Haloo, äiti puhelimessa!

Forgive me, mutta ennen lapsia katsoin hieman paheksuen äitejä, jotka olivat puhelin kädessä tai korvalla leikkipuistossa…ja kuinkas sitten kävikään? Aivan, olen itse se luurimamma, joka antaa lapsen leikkiä yksin. Syy tähän on yksinkertaisesti käytännöllisyys. Lapseni mielestä äiti on yliveto, jota ilman ei tahdo mikään leikki sujua (tämähän on tietenkin hyvin imartelevaa), mutta tämä pois sulkee täysin sen mahdollisuuden, että voisin vähän ohimennen pitkin päivää työskennellä.  Niinpä minulla on rutinoitunut käytäntö, että hoidan työpuhelut siellä missä Tuukkakin viihtyy hetken yksin.

Toinen näistä paikoista on rattaat. Aamupäivisin heitän lapsen rattaisiin ja lähdemme kävelemään kohti läheistä leikkipuistoa. Kun Tuukka ihailee ohi meneviä maisemia, minä kahlaan puhelimella saapuneita maileja ja poimin hoidettavat asiat. Onneksi meillä on hyvin ketterät rattaat, joita voi ohjailla yhdellä kädellä (Katotaan miten tää onnistuu sit tuplarattaiden kanssa syksyllä :D). Tässä on myöskin se hyvä puoli, että Tuukka ei saa huonoja vaikutteita puhelimen käytöstä, koska teen sen kirjaimellisesti salaa ja selän takana :D :D

Puistoon saavuttuamme siirrän lapsen ja lelut hiekkalaatikolle, joka on se toinen paikka missä Tuukka viihtyy yksin. Aikaa puheluiden soittamiseen ei kuitenkaan ole koko päivää, vaan peruspäivänä Tuukka viihdyttää itse itseään noin 15 minuuttia, jonka jälkeen ”yliveto äidin” täytyy liittyä leikkiin. Vartti on kuitenkin sopiva aika muutaman puhelun soittamiseen ja jos soitot jää kesken nin jatkan puheluita sitten rattaiden takaa kotimatkalla. (Jos joku on muuten ihmetellyt miksi mä vähän läähätän, kun soittelen, niin tässä syy :D xD)

Vastaan kyllä puhelimeen lähes aina, kun se soi, mutta pitkät ja tärkeät puhelut pyrin siirtämään hetkiin, kun voin puhua rauhassa. Toistaiseksi kukaan asiakas ei ole vielä suuttunut, jos olen pyytänyt, että saanko soittaa takaisin puolen tunnin tai tunnin kuluttua niin voidaan puhua tarkemmin. Puolessa tunnissa kerkeää keksimään sitten lapselle sopivan viihdykkeen (usein ne rattaat), jotta voi soittaa asiakkaalle takaisin.

Ja sitten on niitä kertoja kun heräät väsymystä itkien aamulla, kun taapero on syystä tai toisesta valvottanut sinua. Silloin laahustan sinne puistoon kitisevän lapsen kanssa toivoen löytäväni sieltä kohtalotoverin, jolle purkaa oma väsymys. Sen 15 minuutin leikittömän ajan käytän ahmimalla kännykästä facebookin uutisvirtaa ja itsekkäästi päätän, että työasiat kerkeää hoitaa huomenna.

Terveisin,

Elina