Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Oma kroppa takaisin

Viime aikoina silmiini on osunut useampi blogikirjoitus, jossa ollaan ylpeinä omia itsejään  ja kehoitetaan heittämään painoindeksiä vesilinnulla. Viesti on tärkeä -kannustetaan hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

Se on minustakin täysin OK ja niin sen pitää ollakin, että itsensä kanssa on hyvä olla. Sanoi painoindeksi sitten mitä tahansa. Mutta aina tässä kohden mietityttää, että vaikka mahamakkarat tai ylipaino ei ulkonäöllisesti kantajaa haittaa ja jengiltä saa positiivista palautetta omasta rohkeudesta, niin eikö terveydellä ole mitään painoarvoa? 

Itse olen saanut kaksi lasta hyvin nopealla tahdilla ja vaikka ymmärränkin sen, ettei näin kolmekymppisenä enää vaa´an tarvitse samoja lukemia näyttää kuin parikymppisenä, niin minusta olisi julmaa jättää kaikki raskauden tuomat kilot kehoon. Ja kyllä se vaikuttaa ihan arkiseen jaksamiseen, onko kehossa ne +16kg!! 

Sillä on tosi iso vaikutus, miten nivelet jaksaa, polvet, selkä ym. Ihan kuin kulkis koko ajan +16kg reppu selässä ihan huvikseen?? Eihän sellaista jaksais, niin miks sitä läskiä sitten pitäis jaksaa mukana kantaa? Ja entä kaikki sisäelimien ympärillä oleva rasva? Äärimmäisen epäterveellistä, vaikken mikään ravintospesialisti olekaan.. 

Nyt ollaan hyvässä vauhdissa saamassa omaa kroppaa takas :)

***
Kuopukseni oli puolivuotias, kun sain ystäviltä ja mieheltäni TOIVOMANI lahjan Personal Trainerille. Alku takkusi. Pohdin kovasti, mistä motivaation puute johtui. Imetin vielä, enkä ehkä ollutkaan valmis luopumaan äidillisestä pyöreydestä. Innostuin onneksi liikkumaan, mutta ruokailutottumusten muuttaminen oli hankalampaa -eikä paino lähtenytkään putoamaan haluamaani tahtia. 

Koko syksy oli aaltoilevaa, vaikka imetys loppui niin pienten lasten arki on kuluttavaa ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen treenit ja salaatin popsiminen oli vähiten kiinnostavaa hommaa. Siksi painon pudotus menikin hetkeksi jäihin. Puolen vuoden pudotussaldoksi jäi -4kg.

Kunnes, aivan yhtäkkiä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, tuli se fiilis, se sama motivaatio, jonka sain myös raskauksien välillä - NYT olen valmis!! Ja niin olen ollutkin.10 viikkoa menty tiukalla ruokavaliolla, reenillä ja huikeella motivaatiolla saada raskauskilot karistettua tästä kropasta.
Vasemmalla kesäkuu 2016 // Oikealla huhtikuu 2017

Ne ei kuulu mulle. Ne ei näytä minun mielestä hyvältä. En koe itseäni löllykkämahan kanssa kauniiksi ja vetävän näköiseksi. Mä haluan olla hot!

Ja kohta olen. Vielä on matkaa -saatanan paljon matkaa. Mutta nyt on motivaatio ja kun on päästy vauhtiin, niin aina kun kilo tippuu niin se motivoi jatkamaan lisää. Ja kaikki ennen/jälkeen kuvat antaa puhtia, kun näkee onnistuneensa :) Hidasta on, mutta eipä tässä kiire olekaan. 

Mutta siitä en tosiaan tiedä, että riittääkö motivaatio ihan samoihin lukemiin (10kg vielä), kuin ennen lapsia vai antaako sitä jo ne viimeiset muutamat kilot anteeksi? Katsotaan, tällä hetkellä oon huippufiiliksissä omasta itsekurista ja jo pudotetusta -8kg!!! Woop woop.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti