Vuoden parhaat mokat

Mietittiin ensin, voidaanko kirjoittaa mokista. Kun onhan se firmalle huonoa mainosta, jos ja kun asiakkaatkin näitä lukee… Mutta sitten aateltiin, että what the hell, ihmisiähän tässä vaan ollaan. Sitä paitsi virheistä on opittu tai no... Ainakin niille on naurettu.

Vaikka yrittäjyyden ja äitiyden yhdistäminen on sujunut kummallakin suht mutkattomasti, niin joskus se krooninen univaje on saattanut ottaa yliotteen.

Tässä parhaimistoa:

1. Tarjous väärälle asiakkaalle

Yrittäjälle tarjousten teko on tuttua puuhaa ja meiltäkin se sujuu oikein hienosti. Yksi kaunis päivä Elina teki asiakkaalle tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen, oikoluetutti sen Katilla, tarkisti vielä kertaalleen päivämäärät ja hinnat ja lähetti sen asiakkaalle… Seuraavana päivänä vastaanottaja kiitti hyvästä tarjouksesta, mutta lisäsi kuitenkin, että "Taisi tulla väärälle asiakkaalle".

2. Hinnan "korotus"

Meillä on jonkun verran vuosittain toistuvia keikkoja ja yleensä samalla hinnalla mennään vuodesta toiseen. Joskus kuitenkin hinnoissa on tarkistuksen paikka varsinkin, kun matkakustannukset vaihtelevat sen mukaan, mistä juontaja saapuu paikalle. Tänä vuonna yhden asiakkaan kohdalla päätimme nostaa hintaa em. syystä, mutta kummallekkaan ei tullut mieleen tarkistaa edellisvuoden laskutettua hintaa ennen tarjouksen lähettämistä… Ja kuinka ollakkaan laskutus vaiheessa huomasimme, että tämä uusi korotettu tarjous olikin todellisuudessa pienempi mitä edellisvuoden tarjous! Ei voi meitä ainakaan ahneudesta syyttää!


3. Kengät x2

Katilla oli kesäkuussa alkamassa stailausnäytöksen juonto, missä tarkasteltiin vielä kesän juhlavaatteita. Silloin myös oma vaatetus on hyvä olla teemaan sopiva, kenkiä myöden. Hetken matkaa keikkapaikalle ajeltua Kati onneksi katsahti liikennevaloissa jalkoihinsa... Ja kappas, siellähän oli Aino-kotitossut unohtuneet jalkaan. Tarpeeksi juhlava?

Ja kun vain tämä olisi ollut ensimmäinen kerta. Kati on myös aikoinaan lähtenyt kotoa kävellen (!!!) keikkapaikalle eri pari kengät jalassa. Matkaa oli hieman vajaa kilometri, mutta siltikään saappaat, joissa toisessa oli korko ja toisessa kiilakorko eivät tuntuneet kävellessä kummallisilta? 

4. Saatavien perintä.

Ei ole olemassa mitään yhtä ärsyttävää asiaa, kuin se, että asiakkaan laskun maksu viivästyy eräpäivästä viikkotolkulla. Rahojen kotiutuminen kyllä nopeutuisi huomattavasti, jos laskujen tekemisen lisäksi ne vielä muistaisi itse ensin lähettää asiakkaalle. Ohups...

5. Nettisivut

Ei tuu varmaan yllätyksenä, että meillä itsellä ei ole aikaa eikä osaamista tehdä tai päivittää nettisivuja, joten olemme aina ostaneet palvelun ulkopuolelta. Nyt viimeksi noin kuukausi sitten vaihdoimme sivujen ylläpitäjää ja hän pommitti meitä alkuun omituisilla kysymyksillä kuten: "Mille alustalle nettisivut on tehty?" "Onko sivunne varmistettu jollain tapaa aiemmin?" "Miltä palvelutarjoajalta on vuokrattu palvelintila ja sähköpostipalvelut?" Öööööööö....  On se hyvä, että laskuja nettisivuista kyllä maksetaan, mutta ei näköjään tiedetä mitä ja kenelle =D 

Aurinkoisia elokuun päiviä, terkuin Kati ja Ellu

Sinulle on postia

Yrittäjälle puhelin ja sähköposti on äärimmäisen tärkeitä. Ylipäätään se, että on koko ajan tavoitettavissa on kaiken a ja o. Näin ainakin luulin. Minulla ei ole koskaan ollut ns. työaikoja, vaan olen sujuvasti yhdistänyt työn ja vapaa-ajan. En ole koskaan stressannut asiasta, koska rakastan sitä mitä teen ja monesti työ ja vapaa-aika sekoittuvat. Puhelin on aina mukana, siihen tulee sekä henkilökohtaiset että työpuhelut. Minulla on kolme eri sähköpostitiliä ja päivän aikana tulee useita kymmeniä sähköposteja. Joskus tulee hoidettua työasioita myös Facebookissa, välillä kymmenen aikaan illalla jos esim. Ellu sattuu olemaan linjoilla.. 

Kun jäin äitiyslomalle, huomasin, että tämä asia, joka ei ennen minua vaivannut, alkoi yhtäkkiä tuottamaan stressiä. Kun imetyksen lomassa vilkaisin puhelinta, siellä saattoi olla 10-20 lukematonta sähköpostia. En kuitenkaan halunnut imetyksen aikana tehdä töitä tai keskittyä sähköpostisumaan vaan halusin keskittyä pienokaiseeni. 

Sitten kun neiti otti unia, minunkin olisi pitänyt levätä. Sen sijaan oli saatava se pieni punainen ympyrä puhelimesta pois, mikä näyttää lukemattomien viestien määrän. Minulla on jonkin sortin neuroosi vissiin asian suhteen, en kykene olemaan, jos on lukemattomia viestejä. Uskottelin itselleni, että viesteihin on vastattava saman tien -olenhan yrittäjä, ei asiakkaat jaksa odottaa. Noin pari viikkoa uutena äitinä tätä jaksoin, kunnes asialle oli pakko tehdä stoppi.

Jotta sain mielelleni rauhaa, laitoin sähköpostiini automaattisen paluuviestin "Olen äitiyslomalla". Viestissä sanottiin, että luen kyllä sähköposteja, mutta että vastaaminen saattoi viedä useamman päivän. Kehotin myös soittamaan, mikäli asia oli kiireellinen. Tämän lisäksi poistin sähköpostin puhelimestani. Näin kun käytin puhelinta muuten, ei ollut sitä punaista ympyrää, joka olisi pakottanut sähköpostien ääreen (ja varsinkin kun aina suuri osa posteista on typerää roskaa). 

Totuin muutokseen yllättävän nopeasti. Asiakkaat malttoivat odottaa, vaikken ollut enää 24/7 tavoitettavissa. Hoidin ja hoidan edelleen työasiat rauhassa koneella, kun minusta sille tuntuu. Jos haluan ottaa päikkärit neidin kanssa yhdessä, teen niin. Mikäli olen virkeä, saatan istua koneella. Tai sitten teen töitä mieheni vapaapäivinä tunnin-pari, jotta saan rauhassa keskittyä. Ja Venjakin saattaa välillä viihtyä itsekseen leikkien yli puolikin tuntia, niin silloin tällöin istun koneella keittiössä ja katselen kun Venja touhuaa omiaan vieressä <3. 

Edelleen siis tavoitettavissa -mutta oman aikataulun sanelemana!
- Kati

Haloo, äiti puhelimessa!

Forgive me, mutta ennen lapsia katsoin hieman paheksuen äitejä, jotka olivat puhelin kädessä tai korvalla leikkipuistossa…ja kuinkas sitten kävikään? Aivan, olen itse se luurimamma, joka antaa lapsen leikkiä yksin. Syy tähän on yksinkertaisesti käytännöllisyys. Lapseni mielestä äiti on yliveto, jota ilman ei tahdo mikään leikki sujua (tämähän on tietenkin hyvin imartelevaa), mutta tämä pois sulkee täysin sen mahdollisuuden, että voisin vähän ohimennen pitkin päivää työskennellä.  Niinpä minulla on rutinoitunut käytäntö, että hoidan työpuhelut siellä missä Tuukkakin viihtyy hetken yksin.

Toinen näistä paikoista on rattaat. Aamupäivisin heitän lapsen rattaisiin ja lähdemme kävelemään kohti läheistä leikkipuistoa. Kun Tuukka ihailee ohi meneviä maisemia, minä kahlaan puhelimella saapuneita maileja ja poimin hoidettavat asiat. Onneksi meillä on hyvin ketterät rattaat, joita voi ohjailla yhdellä kädellä (Katotaan miten tää onnistuu sit tuplarattaiden kanssa syksyllä :D). Tässä on myöskin se hyvä puoli, että Tuukka ei saa huonoja vaikutteita puhelimen käytöstä, koska teen sen kirjaimellisesti salaa ja selän takana :D :D

Puistoon saavuttuamme siirrän lapsen ja lelut hiekkalaatikolle, joka on se toinen paikka missä Tuukka viihtyy yksin. Aikaa puheluiden soittamiseen ei kuitenkaan ole koko päivää, vaan peruspäivänä Tuukka viihdyttää itse itseään noin 15 minuuttia, jonka jälkeen ”yliveto äidin” täytyy liittyä leikkiin. Vartti on kuitenkin sopiva aika muutaman puhelun soittamiseen ja jos soitot jää kesken nin jatkan puheluita sitten rattaiden takaa kotimatkalla. (Jos joku on muuten ihmetellyt miksi mä vähän läähätän, kun soittelen, niin tässä syy :D xD)

Vastaan kyllä puhelimeen lähes aina, kun se soi, mutta pitkät ja tärkeät puhelut pyrin siirtämään hetkiin, kun voin puhua rauhassa. Toistaiseksi kukaan asiakas ei ole vielä suuttunut, jos olen pyytänyt, että saanko soittaa takaisin puolen tunnin tai tunnin kuluttua niin voidaan puhua tarkemmin. Puolessa tunnissa kerkeää keksimään sitten lapselle sopivan viihdykkeen (usein ne rattaat), jotta voi soittaa asiakkaalle takaisin.

Ja sitten on niitä kertoja kun heräät väsymystä itkien aamulla, kun taapero on syystä tai toisesta valvottanut sinua. Silloin laahustan sinne puistoon kitisevän lapsen kanssa toivoen löytäväni sieltä kohtalotoverin, jolle purkaa oma väsymys. Sen 15 minuutin leikittömän ajan käytän ahmimalla kännykästä facebookin uutisvirtaa ja itsekkäästi päätän, että työasiat kerkeää hoitaa huomenna.

Terveisin,

Elina

MAIKKI kasvaa jälleen!

Yrityksemme on ollut toiminnassa 2,5 vuotta ja olemme saaneet kerättyä listoillemme 13 sairaan hyvää juontajaa. Juontajat olemme bonganneet mukaan eri tapahtumista, joissa olemme olleet kuulijoina tai he ovat olleet ennalta tuttuja ja hyviksi todettuja juontajakollegoja. Lähiaikoina olemme kuitenkin olleet hieman huolissamme miesjuontajien vähyydestä. Onneksi Tuukka kasvaa kovaa vauhtia ja saamme hänestä varmasti loistavan lisän tiimiimme. Ihan kaikkea ei voi kuitenkaan laskea Tuukankaan varaan, joten päätimme toimia...ja tässä tulos :D

<3 Pikkuveli saapuu maailmaan Lokakuussa <3

Hormoonihöyryisin ja rakkauden täyttämin terveisin,

Elina

Ajatuksia urasta ja äitiydestä

Olin jo välillä ajatellut, että pärjäisin hyvin mieheni kanssa ilman lapsia. Toimisin yrittäjänä; juontaisin isoja tapahtumia, tähtäisin korkeammalle ja toteuttaisin kaikki urahaaveet. Oppisin koko ajan lisää stylistinä, minulla olisi paljon asiakkaita ja kenties stailaisin jossain ohjelmassa tai toimisin jonkun julkisuuden henkilön luottostylistinä. Sen lisäksi voisimme matkustella ja nauttia elämästä ihan kahdestaan. Ja uskon, että olisin ollut onnellinen myös tähän valintaan -äitiys kun pitää kokea, sitä ei voi selittää. En olisi tiennyt, mistä olisin jäänyt paitsi. 

Joulukuussa 2013 elämä sitten sai täyskäännöksen, kun raskaustesti olikin yllättäen positiivinen. Aluksi tilanne oli hieman hämmentävä, vaikka kyllähän kaksi aikuista tietää, miten niitä lapsia tehdään. Muutaman viikon kestävän hämmennyksen ja "onko minusta äidiksi" pohdinnan jälkeen raskaus ja odotus muuttui iloksi ja uutta tulokasta odotettiin kovasti. 

Samalla kuitenkin pohdin, miten jatkan yrittäjänä, teen keikkoja ja pääsen eteenpäin uralla, kun elämään tulee vauva. Muistan todenneeni raskausaikana, että "tämän vauvan on sitten oltava parasta, mitä minulle on tapahtunut, koska ei pääse ratsastamaan eikä keikoille". -Noh, totta kai hän on parasta mitä minulle on tapahtunut ja muutama kuukausi tuhisijan syntymän jälkeen millään muulla ei olekaan mitään väliä. Niin sen vain kummasti on luonto ja hormonit hoitanut, että tällainenkin työtä rakastava ja koko ajan liikkeessä oleva menijäkin viihtyy aivan mainiosti oman aarteen kanssa kotona. 

Tässä vajaassa vuodessa olen kuitenkin onnekseni todennut, että yrittäjyys ja äitiys on ollut paljon vaivattomampaa yhdistää, kuin aluksi ajattelin. Olen nauttinut elämästä, en koe, että olisin lapsen takia jäänyt jostain paitsi. On ollut äärimmäisen mukavaa tehdä myös töitä välillä. Vaikka nautinkin ajasta pienokaisen kanssa kotona, on mukavaa vaihtelua välillä juontaa tapahtumia tai stailata asiakkaita. (Kelaan on asianmukaisesti ilmoitettu kaikki äitiyslomalla tehdyt työt -tähän tekee todellakin mieli palata tulevissa kirjoituksissa). 

Jos olisin ollut palkkatöissä, osittaista työnteon mahdollisuutta ei olisi. Yrittäjänä voin itse päättää, miten ja milloin teen töitä. Olen pystynyt vastaanottamaan melkein kaikki keikat, mitä olen halunnutkin. Yön yli reissuja toki joutuu enemmän miettimään ja asiat vaativat erilaista koordinointia kuin aikaisemmin, mutta onneksi meillä on innokkaat mummot ja siskot, jotka ovat mieheni lisäksi mahdollistaneet keikkoilla käynnin. 


Onnellisin miettein
-Kati 

Identiteettikriisi

"Ootko sä ihan pelkästään kotona?" multa kysytään usein, kun kohtaan uusia ihmisiä leikkipuistossa. ”Joo!’” mä vastaan eka ja sit jatkan ”tai tavallaan… ”
Työkentällä multa kysytään, että olenko palannut töihin? ”Joo!” mä vastaan "tai en tavallaan…” Tässä vaiheessa vastapuoli on yleensä hyvin hämmentynyt ja paikkailen sekavuuttani kertomalla lisää sekavuuksia esimerkiksi, että en missään vaiheessa varsinaisesti edes ole ollut pois töistä. Lapsen syntymän jälkeen en kuitenkaan työskentele samalla tavalla, kuin ennen lasta. Saati samanlaisia tuntimääriä. Joskus teen joka päivä jotain, joskus en tee viikkoon mitään.

Ehkä oikea vastaus olisi ”osittain”. Olen fyysisesti (ja henkisesti) lapsen kanssa kotona ja teen sitten välillä kuitenkin töitä. Mutta toisaalta niinhän kaikki muutkin ihmiset tekee? Onko se joku tuntimäärä, mielenmalli vai mikä, jonka perusteella määritellään, onko ihminen palannut ”töihin” vai onko ”pelkästään kotona”? Ne ihmiset, jotka lähtevät 8 töihin ja palaavat 17 kotiin ovat ainakin selkeästi töissä. Entäs ne äidit (tai isät), jotka ovat illat töissä ja päivät lapsen kanssa?

Yleensä pelastaudun keskustelusta kertomalla vastapuolelle, että olen yrittäjä, jolloin ymmärryksen lamppu syttyy useimpien pään yläpuolelle. ”Aaaah, no nyt mä tajuun. Miksi et heti sanonut?” Niin, miksi en aloita keskustelua tai vastaamista kyselyyn sanomalla, että olen yrittäjä ja keikkoja lukuun ottamatta hoidan työasiat kotoa käsin. Syy on siinä, että vertaan itseäni muihin yrittäjiin ja itseeni ennen lapsia ja koen jostain syystä häpeää.

En anna yritykselle kaikkea aikaani. En tee 10 vuotis- suunnitelmia, budjettilaskelmia tai stressaa suuremmin sen tulevaisuudesta. Tästä syystä koen olevani huonompi yrittäjänä, kun muut. Huomaan, että äidiksi tuleminen ja työskentelytavan muutos on nakertanut ammatillista itsetuntoani. 

"Yritän" nautiskellen suurella rakkaudella silloin, kun siltä tuntuu. Lapsi toisessa ja hiekkalapio toisessa kädessä. Ainoa selkeä tavoite on, että sen toiminta mahdollistaa sen, että saan pidettyä Tuukan vielä toistaiseksi kotihoidossa. En tiedä tekeekö se minusta vähemmän yrittäjän vai ei, mutta toisaalta onko sillä mitään väliäkään? Tarviiko tällaisen yrittäjän ja kotiäidin sekamuodon mahtuakkaan mihinkään yleiseen muottiin =)

Kriiseily terveisin,

- Elina

Kakkaa koneella

Blogi on ensimmäinen asia, jota ollaan mietitty pidempään kuin 2 minuuttia. Yleensä kaikki firmaa ja elämää koskevat päätökset syntyy meiltä ennen kuin ehditään edes ajatella. Blogi kuitenkin alkoi kutkuttamaan jo viime syksynä, mutta silloin todettiin, että se on jälleen yksi asia, joka aloitetaan, mutta joka sitten nopeasti unohtuu... Koska aika ajoin blogi nosti kuitenkin meidän keskusteluissa päätään ja haluttiin paikka, missä voidaan jakaa yrittäjä-äidin arkea niin päätettiin kokeilla. Katsotaan siis kuinka käy :D Vaikka blogia ei kukaan lukisikaan, jääpä siitä meille ainakin kiva muisto näistä vuosista, mitkä monella menee univelasta johtuen vähän sumuisesti :D Bloggaillaan siis vuoronperään erikseen, välillä yhdessä ja toivottavasti saamme mausteeksi myös vieraskyniä.

Elina ja Tuukka

Nimen kanssa olikin sitten haastetta poikineen. Miten valita nimi, joka kertoisi blogin sisällöstä, olematta kuitenkaan turhan vakavamielinen. MAIKKI nimi syntyi aikoinaan hyvästä vitsistä ja jäi sitä kautta elämään. Tämän blogin kanssa vaihtoehtoja oli monia (kiitos kaikille ehdotuksista). Tässä parhaimmisto;

• Kakkaa koneella (tästä lähdimme liikkeelle)
• Perheet olalla
• Lapsellista yrittämistä
• Yrittämistä ja yrjöä
• (Uni)velkaiset paskaduunarit
• Mikin ja vaipan varresta
• Leikkikehästä lavalle

Lopulta valitsimme nimeksi Bisnestä hiekkalaatikolla, koska se kuvaa hyvin meidän nykyistä yrittäjän ja lapsiperheen arkea.

Blogia seuraamalla pääset lukemaan Katin ja Elinan ajatuksia yrittäjyydestä; erilaisia tarinoita keikoilta tai töistä ihan kotikoneelta käsin. Lisäksi pohdimme haasteita, joita äitiysloma ja hoitovapaat ovat tuoneet yrittäjän arkeen. Liian tiukkapipoisesti emme lähteneet aiheita ennalta rajaamaan, koska parasta on kirjoittaa siitä, mistä milloinkin hyvältä tuntuu. Yritämme kuitenkin pysyä edes suunnilleen otsikon alla ;)

Kati ja Venja

Nautinnollisia lukuhetkiä!
t. Elina ja Kati