Onko Suomi lapsiystävällinen maa?

Nyt, kun vauva vielä käyttää pääasiallisena ravintonaan minua, olen ollut pakotettu ottamaan hänet mukaan kaikkialle minne tieni vie. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että vauva on kulkenut matkassa myös työ- ja koulutustilaisuuksissa. Juuse 2,5kk on käynyt tähän astisen elämänsä aikana verkostoitumassa, kouluttautumassa ja osallistunut projektipalavereihin. Juonto ja puhekeikallekin Juuse on kerennyt; joskin itse lava-ajan hän vietti hoitajan kanssa. Näin ajattelin jatkaa, kunnes Juuse ei enää viihdy mukana ja vaatii äänekkäästi äidin huomion kokonaan.

Juuse, lähdössä palaveriin. Ikää 2viikkoa

Uskon omaavani hyvän pelisilmän siinä, mihin vauvan voi viedä tai koska ääntely on niin äänekästä, että on syytä poistua takavasemmalle. Saapuessani tapahtumaan kohtaan hämmästyneitä katseita, kun saavun paikalle kaukalon kera. Tai joku saattaa tokaista, että "ai, sulla on vauva mukana?" Tai sanoa tilaisuuden jälkeen, että "sehän menikin oikein hienosti". Nämä paljastavat, että ennakkoluuloja on, mutta tästä huolimatta en koskaan ole kokenut etten olisi tervetullut vauvoineni. Kuulen myös paljon positiivista palautetta siitä, että olen rohkeasti ottanut vauvan mukaan. Tästä johtuen intouduinkin pohtimaan, että onko suomi enää niin "lapsivihaajamaa" kuin yleensä kuulee sanottavan vai onko minulla käynyt vain hyvä tuuri?

Joulupuu kerääjät työssään =)

Yleensä olen tilaisuuksissa ainut kenellä on vauva mukana ja mietinkin tässä missä muut äidit ovat? Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että suuritarpeisten vauvojen mukaan ottaminen ei ole mahdollista vaikka äiti itse kuinka haluaisi osallistua, mutta jättääkö muut osallistumatta, koska kokevat etteivät olisi tervetulleita tilaisuuksiin? Kaikkia ei toki kiinnosta, mutta ilmeisesti meitäkin ketä kiinnostaa, on aika paljon. Ainakin, jos katsoo Mothers in Business nopeasti kasvavaa verkostoa. (JCI:n Hallitusakatemiassa Kouvolassa koin iloisen yllätyksen, kun kouluttajalla oli mukanaan 6 viikon ikäinen nyytti.)

Jos Suomi ei vielä täysin ole vauvaystävällinen maa, niin voisiko siitä tulla sellainen? Olisi hienoa asua edelläkävijä maassa, jossa työkulttuuri hyväksyisi lasten läsnäolon? Uskon itse, että työn ja perheen yhdistäminen on mahdollista ja tiedän myös, että en ole ainoa kuka näin uskoo. Kuka nostaa käden ja lähtee meidän kanssa tekemään perhekeskeistä työkulttuuria?

Joulu on ovella :)

Se olisi joulu taas ovella.. Kotiin on laitettu joulukoristeet, kynttilät palaa harva se ilta ja joulufiiliksen saa parhaiten kuuntelemalla autossa jouluradiota :) Pohdinnassa on vielä joulukuusen hankkiminen.. Montakohan kertaa tuo 1v 4kk kaataa kuusen, en usko, että "ei" -sana toimii tämän(kään) kohdalla =D =D Mutta aito sen kuusen olla pitää, jouluinen ja tuoksuva. Tiuhat oksat ja kaunis vihreys, ei mikään muovikuusi pysty luomaan samaa tunnelmaa. Ehkä se aito kuusi on muutenkin parempi, pistelee ainakin kun lapsi menee ilman lupaa oksiin ja koristeisiin koskemaan.

Joulunvietto ja -laittaminen on muutenkin tänä vuonna tuntunut erilaiselta. Viime vuonna Venja oli vasta reilun 4kk, mutta nyt kun ikää on vuosi enemmän niin haluan heti opettaa meidän perheen jouluperinteet ja siirtää Venjalle itselle tärkeät asiat <3

Joulukorttikuvaus Studio Torkkeli (koevedoksia)

Joulukalenterin luukku avataan heti aamupisujen ja -pesujen jälkeen. Kurkataan Venjan omaan muumilelukalenteriin ja sitten avataan äidin kuvakalenterista luukku ja katsotaan tuliko pupu, nalle vai kynttilä :) Ihana neiti. Joulupukki ja poro on jo uusia, kivoja tuttavuuksia ja ostamani kaksi jouluaiheista kirjaa on ollut kovasti selailussa.

Marraskuussa käytiin ajoissa joulukorttikuvauksessa. Neidin ihana virne on nyt ikuistettu joulukortin muotoon ja kortit laitettu eilen postiin. Tästä olen jopa itse hieman ristiriitaisissa tunnelmissa.. Ennen Venjaa kirosin nuo tuttavien "meidän-oma-lapsi-on-maailman-sulosin-tonttu"-kortit ja nyt teen itse samaa =D ja toista vuotta peräkkäin *hups*. Kyllähän jokaisen äidin mielestä oma lapsi on ihanin ja suloisin ja uskon, että myös isovanhemmat ym. tärkeät läheiset ovat samaa mieltä, mutta laitetaanko kavereille myös lapsijoulukortti? Njäh. Noh, nyt on laitettu, joten anteeksi jo etukäteen kaikilta ystäviltä, tänä jouluna(kin) meidän kortissa virnistää maailman ihanin ja suloisin Venja-tonttu. Ensi jouluna kortissa onkin sitten yhden sijaan kaksi lasta, jepjep. Jopa lemmikit on neutraalimpi aihe, osa ystävistäni on lähettänyt kortteja, missä koreilee kissa, pupu tai koira joulukoristeineen ja ne on ollut mielestäni suloisia ja ihania.. Ehkä kun lapset kasvaa, niin siirryn takaisin askartelemaan kortteja tai kuvaan lasten sijaan meidän puput ja marsut kortteihin.

Joulukorttimallia vuonna 2014.

Myös joulupäivien viettäminen on aiempaa rauhallista. Meillä on mieheni kanssa molemmilla eronneet vanhemmat (laske 4 jouluviettopaikkaa) sekä toiset isovanhemmat (+ 2 paikkaa), jotka kaikki mielihyvin ottaisivat perheemme jouluna luokseen. Ennen lasta me monesti 3 päivässä kiersimme nämä 6 paikkaa (onneksi kaikki sijaitsevat Tampereella)ja söimme itsemme ähkyyn, mutta Venjan tulon jälkeen haluaa mieluummi rauhoittua yhteen paikkaan ja nauttia siellä rauhassa ruuasta, saunasta ja seurasta ilman kuumottavaa kiirettä jo siirtyä seuraavaan. Nyt on sovittu, että aatto vietetään vuorovuosin toisen äidin luona, joulupäivän sitten toisen ja tapaninpäivästä ei oteta stressiä -katsotaan jaksamisen mukaan. Ja isovanhemmat ja siskot perheineen onneksi tapaa sitten kuitenkin äitien luona yhteisessä joulupöydässä <3

Uutena asiana huomasin myös joululaulujen lisäämisen nukutuslaulujen repertuaariin =D

Kyllä ne lumilyhdyt, lumienkelit ja saunasta lumeen heittäytyminen myöskin jouluperinteisiin kuuluisi, joten valkoista joulua odotellen:

- Kati

Muuttaako toinen lapsi taas kaiken?

Kati pohdiskeli pari viikkoa sitten kirjoituksessaan, mitä muutoksia lapsi tuo tullessaan vanhempien elämään. Tämä kirjoitus toimii siihen vähän niin kuin luonnollisena jatkumona.

Tässä havaintoni kuluneelta reilulta parilta kuukaudelta.

• Hiljaiset hetket ovat kadonneet lähes kokonaan. Silloin, kun lapset nukkuvat päiväunet yhtäaikaa (todennäköisyys noin 50%) voin lepuuttaa korviani hiljaisuudessa.
• Itkun määrä on tuplaantunut. Useimmiten lapset itkevät vuorotellen, joka on lohduttamisen kannalta hyvä juttu, mutta korvien melusaasteen kannalta huono.
• Oma-aika tarkoittaa sitä, kun olet vain toisen lapsen kanssa.
• Sitten kun olet vain toisen lapsen kanssa, niin podet huonoa omaatuntoa siitä, että et ole sen toisen lapsen kanssa.
• Noin joka kolmas ruoka on cocktailyyppinen eli syödään seisten, koska vauva haluaa olla liikkuvan Manducan kyydissä. Muut ruuat ovat intervallityylisiä eli nousen ruokailua kohden keskimäärin 4 kertaa (aiemmin riitti noin 1-2 nousua) palvellakseni jompaa kumpaa vaippaikäistä. 
• Nukkumaan mennään aikaisempaa myöhemmin, koska vauva on iltavirkku. Herätysaika on kuitenkin pysynyt aamuvirkun Tuukan ansiosta samana…
• Makuuhuoneesta on tullut yöpäivystyshuone, jonka ainoa hoitaja olen minä. On ohi tullutta pissaa, oksennusta ja ripulia. Puhumattakaan nälästä. 4 tuntia keskeytymätöntä unta on yhtä todennäköistä, kuin lotto voitto.

Kaikista tärkein havainto on kuitenkin se, että rakkauden määrä on triplaantunut ja silloin kun molemmissa kainaloissa on tuhisevat paketit, olen onnellisempi kuin koskaan ennen. (Tai sit se johtuu univajeesta ja hormooneista, että leijun päivästä toiseen vaaleanpunaisessa kuplassa..) Parhautta päivissä ovat myös vitsit, kuten "ei kahta ilman kolmatta" ja lausahdukset "sitten seuraavan vauvan kanssa.." jostain syystä en ole Antin mielestä yhtään hauska. :D

Rakkaudella,

Elina

Kouluttajana uuden yleisön edessä

Viime torstaina minulla oli hieman erilainen koulutuspäivä. Pidin Toimiva tyyli -koulutusta MIB (Mothers in Business) Tampereen jäsenille. MIB tapahtumien ydin on siinä, että äidit pääsevät osallistumaan tapahtumiin ja koulutuksiin lapsien kanssa. Yleisönä oli siis noin 15 äitiä pienten vauvojen ja taaperoiden kanssa :) 

Minusta MIB:n toimintaidea on ihan loistava. Olen itsekin Venjan syntymän jälkeen etsinyt verkostoa, joka yhdistäisi uran ja äitiyden. Vaikka kuulun Tampereen Seudun Yrittäjänaisiin ja siellä on jäsenenä paljon äitejä, yhdistys tukee kuitenkin ennen kaikkea yrittäjyyttä. Lisäksi jäsenistö on (harmillista kyllä) itseäni iäkkäämpää, nuoret yrittäjät eivät ole jostain syystä löytäneet yhdistystä omakseen. Samoin ihana verkosto ja upea harrastus on myös Nuorkauppakamaritoiminta, mutta sielläkin lähtökohtana on omien johtamistaitojen kehittäminen, yhteiskunnalliset asiat ja kansainvälisyys. 

Joka paikkaan kun ei voi mennä lapsen kanssa. Tai tietysti voi, mutta aina se ei ole välttämättä kohteliasta. Itse juuri tuossa Ellun kanssa tuumittiin, että missä se raja menee. Päivällä oleviin koulutuksiin  ja seminaareihin nyt lähtökohtaisesti voi osallistua vauvan kanssa, jos ymmärtää vain poistua paikalta, jos vauva alkaa kovaääniseksi. Yleensä ollaan saatu vain positiivista palautetta vauvojen kanssa liikuttaessa :) Mutta mites esim. firman tai yhdistysten pikkujoulut? Meneekö siinä raja?

Tässä juontokeikalla. Mukana oma vauva, Elina
ja Elinan vauva.. :) ja hyvin selvittiin!

Ja sitten kun vauva kasvaa ja ei ole enää rinnalla tuhiseva ja nukkuva pikkuihme, niin taaperon kanssa se osallistuminen on jo paljon haastavampaa. Taapero kaipaa virikkeitä, juoksentelee ympäriinsä ja asiaa on jo kovasti. 

Mothers in Business on tuore yhdistys, perustettu Helsingissä 2014 ja nyt toimii siis myös Tampereella. Lähdin toimintaan heti mukaan, kun kuulin sen olemassa olosta ja olen suositellut myös kaikille muille äideille, joille myös ura ja työ on tärkeä. MIB yhdistää loistavasti nämä kaksi. On kahvitreffit joka kuukausi muiden äitien ja lasten kanssa, joissa voi vapaasti verkostoitua ja etsiä "kaltaisiaan", on paljon erityyppisiä koulutuksia, joista voi valita ne itseä kiinnostavat --> ja koulutukset ovat ilmaisia ja poikkeustapauksia lukuunottamatta sellaisia mihin lasten kanssa (iästä riippumatta) voi osallistua. 

Torstaina aamupäivällä 1,5h koulutuksessa olis siis tohinaa jos jonkinlaista. Yllättävän vähin häiriöin kuitenkin koulutuksessa selvitiin, kyllä vauvat on suloisia <3 Tunnin jälkeen alkoi olla hieman levotonta, mutta jokainen äiti sai varmasti itselleen hyviä tyylivinkkejä, sai tietoonsa oman vartalotyyppinsä ja oppi muutaman kivan huivinsidonnankin.  Mittanauhatkin oli vaaveille erittäin jänniä tutkittavia pitkäksi aikaa <3 

Venjan ollessa ihan parikuinen, onnistui myös
kampaajalla käynti vauvan kanssa. Ja
treffit keskustassa, ystävän kanssa kaffella.

Aamupäivä oli rento ja kouluttajana kehityin taas huimasti, kun piti kohdata yleisö jälleen ihan uudella tavalla ja huomioda myös pienet osallistujat. Hyvää harjoitusta siis myös itselle :) Lopuksi linkki Toimiva tyyli -huivinsidontavideoihin, josko kiinnostuit myös niistä.

Tyyliterkuin
Kati

Pitääkö kaiken muuttua?

Kun olin raskaana, kuulin monesti, että "ei sen elämän tarvi radikaalisti muuttua kun lapsi tulee". Pääasia on, että "lapsi tulee teidän elämään", eikä teidän elämä mene lapsen mukaan. Niinpä.

Se on totta, että elämän ei tarvitse muuttua. Lapsen tultua voi edelleen käydä töissä, harrastaa, nähdä kavereita ja bilettää. Jos haluaa. Lapsi on tullut lisäksi aikuisten elämään. Minulla vain muuttui lapsen myötä myös asioiden tärkeysjärjestys ja ihan omasta halustani olen muokannut elämääni lapsen mukaan. Ei sen tarvitse mennä niin, se on valinta.

Aikaa ennen lasta. Lomamatkalla
Varsovassa kahdestaan rakkaan kanssa <3

Venjan syntymän jälkeen en ole kertaakaan käynyt "bilettämässä" -en kaipaa sitä. En koe saavani baarielämästä enää mitään. Kerran järjestin juhlat kotona, joissa tarkoitus oli viiniä nauttia, mutta viikkoa ennen juhlia tein positiivisen raskaustestin. Joten tuleepa tässä nyt useamman vuoden tauko tuohon juhlimiseen. Tämä on oma valinta, enkä ole siitä millään tavalla katkera. En myöskään ole kieltänyt miestäni tai ollut ehdoton sen suhteen, etteikö hän saisi käydä kavereiden kanssa ulkona. Totta kai saa, eihän se minulta pois ole :) Jotenkin vain on tultu siihen, että hänenkin reissut on nyt lapsen tulon jälkeen yhden käden sormilla laskettavissa. Perheen isän rooli vain on erilainen. Välillä on kuitenkin istuttu iltaa meillä kavereiden kesken, koen sen olevan paljon mieluisampaa kuin baarissa ramppaamisen.

Töissä käyminen on myös valinta, toki joskus myös taloudellinen pakko. Me laskimme, että jos ylimääräisestä tinkaa niin minun on mahdollista jäädä Venjan kanssa kotiin. Toki näin yrittäjänä olen etuoikeutettu tekemään töitä oman aikatauluni mukaan, vaikka hoitovapaalla olenkin. Siksi keikka tai kaksi kuussa hoitovapaarahan lisäksi on kiva taloudellinen lisä -mutta myöskin tärkeää omaa aikaa. Ja juontajana ei kokonaan voi kuvasta kadotakkaan, jos mielii pitää hyvistä asiakkaista kiinni. Saas nähdä miten tämä kahden lapsen kohdalla luonnistuu :) 

Aiemmin ihmettelin, miksi vauvan tulon jälkeen, joka kaveri vain "katosi", eikä häntä enää näkynyt. Luulen, että minusta ihmetellään nyt samaa. Yli vuoteen en ole iltaisin käynyt juuri missään. En katsomassa koripalloa, joka ennen oli melkein viikottainen ohjelma. En kaupungilla shoppailemassa ja lasillisella, johon aiemmin varasin hyvinkin aikaa ja useiden eri kavereiden kanssa. Meillä nyt vain neiti sattuu menemään nukkumaan jo klo 19, niin silloin puuhailen illat lähinnä kotona työasioiden parissa tai muissa "omissa hommissa". Tähän toki vaikuttaa myös miehen vuorotyö ja iltapainotteinen harrastus, monissa perheissä iltamenot varmasti on mahdollista jakaa tasaisemmin.

Sitten koko perheen voimin Teneriffalla. Neiti 5kk.

Ihmettelin myös monesti sitä, miksi sovittuja menoja kavereiden kanssa piti perua sairaan lapsen vuoksi. Miksei vaikka hoitaja tai mummu voinut olla päivää sairastuvan vahtina? Nyt ymmärrän senkin. Se on joku jännä äitinä olemisen juttu, että kun lapsi on sairaana, mitään muuta tärkeämpää ei ole kuin hänen hoitaminen. 

Arvostelin myös monia ystäviäni heidän tavoistaan hoitaa omia lapsia. Tämä näin jälkikäteen ajatellen kaduttaa ja olen osalle myös anteeksipyynnön esittänyt. Kukaan lapseton ei saisi esittää omia mielipiteitään =D ja vaikka kuitenkin esittävätkin, onneksi äidit ymmärtävät, ettei toinen voi kunnolla käsittää asiaa.

Olin ihan satavarma, että kun lapsi tulee, hän nukkuu omassa huoneessa ja jos ei unet maita, niin meillä pidetään unikoulua. En ymmärtänyt, miksi joku antaa lapsen nukkua omassa sängyssä tai miksi ihmeessä mies vaihtaa huonetta. Että lapsi tulee tilalle? No kappas kuinka kävikään.. Unikoulua en edes harkinnut (tätä missä annetaan lapsen yksin huutaa), siitä on niin paljon todistettua tutkimustietoa, kuinka haitallisesti se lapseen vaikuttaa (kiitos Ellulle näistä). Ja jos lapsi kaipaa lähelle, miksei hän saisi lähellä olla. Siksi meillä edelleen lapsi nukkuu aikuisten makuuhuoneessa, sänky kiinni meidän sängyssä, josta hän pääsee kömpimään halutessaan äidin ja isin väliin. Onneksi miehelläni on hyvät unenlahjat, niin hänen ei ole tarvinnut vaihtaa nukkumapaikkaa =D 

Ja lopuksi, olen saanut palautetta myös omasta asenteestani ja sen muutoksesta. Aiemmin en voinut sietää lapsia ravintolassa, junassa, kaupassa.. Oikein "lapsirakasihminen" tässä äänessä.. Minua otti aivoon, kun vanhemmat toivat lapsia tällaisiin "aikuisten" paikkoihin ja ne häiritsivät esim. minun syömistä metelillä. Nooh.. Kun se oma lapsi tuli, totta kai lapsen kanssa voi mennä ravintolaan, verkostoitumistilaisuuksiin, palavereihin ja jopa koulutuksiin. *Hups*. 

Että ne, joille lapsi on tulossa, niin onnea matkaan. Monta "ymmärryksen" hetkeä lapsellisia kohtaan on tulossa!

Maailman nopein dietti

Aloitin maanantaina dietin. Luovutin 8 tunnin kohdalla ja ostin korsetin. Se dietti oli maailman helpoin ja nopein dietti ikinä :D Ei mulla muuta.

"'Kiitos äiti, kun et laihduttanut mun tyynyä pois"

Pullataikinamahaterkuin,

Elina

Tunteiden ryöppy

Äitiyttä ei voi pukea sanoiksi. Se pitää kokea. Siksi uskon, että olisin nauttinut elämästä myös ilman lapsia. Ymmärrän hyvin heitä, jotka tekevät sen päätöksen, että eivät tee lapsia. Lapset vie järjen, rahat ja yöunet. Se on faktaa. Lapset myös tuovat elämään ennenkokematonta rakkautta ja iloa. Olen surullinen heidän puolesta, joille lapsettomuus ei ole valinta. Itse tulin äidiksi elokuussa 2014, enkä olisi voinut uskoa sitä muutosta, jonka ensimmäinen vuosi on elämääni tuonut. Myös tunnepuolella.


- Ennen lasta luulin olevani väsynyt. Ainakin silloin, kun opintojen ohessa tein kahta työtä ja tunnin yöunilla lähdin baarimikon töistä aamuksi kylpylän vastaanottoon. En ollut. Ja meillä on ollut vielä "helppo" lapsi, vaikka kokonaisia öitä ei ole tullu vielä nukutuksi sitten lapsen syntymän. 

- Ennen lasta luulin olevani rakastunut. Rakastan miestäni, siskoani, vanhempiani, isovanhempiani, ystäviäni, lemmikeitäni. Kaikki tämä rakkaus vain on aivan erilaista, kuin se mitä äiti tuntee omaa lasta kohtaan. Äidinrakkaus on oma käsite ihan syystä. Äidinrakkaus on jotain suurempaa ja erilaisempaa ja niinhän sen kuuluukin mennä <3.

- Ennen lasta luulin olevani saavutuksista ylpeä. Onnistunut keikka, valmistuminen koulusta, korin tekeminen pelissä. Olin ylpeä omista suorituksistani. Nyt olen ylpeä, kun lapseni oppii nousemaan pystyyn, kävelemään, viemään itse roskan roskiin. Ja tämä on niin paljon hienompaa, kuin yksikään oma onnistuminen. Kuinka ylpeä voi ollakaan lapsesta, kun hän vie itse lusikan ensimmäisen kerran suuhun. 

- Ennen lasta luulin olevani onnellinen. Ystävien kanssa nauretut illat, rentouttava ilta rakkaan kanssa tai onnistunut koulutus. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, edelleen. Onnellisin olen kuitenkin, kun saan mennä lapseni viereen nukkumaan. Kun hän tuhisee ja ottaa sormesta kiinni. Silloin tietää, että minulta ei puutu mitään. 

- Luulen, että tähän listaan saa lisätä vielä lapsen kasvaessa "ennen luulin olevani suuttunut". Vielä kun lapsi on vasta reilun vuoden, ei hänelle osaa olla vihainen. Vaikka välillä jo äidin kärsivällisyyttä tempuilla koetteleekin. Tietää jo, mitä ei tarkoittaa ja mikä on kiellettyä. Nyt hän vielä testaa, mitä tapahtuu jos kuitenkin kokeilee =D Mutta kun lapsi kasvaa, uskon, että myös suuttumisen tunne on erilainen kuin aiemmin. 

En sano, että lapset ovat elämäntarkoitus. Elämän sisältö ja sen mielekkyys on jokaiselle meistä erilainen. Mutta itselle lapsi, joka päätti elämäämme tulla, on tuonut suunnatonta onnea ja iloa. Nyt odotamme hänelle sisarusta syntyväksi helmikuun alkupäivinä.

Tuleeko kahden lapsen äitinä edellä mainitut tunteet vieläkin suuremmiksi? Olen pohtinut, että riittääkö rakkautta varmasti kahdelle? Välillä meinaa pakahtua jo nyt rakkauden tunteeseen, mutta silti äidit väittävät, että se vain kasvaa.

Raskaushormoniterkuin:
Kati