Tunteet velloivat päivän ja seuraavana päivänä aloin olla jo pikku hiljaa innostunut, että saisin toisen pojan. "Lahtisen veljekset" heistä tulisi sellainen parivaljakko, että ei paremmasta väliä. Synnytykseen mennessä sukupuolen tuoma pettymys oli kokonaan kaikonnut, mutta mielen perukoille jäi silti vielä ajatus, että ehkä joskus vielä saisin tytön?
Nyt lähes kaksi vuotta Juusen syntymän jälkeen palasin pohtimaan tätä aihetta ja miksi oikeastaan toivoinkaan tyttöä? Tuukka muistuttaa monessa asiassa enemmän isäänsä kuin minua. Juuse koheltaa, kiipee, tippuilee ja vähintään yksi varvas on kiinni pistorasiassa.. Siis aivan kuten äitinsä! Se, että Juuse muistuttaa niin kovasti minua, tuottaa minulle erilaisia ilonhetkiä. Tämä sai minut puolestaan pohtimaan, että toivoessani aikoinaan tyttöä, yritinkö hakea samaistuttavuutta sukupuolen kautta ja perimmäisenä ajatuksena toivoinkin lasta joka muistuttaa minua? (En tiedä saako sellaistakaan toivoa).
Jokaisen toiveisiin lienee erilaiset taustat, mutta minä en haaveile enää tytöstä. Jos meille tulisi vielä kolmas lapsi uskallan väittää, että voisin rehellisesti sanoa, että tällä kertaa sukupuolella ei ole väliä....koska nyt sen tajusin, että sillä ei ihan oikeasti ole mitään väliä.
Rakkautta,
Tuuli-Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti