En ookkaan ihmisraunio!

Kolmen viikon Moodmetric-kokeilu on päättynyt ja vaikka alkuun näytti tosi pahalta, niin selviydyin kutakuinkin kunnialla :D

Ensimmäisen viikon ajan tulokset oli kaameata luettavaa: yöt mentiin stressikäyrä korkealla ja päivät menikin sitten toipuessa! Kyllähän mä jo etukäteen tiesin, että oon väsynyt, mutta kun ihan visuaalisesti näki tulokset, niin se herätti pohtimaan mitä asialle voisi tehdä.

Ensimmäisen viikon päivä ja yö

Ensin piti tietenkin tunnistaa syyt huonoihin öihin. Pitkällisen pohdinnan ja päättelyketjun tuloksena löysin niinkin kosmiset syyt ongelmiini, kun huonosti nukkuvat lapset ja KERROSSÄNKY! Tadaa!!! Ensimmäinen aika selviö, mutta jälkimmäinen pääsi yllättämään. Jotenkin mieleni perukoilla onnistuin stressaamaan, että Tuukka tippuu yläsängystä...tai että yläsänky romahtaa Juusen päälle...tai että koko laitos kaatuu. Eli silloin kun en hikoillut lapset kainalossa meidän makkarissa, pelkäsin, että ne kuolee omaan sänkyynsä. Nice :D

Ei muuta, kun sänky osiin ja lapset nukkumaan. Meidän makkariin roudasin sängyn viereen patjan, johon lapset sai hiippailla yön aikana. Samassa rytäkässä Juusenkin kuukauden kestänyt "ikävöin äitiä öisin" -vaihe lopahti ja yöt rauhottu 100 kertaa paremmaksi. Myös Moodmetric reagoi muutokseen ja käppyrät alkoi näyttää jo normaalilta kolmannella viikolla.

Melko normaali yö :D
Vain yksi sängystä nousu 12 jälkeen

Onneksi seuranta kesti sen kolme viikkoa, koska ensimmäisen viikon perusteella aattelin, että mun kroppa on aivan hajalla ja jos ne tulokset olis annettu jollekkin analyysiin, tuskin kauheen terveen papereita olisin saanut :D Kolmen viikon ajalta tuloksia tarkasteltaessa kokonaisuus näytti ihan hyvältä...tai uskoisin, että omaan verrokkiryhmään verrattuna aika normaalilta.

Tässä muita mielenkiintoisia havaintoja kolmen viikon jaksolta:

- Työ ei oo mulle ollenkaan stressaavaa. (Pitäisikö tästä olla huolissaan ;) )
- Junamatkat on mulle palautumisen hetkiä, kun taas autolla ajaminen sressaavaa.
- Stressaavimmat hetket on lasten kanssa julkisella paikalla liikkuminen :D Tämä on sekä positiivista, että negatiivista stressiä, koska musta on ihanaa mennä lasten kanssa joka paikkaan, mutta luonnollisesti vaaran paikat lisääntyy.
- Lasten pienetkin onnettomuudet ja keskinäinen tappelu nostaa stressikäyrän tappiin nanosekunnissa, mutta käppyrät laskee aika nopeesti

Seuraavaksi alan kehittämään itseäni meditoinnin muodossa :D Aina junamatkoilla yritän rauhoittaa itseni 10 minuutiksi vaan olemaan ja kuuntelemaan kehoa...saas nähdä mitä siitä tulee!


Terkuin, Tuuli-Elina

Lisää kuvateksti

Levottomat naiset!

Yksi miespuolinen tuttavani halusi kysyä naisen näkökulmaa häntä pohdituttaneeseen aiheeseen. Hänestä tuntui, että ympärillä olevista pariskunnista moni eroaa ja nimenomaan naisen aloitteesta. Eronneiden pariskuntien miehet olivat jäänet vähän kuin nallit kalliolle ihmettelmään mitä ja miksi tämä tapahtui? Tuttavani olikin diagnosoinut 30+ naisille "Levottomien naisten - syndrooman" ja kysyikin nyt minulta ja paikalla olevilta naisilta mikä meitä oikein vaivaa? Sillä hetkellä emme päässet keskustelussa kovin pitkälle, mutta asia jäi kovasti minua mietityttämään, olinhan kuitenkin ikäni puolesta kohderyhmän edustaja.

Asia jäi mielen päälle siinä määrin, että jälkeenpäin sparrailin aiheesta muutaman muun kohderyhmään kuuluvan ystäväni kanssa ja löysimme muutaman tekijän, mikä voisi aiheuttaa aiemmin mainitun syndrooman.

Kävimme keskusteluita laajasti aina lähtien naisen asemasta ja roolista kuluneen sadan vuoden säteellä sivuten nykypäivän markkinointia siitä, millainen äiti nyt tulisi olla. Avaisanana keskusteluissa oli naisen rooli äitinä ja uralla menestyminen. Meille 2010-luvulla äidiksi tulleille on itsestään selvää, että naisen ei tarvitse olla pelkästään äiti. Naisia kannustetaan astumaan hellan takaa pois ja toteuttaman omia ammatillisia unelmiaan. Me kaikki 80 -luvulla syntyneet, naiset ja miehet, ollaan näistä asioista samaa mieltä. Tavallaan...ainakin ajatuksen tasolla.

Käytännössä onkin toinen juttu. Miehet kannustavat naisia eteenpäin ajatuksen tasolla, mutta sitten, kun käytännössä pitääkin ottaa enemmän vastuuta arjen pyörittämisestä ei se naisen kasvava kotoa poistuminen ookkaan niin kiva juttu. Eli tavallaan kannustetaan, mutta ei kuitenkaan. En tiedä edes auttaako äitiysloma ja äidin hoitovapaa tätä asetelmaa, koska sillon perhe tottuu siihen, että äidillä on suurempi rooli kotona. Mietimme myös sitä, että silloin, kun me olimme lapsia oli hoitovastuu useammin äidillä ja tämä roolimalli on jäänyt tiedostamatta aivokoppaan.

Ehkä uuden perheasetelman sisäistäminen käytännön tasolla on ollut miehillä hitaampaa tai heille asiaa markkinoitu yksinkertaisesti vähemmän ja tämä asetelma tasa-arvon toteutumattomuudesta saa aikaan naisissa kotona levotonta liikehdintää? Toivottavasti meidän aikakauden lapset saavat kotoa erilaisen perhemallin, jossa vanhemmuus on oikeasti jaettu tasan - näin tämäkin ongelma poistuu, kun nyt jaksetaan näyttää mallia vaikka välillä kiristääkin pannua. Suomessa ollaan kuitenkin tosi pitkällä verrattuna moneen muuhun kulttuuriin.

Let's change the world, girls!

Rakkaudella, Tuuli - Elina

Ja tiedän, että on olemassa myös pariskuntia, joilla ei tällaista ongelmaa ole. Te onnekkaat paskiaset ;) <3

Ja sitten tapahtui ELÄMÄ ja mikään ei pysynyt suunnitelmassa!

Suurin työelämän - tai oikeastaan koko elämänoppi, mitä olen ymmärtänyt lasten saannin jälkeen on se, että elämää ei voi suunnitella täyteen. On pakko jättää 20% liikkumavara, jos haluaa saada kaikki tehtyä. Vaikka kuinka olisit hyvä aikatauluttamaan niin elämää ei kiinnosta. Se tulee jossain vaiheessa yllättäen väliin, ja jos kalenterissa ei ole yhtään liukumavaraa ollaan kusessa.

Elämä voi tulla influenssana, oksennustautina, tulipalona, potkuina, lisätyönä, vauvan refluksina tai missä muussa tahansa muodossa. Toki elämään voi tulla myös positiivinen muutos vaikka yllätysraskauden tai uuden työpaikan myötä, mutta varmaa on, että kenenkään elämä ei pysy stabiilina kauhean pitkään.

Oma elämäni on ollut viimeisen puoli vuotta yhtä vuoristorataa ilman turvavöitä ja ihan tosissaan hämmästyin, kun viime YAMK lähijaksolle ajellessani tajusin, että olen palauttanut kaikki vaaditut kotitehtävät. Kirjoitettuna oli 3 kirjaesseetä, yrityksen strategia ja pari pienempää tehtävää. Vaaditun 3 kirjan lisäksi olin kuunnellut 4 ylimääräistä kirjaa aihepiirin ympäriltä opparia varten. Nämä siis sen normaali arjen ohessa, joka lähiaikoina on ollut vähän työläämpi kuin aiemmin.

Mietiskelin miten vitussa sain kaikki tehtyä ilman burnouttia (been there, done that!) tai muuta järjen menetystä? Aika nopeesti löysin syy-seuraus yhteyden alunperin väljästä kalenterista. 3-4 päivän työviikko antaa tosi paljon pelivaraa ja kun itselläkin on tähän väliin vain yksi harrastuspäivä ja lapsilla ei ollenkaan niin kalenterissa kaikki on liikkuvaa. 3-4 päivän työviikko oli välillä täydet 7/7 jos otetaan mukaan myös ne koulutehtäväpäivät, mutta onneksi niitä sai sitten kuitenkin tasattua aina pidemmillä vapailla. Hätiin otettiin myös ulkopuolinen lapsenvahti ja itselle oli mukava oivallus, että on ihan okei myös ostaa apuja, kun sitä tarvitaan.

(Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että kyllä mukaan mahtui myös niitä epätoivonhetkiä, että en millään saa kaikkea hoidettua. Onneksi on Kati kenelle avautua ja vahva usko siihen, että kaikki tapahtuu tarkoituksella)!

Juuri tällä hetkellä tuntuu seesteiseltä. Olkoon se seuraavan puolen vuoden trendi! <3 Jos sinua siellä ahdistaa niin suosittelen kalenterinraivaustalkoita. Mitä voisit jättää pois, että saisit liikkumavaraa niiden asioiden tekemiseen mitä todella haluat tehdä?

Lämpöä ja aurinkoa,

Tuuli-Elina

Unohda oppaiden teko, asiakkaat haluavat tutustua sinuun!

Oon nyt reilu puoli vuotta lueskellut ostokäyttäytymisen muutoksesta, myynninkehityksestä ja markkinoinnista. Toki näitä on tullut seurattua jo pidemmänkin aikaa, mutta YAMK opinnäytetyön myötä olen keskittynyt aiheeseen enemmän.

Markkinointi oli meillä MAIKISSA pitkään retuperällä ja kärkenä (myös sivusiipinä) oli aggressiivinen odottelu. Koko ajan meillä oli mitä villeimpiä ideoita, jotka kuitenkin jäi sitten toteuttamatta. Jäi toteuttamatta yleensä siksi, että ne olivat työläitä toteuttaa, kun on krooninen väsymys ja kaksi lasta.

Kirjoissa (siis sellaisissa oikeissa, mitä pidetään käsissä ja niissä on kannet) kerrotaan, että myynti on kehittynyt siihen, että enää ei haluta ostaa yritykseltä vaan ihmiseltä. Kehotetaan tekemään asiakkaalle hyödyllisiä oppaita, jotta asiakkaasta saadaan kerättyä tiedot ja heivattua myyntisuppiloon. Auttaminen on myös päivän sana sekä LinkedIn keskusteluihin osallistuminen. Auttamisen ja keskusteluiden pointtina on oman asiantuntijuuden korostaminen ja esiintuominen, koska ihminen, joka ilmentää ajatusjohtajuutta ja luotettavuutta, saa kirjojen mukaan kaupan. Eihän tässä mitään, koska kukas kissan häntää nostaisi jos ei kissa itse...

...ja sitten se MUTTA. Minä en itse jaksa ladata enää yhtään opasta, jos sinne pitää jättää sähköposti. En myöskään jaksa seurata asiantuntijoiden hardcore-ammattisisältöä, koska se on kuivaa. LinkedIn on täynnä ihmisten omia blogimainoksia, joten ihan oikean vilpittömän keskustelun löytäminen päivittäin alkaa olemaan työntakana. Onneksi niitä hyviäkin keskusteluita löytyy, mutta vähän saa nähdä vaivaa. En olis ikinä uskonut, että sanon näin, mutta itse luotan enemmän ihmisten Facebook-profiiliin kuin LinkedIn versioon ihmisistä.

Kirjoissa puhutaan koko ajan myös tarinallisuudesta ja siitä, että ihmiset haluavat seurata ihmistä. Se mitä siellä ei kuitenkaan mainita on se, että ihmiset haluavat seurata sitä ihan oikea ihmistä sen asiantuntijabrändin takana. Mitä hän syö aamupalaksi, mikä häntä itkettää ja mistä hän haaveilee. Ihmiset rakastavat VIIHDETTÄ. Miksi siis sitä ei tuoda yritysten markkinointiin?


Olin riemuissani, kun törmäsin ASUA remonttien tube-videoihin ensimmäisen kerran. Remppaäijät leipoo pullaa tai on paljussa. Tämä oli yksinkertaisen älytöntä ja viihdyttävää, joten pakkohan sitä oli jossain määrin jäätävä seuraamaan. Videot kiinnittivät huomioni myös siitä syystä, että se oli nyt sellaista markkinointia, mitä me MAIKISSA oltiin pitkään haluttu toteuttaa.

Sen lisäksi, että koimme markkinointi-ideamme aiemmin työläiksi, vastaan nousi myös häpeäkynnys. Vaikka itse olin jakanut jo pidemmän aikaan elämäni someen, en uskaltanut tehdä sitä yrityksen nimissä. Pelkäsin, että olisimmeko sen jälkeen enää uskottavia? Hukkuisiko asiantuntijuus hihityksen alle? Entäs, jos ilmaisisimme voimakkaita mielipiteitä, lähtisikö vanhat asiakkaat kävelemään?

En enää muista, mikä sen yksi ilta aiheutti mun päässä, mutta yhtäkkiä päätin, että nyt ruvetaan tekeen tätä hommaa niin kun oikeesti ite halutaan! Päätöksestä muutaman päivän päästä oltiinkin keikkumassa Näsinneulassa skumpat kädessä ja tehtiin eka fb-live video. Arvaa hihitettiinkö? Ihan vitusti! Mutta en muista koska olis ollu niin hauska työpäivä viimeksi.

Normaalisti meidän ei-maksetun Facebook-päivityksen kattavuus on noin 100-200 henkeä. Statuspäivitys siitä, että "huomenna tulee meidän eka fb-live" saavutti yksin 800 ihmistä ja itse videon kattavuus on ollut tähän mennessä 1,2 tuhatta!!!! Videoiden tarkoituksena ei ole pelkästään juoda skumppaa vaan toki halutaan jakaa tietoutta esiintymisestä, mutta ennen kaikkea halutaan antaa ihmisten tutustua meihin ihmisinä.

Onneksi lähdettiin liikkeelle nyt, koska uskon, että erilaiset häpeäkynnykset pidättelevät suurinta massaa vielä hetken aikaa. Etumatka ei tuu kuitenkaan oleen pitkä, oon tästä varma. Lopeta siis sinäkin oppaiden teko ja jaa sen sijaan jotain itsestäsi!

XoXo

Tuuli-Elina

Mitä nainen saa sanoa?

Osallistuin eilen MIBin järjestämään Röyhkeyskouluun. Ajatus röyhkeyskoulusta kuulosti erikoiselta, mutta halusin mennä kuulemaan enemmän Jenni Janakan ajatuksia, koska jonkin verran olen hänen tekemisiään ihannoineena seurannut :)

Mitä nainen voi sanoa? Tai miksei jotain voi sanoa? Ja kuka sen määrittää, mitä voi sanoa ja mitä ei voi sanoa? Jennillä oli hyviä ohjeita siihen, että ensin pitää tietää mistä itse pitää ja ei pidä. Ja missä on hyvä ja missä erityisen hyvä -  oma osaaminen pitää tuoda esiin.

 Alueuutisissa 19.2. klo 18.22 kertomassa MIBin toiminnasta
ja röyhkeyskoulusta. Alkaa 4 min kohdalta :)

Ja mitä sanotaan, kun sulle letkautetaan: "susta sais kivan koristeen". Tähän ei Jennilläkään ollut heti näpsäkkää heittoa, mutta yleisöstä tuli pari kovaa vaihtoehtoa. Ensi kerralla aion kokeilla esim. "Mitä tarkoitat?" tai jos sanotaan, että "susta tulis hyvä sihteeri" voisi kommentoida "mä olisin mieluummin toimari". 

Me kaikki 140 osallistujaa muistamme varmasti "srutsin kädet" aina tämän jälkeen. Se, miten omalla osaamisellasi voit hilata myös toista ylöspäin - ja pysyt siellä itsekin. Jos minä osaan jotain, se ei ole keneltäkään muulta pois. 

Emmi puolestaa jakoi ajatuksen "Rohkeusvartista", jonka hän oli oppinut jostain (alkuperäistä lähdettä en muista, sorry!). Kerran viikossa suorita rohkeusvartti -  tee ne asiat, joita et muuten uskaltaisi tehdä. Soita se puhelu. Osallistu pitchaukseen. Anna haastattelu. Tee FB-live. 15 minuuttia kerran viikossa. Sitten kun se alkaa tuntua "hyvältä", kasvatetaan se rohkeustuntiin. WAU! Mä luulen, että tämä me Ellun kans otetaan ehdottomasti käyttöön!! Vartti, kerran viikossa, ja perkele soitetaan ne puhelut, jotka on tähän asti jääneet soittamatta. 

Myös Aamulehti teki tapahtumasta jutun, gallup-videolla
mukana tietenkin :) 

Tässä ollaan Ellun kanssa samaan aikaan tuskailtu MAIKIN sloganin kanssa. Punaisena lankana toiminut "Keskitymme juontamiseen" on hyvä sisäinen ohje meille, mutta se ei toimi asiakkaalle päin - tämähän me siis tajuttiin muutama viikko sitten. Aluksihan tämä oli ihan HUIPPU ja epäreilu kilpailuetu, kun me KESKITYMME vain juontamiseen eikä kukaan muu tee niin.. Mutta hittoako sitä asiakasta kiinnostaa, jos me keskitymme VAIN juontamiseen, varmaan olis kivempi jos hoidettais vähän muutakin.. Ja niinhän me oikeasti tehdäänkin - hoidetaan se oma tontti ja PALJON päälle; mikitetään, suunnitellaan, somistetaan ja ollaan tilaajalle se luottopelaaja tapahtumassa. 

Ja nyt me ollaan ihastuttu uuteen ajatukseen:
Julkisuus ei ole ammattitaidon tae. Helvetin hyvä juontaja on. 
"MAIKKI - helvetin hyvät juontajat"

Vaan mikä meitä jarruttaa?? No se, että VOIKO noin sanoa? Siis ääneen? Siis julkisesti -  kaksi naista? Ollaanko liian raffeja, kiertääkö asiakkaat meidät kaukaa vai toimiiko se? Kiroilu, bisneksessä, naisilta? Onko tämä KOHTUUTONTA? 

Vai liikutaanko turvallisemmalla maaperällä
"MAIKKI - juontamisen luottopelaaja"

Mitä mieltä sinä olet? Google-markkinoinissa testataan nyt molempia, katsotaan mitä sieltä tulee.. Mut olis hyvä päättää ja saada pari mielipidettä, ennen kuin tilaillaan uusia käyntikortteja, vaatteita ym. matskua firmalle =D

Terkuin
Kati

Joogahaaste, jepjep

Olen aina inhonnut joogaa. AINA. Se on LIIAN rauhallista. Kuka jaksaa olla samassa asennossa yli 10 sekuntia? Ja keskittyä omaan hengitykseen? Koulussa suoritetut kokeilut eivät tuottaneet tulosta. 

Olessani myöhemmin työharjoittelussa eräässä Mindfulness-yrityksessä koitin taas saada ajatuksesta kiinni. Ajattelin tehdä työpäivän tuoksinassa rentousharjoituksen. Nukahdin. Vetelin hyvät parin tunnin päikkärit - enkä kokenut sisäistä rauhaa.

Muutaman kerran olen ollut myös liikuntakeskusten jäsenenä ja kyllä hikeä virtaavat tunnit; painot, potkut, lyönnit ja jopa pyöräily ilman etenemistä ovat aina voittaneet oman mielenkiintoni ja joogatunneilla en ole juuri mattoa käynyt kuluttamassa.

Noh, nythän on niin, että olen pohtinut aikataulullisesti sopivaa uutta harrastusta, mikä sopisi tähän epäsäännölliseen rytmiin ja kiireiseen arkeen. En ole oikein löytänyt. Samaan aikaan FB-feedini täyttyy ystävien ja tuttavien jooga-hehkutuksesta, kuinka se on äärimahtavaa, mieli tulee energiseksi ja keho kiittää ja syvät lihakset voimaantuu ja samalla koko sielu puhdistaa ja sitten ollaankin joogaretriitissä Kreikassa ja elämä on yhtä astangapilateshotilmayinjoogaa.

Alaspäin katsova koira. Tämä asento on jo tullut
tutuksi, ei se helppoa kuitenkaan ole.

Suhtauduin päivityksiin yhä epäillen. Venyttelyä? Meditointia? Helppoa kai se on, kun on valmiiksi notkea/tanssitausta/lukee.. mitä kaikkea ennakkoluuloja sitä nyt voi yhdistää? Mutta; annoin joogalle mahdollisuuden - viimeinen pisara tuli ratsastuksen opettajaltani, joka sanoi, että jooga olisi todella hyvä tuki ratsastuksen oheen ja auttaisi keskivartalon palautumisessa/vahvistumisessa (synnytysten jälkeen) ja oman kehon hahmotuksessa.

Siispä oma joogahaasteeni on antaa joogalle mahdollisuus näyttää kykynsä ja voittaa kaikki epäilykseni lajia kohtaan 6kk aikana eli tänä keväänä. Aion joogata sinnikkäästi 1-2 kertaa viikossa, vaikka alku onkin hankalaa - tässäkin ;) 

Otin OmYoga-koululle tutustumiskortin (3 vkoa) ja olen nyt käynyt joogaamassa 3 kertaa. Nämä kolme tuntia on ollu Astanga-alkeet tunteja ja tutumisjaksolle mahtuu vielä ainakin hotjoogaa, yinyangia, om flowta ja alkeismyasorea. Jaa että mitä nämä ovat? Ei mitään hajua. 

Matto ja villasukat. Siinä ne tärkeimmät.
Ja kiva laji, kun pitkät kynnet ei tuota
ongelmia :)

Nyt alussa pitää olla utelias ja kokeilla nopeasti paljon eri tunteja, jotta loppukeväästä olisi jotain suosikkeja selvillä. Astangan alkeet näytti nyt kolmannella kerralla mahdolliselta vaikka opettajalla kävikin hymy kasvoilla kun huomasi minun eteenpäin taivutukseni --> noh, ainakin jonkinasteinen muutos pitäisi olla näkyvillä jo tässä kuudessa kuukaudessa.

Mutta todellakin tämä vaatii enemmän kuin 3 vkon tutustumiskortin verran kärsivällisyyttä. Jos ensimmäisellä kerralla yrität jotenkuten pysyä liikkeissä perässä, toisella kerralla voit muistaa jo pari kertaa hengittää ja kolmannella kerralla yksi liikerata menee jo sujuvasti mutta muuten olo on kuin norsulla posliinikaupassa.

Edelleen joogamantrat ovat yhtä hepreaa (onko ne??), asennot ja nimet eivät yhdisty päässäni puhumattakaan lukoista, pandhoista ja utsai-hengityksestä???? Ehkä tähän uuden harrastuksen aloittamisen tueksi pitää hankkia myös jotain kirjallisuutta?? 

Katsotaan, miten naisen käy! Onhan tässä koko kevät aikaa - katsotaan tuleeko mustakin joogahihhuli vai joudunko jättämään lajin muille (välimuotoa ei kuulemma ole)? 

Mikähän tämä liike on? Voi olla hippasen vielä matkaa.
Lupaan laittaa kuvan, jos joskus olen tuossa asennossa.

Mukavaa viikonloppua, huomenna joogaileen taas ;) 
terkuin Kati

Tilinpäätös 2017

Vuosi 2017 lähentelee loppuaan ja pidetään Ellun kanssa paraikaa MAIKKI-työpäivää. Pohdittiin mennyttä vuotta ja päätettiin kirjoittaa oppeja, onnistumisia kuluneelta vuodelta -eikä niiltä mokilta taaskaan vältytty.. 

Keväällä painettiin hieman kaasua, kun meidän lapsukaiset "on jo vähän isompia". Ei edelleenkään tehty täyttä työviikkoa - koska sit ei jäis aikaa muulle elämälle. Keväällä saatiin siis innovaatioseteli ja lähdettiin etsimään MAIKIN punaista lankaa liiketoimintavalmentaja Jaana Villasen avulla. Lukuisat tapaamiset ja mission, vision ja arvojen pyörittely sai minut näkemään punaista -onneksi Ellu jaksaa analysoida ja pohtia enemmän. Seuraavat opit ovatkin niistä sessiosta:


Oppi 1: tajusimme, kuinka täydellinen yrittäjä- sekä juontopari olemme. Meidän vahvuudet ja persoonallisuudet täydentävät monilta osin toisiaan :) 

Oppi 2: MAIKKI -keskitymme juontamiseen, olikin kevään pohdinnan tulos. Saimme kaikki ylimääräiset rönsyt yritystoiminnasta ulos ja alettiin keskittymään olennaiseen eli juontamiseen ja keikkoja lisäksi lanseerasimme ensimmäiset juontajakoulutukset. 

Onnistuminen 1: kevään Juontajaksi -koulutus sai hyvän vastaanoton ja vedettiin viikonlopun koulutus huikealle porukalle, joista kuoriutui lupaavia juontajapersoonia!

Onnistuminen 2: MAIKKI teki yhteistyösopimuksen yhteisöllisiä toimitilapalveluita tuottavan Crazy Townin kanssa, missä MAIKIN kotipesäkin nyt sijaitsee. Kati toimii yhteisömanagerina Tampereella ja Ellu Hämeenlinnassa. Crazy Town on tuonut hyvää uutta virtaa ja verkostoja sekä tietysti haippia liikevaihtoon. 

Vuoden mokat ovat poikkeuksellisesti vain syksyltä sillä, koska kumpikaan ei juuri muista keväästä...saatettiin olla hippasen väsyneitä(lapset).. 

Moka 1: Näin joulun alla mokia sattui parikin =D Ensinnä päätettiin taas lennosta joulukuun alusta, kun nähtiin tuttujen opiskeloiden myyntiskaba, että jeesataan nyt ja ostetaan 20 suklaakorttia. Saadaan sitten asiakkaille hyvänmielen jouluntoivotukset ajoissa matkaan :) 19.12. laitoin Ellulle viestin "Vittu ne suklaakortit".. että siitä siitä hätsynpikaa kirjoittamaan, leikkaa/liimaa/askartele MAIKIN logo kylkeen ja kortit postiin.. Jepsistä, toivottavasti menivät perille -mitään takeita tästä ei ole..

Moka 2: Saimme myös sähköpostiin viestin, että mikä mahtaa olla MAIKIN tilinumero, jotta  saataisiin ylimääräiset maksut palautettua. Mitkä ylimääräiset maksut??? Noooh, kävi ilmi, että sen lisäksi, että olin manuaalisesti näppäillyt kerran kuussa Q-parkille pysäköintilupamaksun, niin verkkopankissa oli joku asetus joka myös kerran kuussa maksoi 186€ Q-parkille koko syksyn.. *HUPS*.

Onneksi otamme virheistämme silloin tällöin jopa opiksi ja siksi oppi numero 3 on, että otamme käyttöön ensi vuoden alussa kunnon taloushallinnon ohjelman ja sen myötä omista CT verkostoissa oleva näppärä ja alati lähellä istuva kirjanpitäjä!

Vuoden oppi / moka / onnistuminen: 

Bisnesmaailmassa on ollut nousevana trendinä, ettei suoraa myyntiä tehdä vaan tuotetaan sisältöä -  kylmiä soittoja ei tehdä ja kusipäiden kanssa ei tehdä töitä, vaan otetaan asiakkaita vain itselle sopivat tyypit.. tajuttiin, että ollaan oltu koko bisnesmaailman edelläkävijä sillä aggressiivinen odottelu markkinoinnin ja myynnin saralla on ollut MAIKIN markkinoinnin keihäänkärkenä jo vuodesta 2013. Ei siis kylmäsoittoja edelleenkään agendalle - kusipäistä me ollaan valmiita joustamaan, että olisi edes jotain asiakkaita.. hmm, toki Ellu huomautti että ollaanko me niitä kusipäitä, kun ollaan karsiuduttu ulos *hahahaahahaa*

Railakasta vuoden vaihdetta kaikille blogin lukijoillemme :) Ensi keväänä puhaltaa TAAS uudet tuulet, kertoillaan niistäkin kun muistetaan. Terkuin Kati & Ellu