Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Eriterikasta yrittämistä (Vieraan kynästä, vol. 2)

Anoppi muistaa aina sanoa, että kun lapset sairastavat, nauti!
Nykyään ymmärrän hyödyntää tämän viisauden erästä tautiesiintymää lukuunottamatta.

Viime torstai oli erityisen hyvä päivä. Sain useita hyviä puheluja ja sähköposteja. Oli hyvä draivi ja aluehallintovirastonkin henkilö vastasi aamuiseen soittopyyntöön - edistyksellistä!

Lähes leijuen hain muksut päiväkodista, iloelo jatkui iltapalaan saakka, kaikki olivat hyvällä tuulella. Kunnes kuului "mehumukin kaatumisääni", riensin paikalle toteamaan, että kyse ei ollutkaan mehulasista, vaan pöydässä odotti komea keko kaalikeittoa mahahapoilla höystettynä.
Rivityöntekijä pohtisi hetken tilannetta, miettisi kumman vanhemman olisi edukkaampaa jäädä kotiin, ja alkaisi hoitamaan sairasta lasta. Palkan määrä on vakio.

Yrittäjävanhempi alkaa hoitamaan sairasta lasta, samalla kun ynnäilee päässään tulevia asiakaskeikkoja, kuka hoitaa minkäkin keikan ja paljonko tämä tauti tulee tällä kertaa maksamaan?
Palkan määrä ei ole vakio. Miinukselle mennään.


Joka kerta tässä tilanteessa mietin suomalaista tasa-arvoa. Miksi meidän perhe ei saa mistään korvausta, kun lapset sairastavat? Miksi perheyritysperheeni joutuu maksamaan siitä, kun omat lapset sairastavat? Systeemi on mahataudissa! Ja vuotoa on kummassakin päässä.

En voisi olla yrittäjä, jos en osaisi nähdä asiassa valoisia puolia. Kun siivosin aamuyön tunneilla kuopukseni sänkyä, näin upean auringonnousun. Erityisen ylpeä olin esikoisesta, joka on oppinut osumaan ämpäriin. Ja keskimmäisestä, jonka osumatarkkuus on jo 50 %. Ja kun tila-automme jokainen penkki oli saanut kuorrutuksen turvaistuinten lisäksi, totesin helpottuneena, että vihdoinkin automme saa ansaitun sisäpesun.

Kun tänä aamuna heräsin siihen, että keskimmäinen makaa oksennuslammikossa ja kuopus on käynyt kakalla sängyssämme, koin onnea toimivasta pesukoneesta ja hyvistä väleistä paikallisen pesulan kanssa. Oloani helpotti myös se, että yltä päältä oksennuksessa oleva kolmevuotias nousi ylös ja sanoi tervehdyttävästi: "Äiti, haluan Lumikkimekon, olen prinsessa".

Kirjoittaja Paula Kerola on perheyritys Matrocks Oy:n omistaja, jonka perheeseen kuuluu mies Akseli, lapset 1, 3 ja 4, sekä perheessä sata päivää vuodessa viettävä tukilapsi.
Kirjoittaja on onnellinen siitä etteivät nämä taudit tartu kissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti