Erillainen lapsi

Mähän oon tunnetusti kaikenlaisten persoonallisuustestien suurkuluttaja ja oon tehnyt varmaan jokaikisen ilmaistestin tästä maailmasta. Oon lukenut aiheesta kirjallisuutta, käynyt seminaareissa ja harjoitellut myös käytännössä erilaisten persoonien kanssa työskentelyä. Voisi siis teoriassa kuvitella, että osaisin suhtautua oikein lapseeni, joka on monessa suhteessa täysin erilainen kuin minä… Mutta täytyy tunnustaa, että lapsen kasvattaminen hänen persoonallisuuden huomioiden on paljon haastavampaa kuin kuvittelin.

 Tuukan äitiyslomalla aloin lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen teoksia siitä, miten eri tempperamentit meihin vaikuttavat ja miten vanhempina voimme parhaiten tukea lapsen hyvän itsetunnon muodostumista. Kirjojen kautta aloin ymmärtämään lastani paremmin. Jossain vaiheessa heitin romukoppaan kaikki standardiohjeet, kuinka lasten kanssa pitäisi toimia ja aloin toimimaan sen mukaan, miten minun lapseni toivoo toimittavan. En tarkoita sitä, että hypin Tuukan pillin mukaan, vaan yritän muodostaa rutiinit, jotka sopivat hänen tempperamentilleen. (Meillä se tarkoittaa usein sitä, että mietin ensin, miten itse haluaisin toimittavan kulloisessakin tilanteessa ja toimin sitten Tuukan kanssa päinvastoin :D Esimerkiksi uuteen kerhoon mennessä menemme paikalle ennen kuin se varsinaisesti aukeaa, jotta voimme rauhassa tutustua pelkkään tilaan ennen ihmishälinää. Ihmispaljous on selvästi helpompi ottaa vastaan, kun se lisääntyy pikkuhiljaa. Itsehän ryntäisin paikalle viime tippaan tai vähän sen yli ja sukeltaisin innolla aktiviteetteihin päättömästi juosten.)

Aloin myös ymmärtämään, että ei ole huonoja tai hyviä tempperamentteja, vaan on vain tilanteita, joissa me aikuiset toivomme lasten omaavaan tietyn tempperamentin. Tuukan ensimmäisen puolentoista vuoden aikana minua harmitti usein, kun Tuukka vierasti kaikkia ja kaikkea ja katsoin kateellisena, kun muiden vauvat ja taaperot "iloisesti" tutkivat maailmaa. Nyt olen enemmän kuin iloinen siitä, että minun ei tarvitse juosta leikkipuistossa tai kaupassa karkaavan lapsen perässä. Voin rauhassa imettää Juusea ja luottaa siihen, että Tuukka ei kiipeä kirjahyllyä pitkin tai muuten ajaudu vaaralliseen tilanteeseen, vaikka en häntä joka sekuntti näkisikään. Eli sama tempperamentti, mikä ensin ärsytti, on nyt ihan parasta.

Tuukan vauva aikana kiinnitin huomiota myös siihen, että kaikkia iloisia vauvoja kehuttiin vuolaasti. Kukaan ei koskaan kehunut, että onpa Tuukka ihanan vakavan näköinen vauva ja kuinka mulla on käynyt hyvä tuuri, koska olen saanut lapsen, jolla on hyvä itsesuojeluvaisto :D Tässä parin vuoden aikana olenkin huomannut, että jostain syystä ajattelemme usein, että lapset ovat samankaltaisia. Aikuisille sallimme erilaiset tempperamentit, mutta lasten kohdalla ihmettelemme, miksi tuo nyt on tuollainen? Minulta on kysytty tuhat kertaa, joko Tuukka on päässyt yli arastelusta ja ujoudesta? Anteeksi mitä? Eihän kaikki aikuisetkaan ole suunapäänä joka paikassa ja ensimmäisenä kokeilemassa uusia juttuja. Miksi Tuukan pitäisi päästä mistään yli? Toki hän arastelee nyt vähemmän kuin nuorempana, mutta se on osa hänen persoonaa nyt ja aina ja se on enemmän kun okei. Jostain syystä kuitenkin ajattelemme, että kaikki lapset ovat "rohkeita" ja iloisia.

Haastavaa on tämä kasvatustyö, mutta ihanaa, kun koko ajan oppii itsekkin uutta. Juusestakin alkaa kuoriutua omia piirteitä ja odotankin innolla minkälaisella tempperamenttikoktaililla hän on varustettu.

Ihanaa pääsiäistä kaikille ja muistakaa, että me kaikki ollaan vähän niin kun pääsiäsmunia: Ulkoisesti muistutamme usein toisiamme, mutta sisältö vaihtelee kaikissa :D

Suklaaterkuin, Elina

Onko julkisuus ainoa tae ammattitaidolle?

Osallistuin taannoin luennolle, jossa kerrottiin TV-formaattien synnystä ja viemisestä ulkomaille. Aihe oli todella mielenkiintoinen ja liippaa läheltä myös omaa alaa. Kysäisin sitten lopuksi tältä tuottajalta, että miten juontajat TV-ohjelmiin valitaan? Nykyään kun näyttää siltä, että samat juontajat pyörivät eri ohjelmissa ja kanavilla. Julkiksiin luotetaan. Kun joku on todettu hyväksi juontajaksi, hänet halutaan pestata jatkossakin. 

Mansen Mörinät 2014

Sitten huomasin, että tämä sama ilmiö tapahtuu muuallakin kuin juontajissa. Kuuntelen enimmäkseen radiosta fiiliksen mukaan joko Suomipoppia tai Looppia. Molemmilla kanavilla kuulee pääosin samoja artisteja tunneista ja päivästä toiseen. Meillä olisi sadoittain upeita laulajia tässä maassa, jotka haluaisivat äänensä ihmisten kuunneltavaksi, mutta siihen ei anneta mahdollisuutta. Eikö olisi paljon upeampaa, kuulla eri artistien kappaleita päivän aikana? Uusia tulokkaita, jotka kovasti haluaisivat laulunsa radiosoittoon. Henkilökohtaisesti kyllä tykkäisin tutustua uusiin laulajiin ja kuunnella monipuolisesti eri artisteja enkä joka päivä samoja cheekkejä ja sanneja. 

Kun joku on hyvä, ihmiset tykkää, niin ei haluta ottaa turhia riskejä. Ei juontajien tai artiestien valinnassa. Itse olen hyvä juontaja. Hyvä työssäni ja keikoilta saan 95% positiivista palautetta. Sama juttu Ellun kohdalla, älyttömän mahtava tyyppi ja juontaja, mutta koska kumpikaan meistä ei ole julkkis -isot tapahtumat ja tv-tuotannot on käytännössä mahdottomuus.

Tammerfest / Festbabe 2012

Seuraava perustuu vain ja ainoastaan omiin fiiliksiin, eikä ole faktaa. Jos et julkkis, niin ainakin on tunnettava oikeat ihmiset. Joku, joka tuntee jonkun tuottajan, joka juuri etsii juontajaa, olisi suositeltava juuri sinua. Enää ei ole ns. "casting-tilaisuuksia", joihin pääsisi kykynsä näyttämään. Kuten nuorten kesätyöpaikan saaminen -myös meidän alalla työkeikkojen saaminen näyttäisi olevan suhteista kiinni. Kun tunnet oikeat ihmiset ja olet oikeaan aikaan liikkeellä, saattaa isompi tuotanto osua kohdalle. 

Näyttäisi siltä, että vain urheilu on tässä mielessä "rehtiä". Kun asetut 100m juoksun lähtöviivalle, sillä ei ole merkitystä, oletko osallistunut johonkin tositeeveeohjelmaan ja sekoillut siellä itsesi julkisuuteen tai jos lähtölaukauksen antaa serkkusi. Vain sillä on merkitystä, että onnistut juoksussa ja tulet ensimmäisenä maaliin. Tehty työ palkitaan ja paras saapuu voittajana maaliin.

Välillä siis turhauttaa kilpailla keikoista alalla, jossa on joka ikinen kerta näytettävä kykynsä, jokainen keikka on kuin uusi työhaastattelu. Mutta ilman julkisuuden tuomaa nostetta tai hyviä suhteita oikeisiin tyyppeihin, suuremmat prokkikset menee nyt ja jatkossa aina samoille jo luotetuille ja hyville tyypeille. En siis sano, etteikö nykyiset juontajat ja artistit olisi hyviä, mutta pienessä Suomenkin kokoisessa maassa töitä voisi jakaa hieman laajemmalti? 

Reipaasti kohti kevättä; 
Kati

62 euron seminaari sinulle VAIN 368 euroa!

Näin mainoksen yrittäjille järjestetystä Energiaa Laineilla seminaarista ja olin ihan innoissani. Hintakin tuntui huokealta, sillä koko paketti oli alkaen 62 euroa. Seminaarin ajankohta on huhtikuu, joten Juusen kotiin jättäminen ei ole vielä mahdollista niin pitkäksi aikaa, mutta siihenkin keksin heti ratkaisun. Mummi varmasti lähtee riemuissaan (<- tai pienellä pakotuksella) mukaan nauttimaan lapsenlapsensa seurasta sillä aikaa, kun minä osallistun seminaareihin. Mietin, että jos joudun maksamaan mukaan tulevasta mummista myös 62 euroa, on koko seminaarin kustannus silloin 128 euron eli mielestäni ihan kohtuullinen.

Laitoin järjestäjille viestiä, miten ilmoittautumiset menevät, jos osallistun lapsen ja hoitajan kanssa. Himppasen loksahti leuka lattiaan, kun kokonaiskuva alkoi hahmottumaan. Tällä kokoonpanolla tarvitsisimme 2 hengen hytin ja matkan kustannukseksi tulisi 368 euroa… eli vain 302 euroa enemmän, kuin yksin osallistuvan yrittäjän matka neljän hengen hytissä…..mutta kuulemma mukaan tulevasta vauvasta ei tarvitse maksaan mitään....hei thäääänks!

En tiedä voiko tästä nyt syyttää järjestäjiä, sillä en juuri ole törmännyt tilaisuuksiin, joissa lapselliset yrittäjät olisi jotenkin huomioitu. En itsekkään toki olisi osannut ottaa ennen lapsia lapsellisia huomioon, mutta ei kai kaikki seminaarien järjestäjät voi olla lapsettomia??? Miten olis vaikka ihan perinteinen lapsiparkki?

Miten tää voi olla näin vuonna 2016 kun työn ja perheen yhdistämisestä puhutaan niin paljon? Miksi perhe pitää piilottaa työkuvioista vai onko oletusarvo se, että lapsiaan kotona hoitavat eivät ole kiinnostuneita kehittämään itseään ja ammattiverkostojaan? Ai, että kun ottaa pannuun….

Kiukustunein terveisin,

Elina

Jonkinlaisia virstanpylväitä

Yllätin itseni ajattelemasta, etten ole saavuttanut mitään, vaikka olen kohta 30. Miksi niin harvoin muistaa, mitä on jo saavuttanut ja saanut aikaiseksi? Kovin usein huomaan vähätteleväni omia saavutuksiani ja vertaavani itseäni muihin tuttaviin. Tuntuu, että he ovat samalla iällä ehtineet ja tehneet paljon enemmän. Kateus -se suomalaisten perisynti nostaa päätään. Mutta sitten huomaan, että onhan sitä itsekin kaikenlaista tähän 29 ikävuoteen kerinnyt. Kelataanpa ajassa taaksepäin noin kymmenen vuotta ja tullaan kohti tätä päivää.

- Olin silloin 19-vuotias, nyt siis 29. 
- Ylioppilas vuosimallia 2005, lakki laitettiin päähän Tampere-talossa, missä TYKin ylioppilaat vuosittain lakitetaan. 
- Ammattikorkeakouluun hain heti lukion jälkeen ja pääsin opiskelemaan tradenomiksi Pirkanmaan ammattikorkeakouluun Mänttään. 
- Olin opiskelijavaihdossa Itävallassa ja työharjoittelussa Saksassa.
- Vuonna 2008 tapasin nykyisin aviomieheni ja lasteni isän. 
- Tradenomiksi valmistuin stipendin veroisesti joulukuussa 2009 ja opinnäytetyöstä tuli 4.
- Perustin oman yrityksen, toiminimen alkuvuodesta 2010. 
- Toimin aluksi promoottorina ja jonkin verran juontajana, tehden näiden ohella myös järjestösihteerin töitä leivän tienaamiseksi.
- Pari vuotta myöhemmin juontajan töitä oli jo niin paljon, etten enää tehnyt promoottorin töitä. Juontojen ohelle tulivat myös stylistin työt.
- Vuonna 2013 yhdistin voimani Elinan kanssa ja perustimme MAIKKI Crew:n, juontotyöt jatkuivat MAIKIN nimen alla.
- Tmi Kati Vasell keskittyi tästä eteenpäin stylistin töihin ja koulutuksiin.
- 2013 aloitin opinnot TAMK:n tarjoammassa YAMK -ohjelmassa, monimuotokoulutuksessa.
- Saman vuoden lopulla tein positiivisen raskaustestin ja esikoinen syntyi elokuussa 2014.
- 7.2.2014 menin viikonloppureissulla Islannissa naimisiin mieheni kanssa.
- 2014 myös valmistuin YAMK:sta stidenpin veroisesti ja opinnäytetyöstä tuli arvosanaksi 4.
- Äitiyslomani (sekä Elinan äitiysloman) aikana MAIKIN liikevaihto kasvoi edellisvuodesta ja pystyin palvelemaan kaikki stylistin apua kaipaavat ihanat ihmiset.
- Äitiyslomalla ollessani tein uuden positiivisen raskaustestin, vietin ihanan vuoden pääasiassa kotona rakkaan tyttäremme kanssa. 
- Tammikuussa 2016 toinen tyttäremme syntyi.
- Nyt olen äitiyslomalla kotona ja opettelen arkea kahden lapsen kanssa. MAIKKI ja stylistin työt vahvasti mukana mahdollisuuksien mukaan. 

Mitä seuraavaksi? Missä ja koska? Mitä vuosi 2016 tuo tullessaan? Miten lista jatkuu? Missä olen 10-vuoden päästä, 39-vuotiaana?

Ja kaiketi sitä vielä ehtii; kun taas tarkentaa suuntaa ja miettii minne seuraavaksi --> paljon on jo ideoita, nyt vain pieni hengähdystauko ja keskittyminen lapsiin.
Kun arki rullaa, voi miettiä niitä seuraavia askeleita;
- lisää opintoja, 
- uusia haasteita, 
- hevosharrastuksen herättelyä,
- MAIKIN kasvattamista, 
- vieläkö lapsia, 
- verkostojen kasvattamista
- aktiivisempaa järjestöosalllistumista
- pöytälaatikkoideoiden eteenpäin viemistä?

Onneksi ympärilläni on paljon eri ikäisiä mahtavia tyyppejä. Heitä katsomalla huomaan, että kyllä sitä vielä viisikymppisenäkin voi muuttaa suuntaa, juosta maratonin tai luoda uutta ihan tyhjästä. Toivottavasti minäkin inspiroin nuoria parikymppisiä toteuttamaan omia unelmiaan. 

Jos tekisit oman listan,mitkä on sinun virstanpylväitä? Minne matka jatkuu?

Naisten ja Miesten työt

Tää juttu ei kyllä nyt liityy bisnekseen tai ees lapsiin, mutta tajusin tossa mitä tarkoittaa tasa-arvo parisuhteessa. Aiemin ajattelin, että tasa-arvo on sitä, että kaikki tehdään puoliksi ja että ei ole "naisten" ja "miesten" töitä, mutta nyt olen kääntänyt kelkkani. En tarkoita sitä, että koti- ja metatyöt pitäisi jakaa jotenkin sukupuoli sidonnaisesti (naiset kokkaa ja siivooja miehet vaihtaa renkaat…etc), mutta mielestäni on hyvä että hommat korvamerkitty jommalle kummalle.

Meillä minä hoidan kaikki mitkä liittyy lasten vaatteisiin, koska minua asia kiinnostaa enemmän. En väkisin osallista Anttia juhlien suunnitteluun, koska Anttia ei ihan tosi kiinnosta ovatko servetit mustat vai punaiset. Minä reititän ja aikataulutan matkat ja vierailut, koska se tulee minulta luonnostaan. Jos jotain pitää äkkiä kipaista kaupasta niin se olen minä, koska olen nopeampi liikkeissäni. Minä herään lasten kanssa aamulla ja Antti valvoo tarvittaessa heidän kanssa illala. Antti taas hoitaa kaiken mikä liittyy autoon, koska itse en huomaisi vaikka siitä puuttuisi yksi pyörä kokonaan. Eikä minua kiinnosta missä paikassa auto huolletaan joten Antti varaaa huollot sieltä mistä itse tykkää. Antti ajaa myös kesällä nurmikon ja hoitaa muut pihatyöt. (Lunta kolaan mielelläni joskin ei sitäkään oo tullu lähivuosina tehtyä, mutta syytän siitä lapsia...) Antti myös pesee pyykkiä enemmän, koska mulle se välähtää mieleen siinä vaiheessa kun vaatekaappi on tyhjä.

Meillä hyvänä päivänä :D

Imurointi on ainoo kotitalous työ mitä ei oo korvamerkitty ja suurin osa meidän kinoista liittyykin siihen. Yleensä imurointi vuoron neuvotelu lähtee ihan käsistä ja siinä suutuspäissään mietitään kumman muut kotityöt on rasittavampia tai arvokkaampia eli kumman kuuluisi tästä syystä imuroida? Tätähän ei pysty oikein millään määrittämään ja kun viimeinen argumentti on vielä että "Hei mä synnytin meidän lapset" niin tiedetään, että ollaankin jo tosi kaukana riidan lähteestä eli siitä imurista… :D

Olis mielenkiintoista kuulla miten muilla on hommat jaettu vai onko niitä jaettu ollenkaan?

Sopuisaa sunnuntaita ja hyvää ystävänpäivää <3

- Elina

Suunnan muutos

Mitä lähemmäksi synnytys tulee, ajatukset siirtyy koko ajan enemmän uuteen tulokkaaseen. Samoin mielessä pyörii esikoisen isosiskoksi tuleminen ja miten hän reagoi uuteen tilanteeseen. Kodissa haluaa saada asiat järjestykseen ja paikoilleen. On muutettu hieman järjestystä, imuroitu, siivottu, maksettu laskuja ja järjestelty vauvan vaatteet kaappiin. Hiukset pesen normaalia useammin, että on sitten puhtaat hiukset, kun lähtö tulee. Sairaalakassi on pakattu. 

Nämä asiat ovat vissiin ihan luonnollisia. Ajatukset pyörii omassa perheessä ja kodissa suuren muutoksen kynnyksellä. Vissiin joulukuussa huomasin, että tosi vaikea keksiä esimerkiksi blogikirjoitusta nyt mistään "yrittäjä-äiti" teemasta, kun oikeastaan nyt on vain äiti fiilis. 

Behind the scenes. Masukuvia 5.1.2016, Studio Torkkeli.

Juteltiinkin Ellun kanssa tuossa taannoin, että koska kyseessä on Bisnestä hiekkalaatikolla -blogi, ehkä voimme inasen enemmän keskittyä myös perheen arkeen. Bisnes edelleen isona osana totta kai, mutta välillä saa olla vain se hiekkalaatikkoäiti :) 

Viime aikoina kun olisi ollut paljon asiaa odotuksesta, Venjasta, kodin muutoksista, isän tunnelmista, läheisten malttamattomuudesta -kaikesta mitä raskaus tuo tulleessaan. Nämä ajatukset eivät vain lähtökohtaisesti sovi tähän blogiin, koska tarkoitus on kuitenkin kuljettaa mukana myös bisnestä. Siksi Ellun kirjoituksia on viime aikoina ollut enemmän. Parempi, että se kirjoittaa, kenellä on inspiraatioa ja sanottavaa!

Nyt kuitenkin, kun kevät alkaa koittaa ja Ellu on niin innoissaan ja tohkeissaan ja sysää ilmoille upeita uusia ajatuksia MAIKIN suhteen, niin alkaa itsekin taas innostua ja piristyä! Ja ehkä pikkuhiljaa odotus alkaa muuttaa muotoaan -kaikki voitava kotona  on etukäteen tehty ja valmisteltu, nyt tosiaan on vain aikaa. Ajatuksiin mahtuu taas MAIKKI sekä stylistin työt ja yritysten eteenpäin vieminen. 

MAIKKI kasvaa meillä lähitulevaisuudessa, tällä kertaa muillakin kuin lapsilla -sillä olemme ottamassa uusia juontajia meidän listoille. Näin saadaan lisättyä keikkojen määrää ja paikattua myös meidän omaa äitiyslomien tuomaa aukkoa. Upeaa tutustua uusiin ihmisiin ja tarjota halukkaille mahdollisuus koittaa juontajan siipiään MAIKIN nimen alla <3 Tästä ja muista suunnitelmista lisää kevään mittaan täällä blogissa!

-Kati

ps. Meidän suloinen toinen tyttäremme syntyi 26.1., mutta tämä teksti oli luonnosteltu jo aiemmin. Nyt täällä nautitaan uudesta tuhisijasta <3

Kurkistus makuuhuoneeseen

Muistan joskus toivoneeni, että omistaisin sellaisen huoneen joka olisi yhtä sänkyä… Nyt minulla on, mutta ihan tämä ei ollut minulla silloin mielessä :D

Ennen lapsia ajatus perhepedistä, eli siitä että koko perhe koisii samassa sängyssä, tuntui jotenkin kummalliselta. Muistan kavereiden kanssa päivitelleeni sitä, kuinka omituista se on, että joku oikeesti haluaisi nukkua lasten kanssa samassa sängyssä tai edes samassa huoneessa. Ajattelimme, että ne perheet ovat varmaan hippejä tai muuten vinksahtaneita….puhumattakaan siitä, että missä vanhemmat sitten harrastaa "tiedät kyllä mitä".

Sitten syntyi Tuukka, joka aloitti nukkumisen omassa sängyssään meidän sängyn vieressä ja siitä siirtyi muutaman kuukauden ikäisenä omaan huoneeseen nukkumaan. Eli toimin niin kuin ajattelinkin toimivani. Sitten noin 9 kuukauden iässä Tuukalla alkoi eroahdistus ja kun pari yötä oli juossut tunnin välein toisessa huoneessa, Tuukan viereen ottaminen ei kuulostanut enää yhtään liian "hipiltä" vaihtoehdolta, vaan TODELLA JÄRKEVÄLTÄ. Yöt rauhottu välittömästi.

Pian Juusekin ilmoitti tulostaan ja olisi tuntunut aivan liian epäreilulta siirtää Tuukka enää ennen sitä omaan huoneeseen, koska vauvakin saisi nukkua meidän makkarissa. Lisäksi mietin, että ei tuu mitään, jos mun täytyy Tuukan heräilyjen vuoksi juosta toisessa huoneessa sen lisäksi, että herään öisin imettämään vauvaa. Juusenkin pinnis löysi siis itsensä meidän makkarista.

(Pinnis onkin ollut ahkerassa käytössä - tosin kirjahyllynä, sillä Juuse halusi ekasta yöstä lähtien olla tiukasti kainalossa. Tuukallekkin hankittiin muuten oma sänky ja kyllä Tuukka siellä käy välillä…siis silloin kun kiipeää sitä kautta meidän sänkyyn :D )


Nyt en voi olla hämmästelemättä kuinka kätevä perhepeti oikeesti onkaan ja miksei sitä tullut tajuttua jo heti Tuukan synnyttyä. On meinaa pikkasen helpompaa vauvankin kanssa, kun ei tarvi herätä käytännössä ollenkaan vaan voi pitää baaria auki koko yön. Tai jos Tuukka alkaa itkemään yöllä, niin ei tarvi kun kääntyä toiselle kyljelle lohduttamaan. En käsitä miten jaksoin Tuukan kanssa ekat 9kk ravata toisessa huoneessa? Se, jos mikä oli VINKSAHTANUTTA.

Ainoa miinus puoli on se, että Juuse todella kovaääninen syöjä ja isi on todella huono nukkuja. Tämän yhtälön vuoksi Antti on toistaiseksi evakuoinut itsensä työhuoneeseen patjalle nukkumaan, jotta me muut voidaan nautiskella meidän uudesta 180 cm leveestä sängystä :D :D :D Vauva on kyllä nyt oppinut syömään vähän hiljaisemmin, joten varmaan saadaan kohta isikin takaisin omaan sänkyyn.

En muuten ole kaveripiirini outolintu, vaan yllätyksekseni aika moni muukin entinen kauhistelija on löytänyt itsensä perhepedistä nukkumasta. Sen hyöty on vaan niin kiistaton (siis ainakin meidän perheessä). Puhumattakaan siitä, kuinka ihana tunne on herätä lapsien välistä ja kattoo kuinka ne unitokkurassa pööpöilee omiaan…huaaah rakkaus  <3 <3 <3 Jossain kohti Tuukka ja Juuse saavat muuttaa omaan huoneeseen, mutta niin kauan kun siltä tuntuu, on äidin kainalossa paikka avoinna.

Uniterkuin,

Elina

PS. Niin ja Juuse on todiste siitä että "tiedät kyllä minkä" harrastaminen on edelleen mahdollista vaikka makuuhuone on poissa laskuista :D