Kulutus kuriin ja eurot säästöön (NOT????)

Tämä black friday huuma laittoi ajattelemaan.. Mä olen aina ollut kova tuhlaamaan. Olen aina rakastanut luksusmerkkejä. Jo opiskeluaikoina, kun tein kovasti töitä opintojen ohessa, vuokran ja muiden pakollisten maksujen jälkeen palkka meni melkein aina kahteen asiaan; matkusteluun tai vaatteisiin/laukkuihin/kenkiin. 

Olen saanut lapsena viikko- ja kuukausirahaa ja minua on koitettu opettaa säästämään. Että olisi aina joku "puskuri".. pahan päivän varalle. Nuorempana, jos se "paha päivä" koitti, tässä oli sellainen pieni helpotus, että kysyin ja sain aina vanhemmiltani apua. Ja tokihan mitään oikeasti pahaa päivää ei ole vielä eteeni tullut, olen ollut hyvin toimeentuleva ja etuoikeutettu siinä mielessä. 

Vuonna 2012 koitti se paha hetki. Sain pankistani luottokortin. Tokihan luottokortti on kätevä matkoja ostaessa tai isompia hankintoja tehdessä.. Mutta luottokortti ei todellakaan sovi ihmiselle, joka ei tunne ostamisen rajoja ja jolle tulee hyvä fiilis rahan tuhlaamisesta. 

Se siis ihan oikeasti tuottaa hyvän fiiliksen -kun ostaa. Vaikka joku muu ostaisi kun minä. Mulle tulee hyvä fiilis siitä, jos kaveri tai asiakas ostaa??? WHAAAT?  No, olen joka tapauksessa ostanu -ja paljon. Siinä mielessä olen ollut hyvä tapahtumajuontaja, että yleensä asiakas on saanut laskutettavasta hinnasta ainakin puolet takaisin mun ostosten muodossa :) Oli mikä tapahtuma hyvänsä, synnytän hienosti juonnoillani ostotarpeen, ainakin itselleni. Mukaani on lähtenyt uusia vaatteita ja laukkuja -ne on helppo ymmärtää. Mutta myös esim. kokoelma viinilaseja (24 kpl), jotka ovat nyt kolmatta vuotta meidän varastossa, koska eivät mahdu esille. 

Sitten tuli lapset, äitiyslomat ja hoitovapaat.. ja kuvaan astui HOITORAHA. Se on hieman vähemmän, kuin kk-tuloni juontajana. Oli luottokortti. Luottorajaa sai kivasti nostettua verkkopankissa, ihan itse. Kun kulutustottumukset eivät kuitenkaan muuttuneet yhtä nopeasti vaikka tulonlähteet hetkeksi hiipuivat. Tein edelleen yhtä impulsiivia ostoksia; kohde vain muuttui. Nyt saatoin ostaa lapsille vaatteita -jopa rattaat, koska ne oli kivan väriset. 

Kun töihin palattuani laskujen maksu oli edelleen tukalaa ja Ellukin kysyi, että "miten voi aina olla rahat loppu vaikka keikkaa on ollut ihan pirusti??" niin oli pakko laittaa stoppi asialle. Tulot tuntui riittämättömille vaikka kk-laskutus on jälleen hyvissä kantimissa. Seuraava askel olisi ollut rahan lainaaminen, lisää luottoa tai pikavipit. Ja se ei olisi ollut hyvä tie ja terve maalaisjärki ehti ajoissa mukaan. 

Onneksi puhun rahan käytöstä avoimesti mm. siskoni ja Ellun kanssa, niin ei voi lähteä keksimään tekosyitä. Siksipä elokuussa tein ratkaisun ja tilasin pankistani tililleni kortin, jossa EI OLE luotto-ominaisuutta. Kortin saatuani luottokortti on ollut kotona laatikossa, eikä se kulje enää päivittäin mukanani. 

Ensin koin suurta ahdistusta. Oli ihan oikeasti henkisesti todella raskasta juontaa viidenpäivän ale-kampanja ostamatta itse yhtään mitään. Mietin joka päivä, mitä kaikkea olisi mukaani lähtenyt, jos luottokortti olisi ollut mukana - onneksi ei ollut. Yhtäkään asiaa en ole jäänyt kaipaamaan ja arjesta olen selvinnyt vallan hyvin ilman näitä ostoksia. 

Nyt tästä on noin kolme kuukautta, kun lopetin luotolla ostamisen. Kaikki syksyn keikkapalkkiot ovat menneet vanhan luoton pois maksamiseen. Kohta ollaan nollilla -ei ihan vielä, mutta kohta. Ja olen oppinut olemaan ostamatta. 

Ja nyt se ei enää ahdista. Nytkin juontaessani Black Friday -tapahtumaa, en ole tehnyt harkitsemattomia heräteostoksia. Kun minulla on vain pankkikortti ja tilin saldoa ei sovi ylittää, niin ei tule ostetuksi mitään ylimääräistä. Vielä se välillä kirpaisee, mutta olen oppinut käsittelemään tunnetta. Osaan jopa pysähtyä harkitsemaan, että tarvitsenko tuota todella vai tekeekö mieli taas ostaa. 

Jahka luottokortti on tyhjä ja olen päässyt sinuiksi uuden elämäntyylini kanssa -seuraava etappi olkoon se säästäminen/sijoittaminen --> siihen on vielä matkaa, mutta ainakin nyt olen oppinut hillitsemään kulutustani. Tsemppiä muillekin shoppailuholisteille, helppo se tie ei ole, mutta ostamisen koukusta on mahdollista irroittautua! 

Biohakkerointia: Pätkäpaastolla eroon väsymysestä ja kiloista.

Juttelin keväällä Get Together tapahtumassa muutamaan biohakkerin kanssa laadukkaan unen merkityksestä ja niin kuin aina tämä aihe kirvoitti katkeria kyyneliä silmiini. Kerroin heille, että kahden taaperon äitinä unen määrää ja laatua ei paraskaan hakkeri voi pelastaa. Ymmärtävän nyökyttelyn sijaan he kysyivätkin olinko kenties uhriutunut omaan olooni ja muutoksen pelosta suhtauduin torjuvasti neuvoihin. Voin kertoa, että meinasin pyytää herroja työntämään hyvät neuvonsa sinne minne biohakkerillakaan valo ei paista, mutta muutaman hengityksen jälkeen rupesin kuitenkin miettimään, olivatko he oikeassa? Ja jos kerta oli olemassa edes teoreettinen mahdollisuus parantaa jaksamista eikö sitä kannattaisi edes testata?

Niinpä tartuin härkää sarvista ja pyysin ainoan tuntemani biohakkeroinnin harrastajan Sakari Pulkkisen puhumaan aiheesta meille Crazy Towniin. Pyysin, että hän kertoisi vinkkejä miten biohakkerointia voisi testata helposti ja parantaa samalla omaa suorituskykyä. Setissä kuultiinkin paljon helppoja ja hyviä vinkkejä, mutta se mihin tartuin ekana oli pätkäpaasto! Pätkäpaastoa toteutetaan siten, että päivän aikana pidetään 8 tunnin aikaikkuna jona syödään ja sit 16 tuntia mennään pelkällä vedellä. Käytännössähän se tarkoittaa joko aamupalan tai iltapalan pois jättämistä, jos on tottunut "normaalilla"rytmillä syömään.

Huomasin muutokset parissa päivässä! Yhtäkkiä mun vuosikausia piinannut turvotus oli poissa. Ihan sama mitä söi niin siltikkään ei tullut turvotusta?! Ei edes iltapäivällä vaikka oli aamulla aloittanut syömisen. Edes Napolin 4 juuston pitsa ei aiheuttanut seuraavalle päivälle turvotusta ja se jos mikä on suoranainen ihme!!! 

Enää ei pullota kun nahka..ja sitähän piisaa ;D

Oon nyt rennosti paastoillut noin 3 kuukautta ja myös 4 kiloa on kadonnut samalla. "Rennolla" paastoilulla tarkoitan sitä, että oon pitänyt paastosta kiinni 5-6 päivänä viikossa enkä oo sekuntikellolla kytännyt aikaa. Joskus syöminen on venynyt 9 tuntiin, mutta joskus 6 tunnin aikaikkuna on riittänyt. 

Kehon hyvä olo on ollut sen verran päällimäisenä mielessä, että ihan unohdin miksi alunperin aloitinkaan koko paaston. Viime viikolla kuitenkin ihmettelin Katille ääneen, että mun "kuoleman väsymys" on hävinnyt jonnekkin ja että oon ollu paljon virkeempi lähiaikoina... en edes heti osannut yhdistää sitä tähän pätkäpaastoon, mutta nyt kun kelaan nauhaa taaksepäin niin kyllä se on tän aloittamisen jälkeen johonkin kaikonnut.

Virtaa tarvitaan koska seuraavaksi suuntana on HOPLOP!

En oo koskaan ollut näin iloinen joutuessani tunnustumaan olleeni väärässä. Ehkä biohakkeroinnin vinkeillä on oikeasti mahdollisuus parantaa omaa oloa. Se vaan harmittaa, että en muista niitä herroja kenen kanssa keväällä juttelin sillä tosi mielellään tarjoaisin heille oluet (tai viherpirtelöt ;)) kiitoksena pienestä ravisuttelusta. 

Rakkautta ja vähemmän turvotusta toivooppi,

Tuuli-Elina

PS. Tän ei ollu tarkoitus olla mainospostaus, mutta pakko nyt kuitenkin sen verran mainostaa, että Sakari aloittaa "Atomitasolle" nettikurssin Biohakkeroinnin maailmaan, joten jos aihe kiinnostaa niin Sakelle voi laittaa viestiä: shj.pulkkinen@gmail.com

Toijala; city-ihmisen paratiisi

Muutettiin Toijalaan (anteeks, siis Akaa keskukseen) muutama kuukausi sitten ja siitä lähtien oon saanu vastailla kysymykseen, että miksi hel****ssä Toijala? Tässä 10 syyn listaus, MIKSI Toijala on perheellisen city-ihmisen paratiisi:

 1. Toijala on käytännössä Tampereen lähiö, koska matkaa Tampereen keskustaan on junalla vain 20 min. Käytännössä mä oon siis nopeemmin keskustassa, kun Tampereen Annalassa asuva kaverini. Työmatkana 20 minuuttia on oikeesti helkatin täydellinen. Siinä ajassa ei kannata aloittaa töitä vaan voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä ilman lapsia vaikka kirjan lukemiseen...tai faceen ja instaan :D Keskusta mulle on siis Tampere tai Hämeenlinna. Toijalan keskustaa en ole vielä löytänyt...

2. Toijalasta me saatiin meidän budjettiin ja tarpeisiin sopiva uuden karhea ok-talo, kun Tampereelta oltaisiin saatu samaan hintaan vanha rivari. "Omakotitalo unelman" huhutaan kuolleen, mutta kyllä se ainakin mulla on jyllännyt ihan voimissaan. :D 

3. Meidän kodin sijainti ja oma piha mahdollistaa, että voin avata takaoven ja vapauttaa lapset ulos ilman vahtia. (...no ei ne oikeesti viihdy siellä yksin kun vartin ja sit ollaan huutamassa äitiä ulos...tai sit mut huijataan ulos järjestämällä nujakka hiekkalaatikolle). Mutta USKON, että vuoden päästä riittää jo, että tarkkailen tilannetta ikkunasta.

4. Toijalassa voin tarjota lapsille rauhallisen kasvuympäristön ilman, että mun tarvii rajata pois erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Moni nuori sukkuloi sujuvasti Tampereelle yläkoulun jälkeen ammattikouluun tai lukioon.

5. Toijala tarjoaa rauhallisen asuinympäristön myös MULLE ITSELLENI ja voin keskittyä enemmän olemiseen enkä tekemiseen. Mun mielihän käy aina ihan ylikierroksilla Tampereella käydessäni, koska kohtaan niin paljon uusia ihmisiä ja ideoita niin on oikeesti kiva päästä rauhoittumaan kotiin! Luonnon helmassa on helpompi rauhoittua..paitsi et vähän tarvii vilkuilla olan yli mahdollisia karhuja.

6. Hämeenlinnassa asuessani minusta tuntui, että halutessani minulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan kaupungin asioihin ja vaikka en ole vielä tutustunut Akaan kunnallispolitiikkaan uskon, että siihen on suhteellisen helppo päästä mukaan. Ei sillä, että olisi aikaa vaikuttamistyöhön, mutta hei optio on kuitenkin olemassa.

7. Heti, kun lasten tarhamatka päästään jalkaisin tai pyörällä niin voidaan luopua toisesta autosta!!!! Tämä toteutunee ensi syksynä, kun saadaan tarhapaikka lähempää. 

8. Parin kilsan matka rautatieasemalle toimii itselle hyvänä hyötyliikuntana sillä aikaa liikkumiseen on huomattavasti vähemmän kuin ennen lapsia. 2 kilsaa voi tarpoa menemään kelissä kun kelissä, jos matkaa olis 5 kilsaa jäis jo useammin kävelemättä.

9. Vielä, kun auto näyttelee suurta osaa meidän arkea, yksi tärkeä valintakriteeri Toijalalle oli myös nopea siirtymä moottoritielle. Kaasu pohjaan ja alle 25 minuutin päässä siintää Tampereen keskusta.

10. Ja vielä kertaalleen RADANVARSI sijainti. Suhaan työni puolesta paljon ympäri Etelä-Suomea, joten Toijala on vaan yksinkertaisesti loistava tukikohta joka suuntaan!

Älkää nyt ihan kaikki kuitenkaan muuttako tänne ettei tuu liian tunkua ;) 

Rakkautta,

Tuuli-Elina

Kiitos ystävilleni, olette upeita!

Haluan omistaa tämän tekstin upeille äiti-ystävilleni. Meillä on jokaisella omanlainen käsitys lastemme kasvattamisesta, mutta tuomitsemisen sijaan jaamme ymmärrystä ja kannustusta toisillemme ja kunnioitamme toisen valintoja. Tämä tuntuu olevan nykypäivänä harvinaista. 

Lasten kanssa tallilla. Venjan ratsastuksen jälkeen eväitä :) 

Meillä pääosaa näyttelee mahdollisimman pitkään kotona lasten kanssa oleminen, hyvin epäsäännöllinen arki ja paljon ystäviä ja reissuja. Päikkärit nukutaan hyvin niin vaunuissa, autossa kuin sängyssä, missä nyt satutaan olemaan. Yöksi ehditään kuitenkin pääsääntöisesti kotiin. Meillä syödään paljon herkkuja ja kömmitään yöllä viereen tuhisemaan. Meillä asuu rakkaus. Niin myös heillä:

On ystävä, jolle rutiinit ovat tärkeitä. Päivät ja kuukaudet ovat pitkälle etukäteen suunniteltuja ja poikkeukset ovat hankalia järjestää. Lapset rakastavat rutiineja ja heillä arki on turvallista, kun sitä osaa ennakoida. Meillä kysytään aamulla usein: "Mihin tänään mennään?" - ja silti kumpikaan ei ole oikein tai väärin, arki ja tavat ovat erilaisia.

On ystävä, joka osaa arvostaa aikaa oman perheen kanssa. Arvostan suuresti, kun kyläily kutsuun tulee rehellinen vastaus, "tänään ei sovi, haluamme viettää aikaa oman perheen kesken". Vaikka tämä on mielestäni upeaa ja aivan liian harva näin tekee, meillä on aina ovet auki ystäville. Joskus pohdimmekin, että osaammeko viettää keskenään aikaa =D onneksi tänä kesänä ainakin yksi reissu tuli tehtyä vain oman perheen kesken.

On ystävä, joka pitää lapsistaan niin kovasti huolta, että on varma, ettei kukaan muu pysty heistä huolehtimaan muutamaa tuntia pidempään. Ja on samalla itse aivan uupunut.  Rakkaus näkyy joskus jopa ylihuolehtimisena ja joistain asioista on hyvä osata luopua. Tätä on täytynyt myös itse harjoitella.. Että sillä ei ole merkitystä, jos housut ja paita ei sovi yhteen.. Tai jos isän kanssa syödään lounaaksi makkaraa ja kasvikset jäävät sillä kertaa antamatta. Ehkä ne lapset selviää <3

On ystävä, joka tekee kaikki ruuat lapsilleen aina alusta alkaen itse. Myöskään sokeria ei tässä taloudessa tunneta. Taaperoikäinenkin lapsi ei ole vielä saanut mitään herkkuja. Ihailtavaa sitkeyttä, sillä eihän lapset todellakaan sokeria tarvi, mutta jotenkin sitä lipsuu -ja pienempi pääsee aina aikaisemmin jutun juonesta kiinni. Tarkoitus oli hyvä itselläkin, mutta 2,5-vuotiaana meni ensimmäiset karkit -jätskit jo toki 1-vuotiaana *hups*. Respect.

Poppareita!

On ystävä, joka laittoi lapsen tarhaan 9 kk iässä. On ystävä, joka oli kotona ja imetti vielä 3-vuotiasta lastaan. On ystävä, joka tekisi mitä vain lastensa vuoksi ja ystävä, joka haluaa pitää kiinni urastaan. On ystävä, joka ei koskaan julkaise lastensa kuvia somessa ja ystävä, joka valvoo yöt vauvansa kanssa ja leikkii päivät taaperon kanssa hymy huulilla, jaksamisen äärirajoilla. On ystävä, joka juo iltaisin lasillisen viiniä ja ystävä, joka vaunulenkkeilee joka päivä.

Ja jokaikinen heistä aivan yhtä tärkeä ja arvokas. Ja rakastava äiti. Jokaisella ainoana tavoitteena olla paras mahdollinen äiti omille lapsille ja olla onnellinen, nyt.

Jokaisesta ystävästäni kiitollinen
- Kati 

Ystäviä ja heidän lapsiaan Venjan 3-v synttäreillä <3

Miksi toivoin tyttöä?

"Kyllä siellä näyttää jokin uloke jalkojen välissä olevan" Vittu, vitun, vitun vittu.... ajattelin. Tyttöhän siellä piti olla. Tai niin mä jotenkin olin itselleni uskotellut raskauden puoleen väliin saakka. Samalla kun harmituksen aalto iski tajuntaan, iski myös tosi kova syyllisyys. Eihän näin saa tuntea. Sukupuolella ei ole väliä. Kotiin päästyäni itkin.

Tunteet velloivat päivän ja seuraavana päivänä aloin olla jo pikku hiljaa innostunut, että saisin toisen pojan. "Lahtisen veljekset" heistä tulisi sellainen parivaljakko, että ei paremmasta väliä. Synnytykseen mennessä sukupuolen tuoma pettymys oli kokonaan kaikonnut, mutta mielen perukoille jäi silti vielä ajatus, että ehkä joskus vielä saisin tytön?

Nyt lähes kaksi vuotta Juusen syntymän jälkeen palasin pohtimaan tätä aihetta ja miksi oikeastaan toivoinkaan tyttöä? Tuukka muistuttaa monessa asiassa enemmän isäänsä kuin minua. Juuse koheltaa, kiipee, tippuilee ja vähintään yksi varvas on kiinni pistorasiassa.. Siis aivan kuten äitinsä! Se, että Juuse muistuttaa niin kovasti minua, tuottaa minulle erilaisia ilonhetkiä. Tämä sai minut puolestaan pohtimaan, että toivoessani aikoinaan tyttöä, yritinkö hakea samaistuttavuutta sukupuolen kautta ja perimmäisenä ajatuksena toivoinkin lasta joka muistuttaa minua? (En tiedä saako sellaistakaan toivoa).

Jokaisen toiveisiin lienee erilaiset taustat, mutta minä en haaveile enää tytöstä. Jos meille tulisi vielä kolmas lapsi uskallan väittää, että voisin rehellisesti sanoa, että tällä kertaa sukupuolella ei ole väliä....koska nyt sen tajusin, että sillä ei ihan oikeasti ole mitään väliä.

Rakkautta,

Tuuli-Elina

Kesän naurettavimmat hetket

Tiedättekö sen hetken, kun ei voi enää muuta kun nauraa? Tässä mun kesän naurettavimmat hetket top 3:

1. Lapset verkossa. 
Käytiin lasten kanssa pelaamassa jalkapalloa ja tarkoitus oli poistua maalin kautta. Verkko ei siis ollut maalin pohjassa mitenkään kiinni vaan siitä pääsi läpi, kun nosti verkkoa ja kumartui ali...tai siis olisi pitänyt päästä läpi... 5 minuutin sohlauksen jälkeen molemmat lapset oli kiinni verkossa ja mä nauroin katketakseni toisella puolella. Tässäkö on oikeesti mun ja Antin geenien tulos? Kuinka vaikeeta voi olla nostaa, kumartua ja kävellä yhtäaikaa ? :D

2. Taistelu Yövalosta. 
Oltiin kaupassa ja Tuukka halus sieltä itselleen Minions-yövalon. Tartuin hetkeen ja lupasin ostaa sen "keltaisentattivalon", jos sitten sen kanssa siirryittäisiin omaan sänkyyn nukkumaan omaan huoneeseen. Illalla puolen tunnin maanittelun ja lahjomisen jälkeen molemmat taaperot olivat omassa sängyissään, mutta sit alkoi sota kun molemmat olisivat halunneet pitää lamppua yhtä aikaa. (Oi miksi, oi miksi en ostanut kahta?) Lampun halimis- ja pussailukierroksen jälkeen luulin jo olevani voitolla, mutta sitten alkoi uusi itku kun lamppu oli "selvästi" lähempänä Juusen sänkyä.... Siinä vaiheessa yhdyin itkukuoroon nauramalla sydämeni pohjasta. Ei oo totta!!

3. Aikuisten päiväunet. 
Mentiin koko porukalla päiväunille. Tunnin joukkopainin, huudon ja karkailun jälkeen kaikki hiljeni. Olin just saamassa unen päästä kiinni, kun havahduin siihen, että molemmat lapset salaa hivuttautuivat lattialle, kipittivät ovesta ulos ja sulkivat oven vielä mennessään. Tuukan kuiskauksien annetut ohjeet kuului vielä oven ali: "Shh...Mennään hiljaa. Mä annan meille pillimehut. Tiedän missä ne on."  Jäätiin Antin kanssa hihittää kaksin hämärään makkariin...onkohan ne tehnyt tätä usein?

Naururikasta loppukesää kaikille! Mielellään kuullaan myös sun naurettavimmat hetket joten tuuppaa tarina kommenttiin :D

<3 Elina

Modernityö vuonna 2017

Vuonna 2017 me työssäkäyvät ihmiset olemme mielestämme kovin moderneja. On mahdollisuus tehdä etätyötä,  hyödyntää joustavaa työaikaa tai työskennellä osa-aikaisesti. Pääasia on se, mitä saadaan aikaiseksi, ei se miten se tehdään. Äideillä on vapaus toteuttaa itseään ja yhdistää työ ja perhe paljon luovemmalla tavalla kuin ennen. Isätkin ovat ottaneet oman osansa lastenhoidosta, eikä lapset ole enää vain äitien vastuulla.

Mutta mikä V**TU siinä sitten on, kun joku ihan oikeasti tekee töitä arkipäivien 08-17 välisten aikojen ulkopuolella niin ei sitä mielletä työksi? Tai minkä takia isän jaksamisesta ja levosta ollaan huolissaan, kun isä oikeasti osallistuu myös lastenhoitoon? Miten voi oletus olla, että lapsethan tuossa kärsii kun toinen (tai molemmat) vanhemmista työskentelee epäsäännöllisiin aikoihin. Siis mitä V**TUA???

Työviikonloppu kauniissa Ilolan maisemissa

Kuluneen 3,5-vuoden aikana olemme molemmat Katin kanssa kuulleet mitä uskomattomampia kommentteja ulkopuolisilta meidän elämästä. Mun oma suosikkini on ehdottomasti se, kun Antin jaksamisesta ollaan huolissaan, kun mä olen "TAAS" keikalla ja Antti joutuu viikonloppuna hoitamaan "TAAS" lapsia eikä voi levätä. Ei multakaan kukaan kysele missä välissä mä lepään. Ainiin, mutta mähän olenkin äiti. Se on eri asia. Katin lähipiirissä puolestaa ihmetellään, kun Katilla on niin paljon "menoja"... Ei Teron töitä kutsuta jostain syystä "menoiksi".

Jännä juttu on myös se, että perheissä, joissa lapset ovat 30-40 tuntia tarhassa arkiviikolla, lapsista ei olla huolissaan.. Mutta meillä kun lapset ovat 20 tuntia viikossa tarhassa, niin niiden täytyy kärsiä systeemistä. Tai sitten ihmiset ei vaan sisäistä sitä, että mä oikeasti olen tiistait ja torstait lasten kanssa kotona. Ehkä ne ajattelee, että sen lisäksi, että olen töissä maanantaista perjantaihin 08-17 niin vielä "harrastelen juontamista" iltaisin ja viikonloppuisin.  Se, että joku tekee 3 päivän työviikkoa epäsäännöllisin työajoin on selvästi liian modernia.

Ympäristölle ystävällisempää olisikin varmaan mennä nyt heti paikalla töihin paikkaan, jossa ollaan maanantaista perjantaihin ja jättää luovempi työaikojen yhdistely teoreettiseksi mahdollisuudeksi niin ei aiheutuisi muille niin kovasti päänvaivaa.

Terkuin,

Yrittäjä-äidit

Modernintyön uhrit