se kuljettaisi puolison kanssa eri suuntaan.

Onneksi mulla on rinnalla (aviomiehen lisäksi ;)) ihana Ellu-murmeli, jonka kanssa nauretaan ja pohditaan näitä nuoruuden valintoja ja toppahousuja. Minäkin halusin nuorena liikunnan opettajaksi, mutta thänk good arvosanat ei riittäny lukion jälkeen tätä opiskelemaan. Onneksi löysin juontamisen ja opettajan haaveetkin saa hyvin tyydytystä, kun pääsee aika ajoin kouluttamaan esiintymistä :) 

Sitä tässä kuitenkin vain ihmettelen, että miksi ne nuorena tehdyt valinnat ohjaavat meitä yhä niin voimakkaasti myös aikuisena? Mikä meitä estää päästämästä irti - tarkoittipa se työpaikan vaihtamista tai farkkujen korvaamista toppahousuilla.. Miksi tehdä asioita, jotka eivät tunnu hyvältä vain siksi, että kerran satuit vuosia sitten niin päättämään?

Juontaminen ei ollut nuoruuden haave - vaan
onneksi sille tielle päädyin ;) 

-Kati