Kriisi 3 päivän työviikossa

Tää syksy on ollut jotenkin ihan sairaan hieno. Monestakin syystä, mutta ehkä päällimmäinen juhlan aihe on se, että mun 3 päivän työviikkosuunnitelma on osoittautunut käytännössäkin ihan mahdolliseksi. Nyt kun lapset aloitti vielä osa-aikaisena tarhassa, tulee selvemmin vedettyä raja työpäivän ja vapaa-ajan väliin. Alkusyksystä meinas mennä puurot ja vellit sekaisin ja tuli olo, että olin henkisesti koko ajan töissä. Nyt kun työntekoon on tarpeeksi aikaa, voi helpommin höllätä myös kotona. (Paitsi nyt kun lapsilla on ripuli, niin pakko tehdä lasten kanssa kiireellisimmät työt...)

Illat on kiva nahistella, kun aamupäivät ollaan erikseen :D

Kolmen päivän työviikko on kuitenkin aiheuttanut minulle pienen viestinnällisen kriisin. En oikein tiedä, miten siitä kertoisin muille. Nyt kun joku kysyy, että olenko "palannut töihin" (koko kysymyshän saa mut oikeesti näkee punasta, mutta se on eri tarina) vastaan, että kyllä, teen nyt 3 päivästä viikkoa. Siihen yleensä vastataan, "onhan se varma kiva tehdä aluks vähän vähemmän kun lapset on pieniä"...niin, mutta kun tarkoitus ei ole milläänlailla lisätä työnteon määrää tulevaisuudessakaan, vaan tarkoituksena on saada ne viiden päivän tulot kolmella. 

Eikä se, että teen kolme päivää liity varsinaisesti lapsiin vaan siihen, että haluan tehdä elämässä muutakin kuin töitä ja jos saan tulot kolmella päivällä niin miksi sitten tekisin viisi? Tämän kertominen keskustelun vastapuolelle jäädyttää mut ihan täysin. Pelkään, että kuulostaan ylimieliseltä mulkulta tai lehmältä, jolla on käynyt hitonmoinen munkki. Toki olen onnekas, että voin näin tehdä, mutta sen onnen alla on oma valinta, helkkaristi suunnittelua ja työtä.

Telttaretkellä leluhuoneessa

Oikeestihan mä haluaisin kertoa tästä kolmen päivän työviikosta kaikille, koska tää on musta siistiä ja uskon, että tää olisi monen muunkin mielestä siistiä. Loppuvuonna nähdään pääsinkö tulostavoitteisiin, mutta ainakin henkiset mittarit on jo tapissa ja voitto se on sekin. Mutta, jos joku lukija siellä miettii, että pitäiskö vähentää työn määrää, niin en voi kun lämpimästi suositella. 

- Elina

Kun ei ole yhteistä kieltä

Nyt on kulunut kaksi kuukautta siitä, kun meille saapui Au pair. Nuori 21-vuotias nainen bulgariasta. Hän on edelleen mitä mukavin ihminen ja auttaa tosi ihanasti kotitöissä. Ai että nautin tulla kotiin, kun tiskikone on tyhjennetty, lelut on paikoillaan ja toisinaan myös pyykit pesty. Ja aamuisin hän saattaa herätä aamupalalle meidän kanssa, vaikka varsinainen työaika olisikin vasta iltapäivällä. Siinä sitten kuin itsestään lasten lautaset löytää tiskikoneeseen ja pöytä tulee pyyhittyä au pairin toimesta -ehtii siis jopa itsekin ihan istualteen syödä oman aamiaisen. 

Lapset isänpäivänä juhlamekoissa <3
Au pair piti vapaapäivää, kun me oltiin
isoisopappaa piristämässä :)

Ja tämä tulee häneltä ihan oma-aloitteisesti, ei olla pyydetty eikä vaadittu. Päinvastoin, on kehoitettu nukkumaan =D vaikka ehkä se ei ole mahdollista kun lapsen kirkas ääni aloittaa heti 6.30-7 välillä "Venja heräs!"... "Äitiiii, mennään jo. Noustaan. Keittiöön. Ei nuku enää..." ja sitten alkaa kolistelu keittiössä <3 

Lapset ovat jo tottuneet au pairin läsnäoloon ja Venja aina välillä kyseleekin "tytön" perään, kun hän ei ole paikalla. Eminan kanssa au pair pärjää hienosti ja kun äiti ei ole paikalla, niin hakeutuu au pairin syliin saman tien. 

Nyt haasteena on kuitenkin Venjan kolmisen viikkoa sitten alkanut astetta voimaakkaampi uhma. Venja on ollut pienestä asti kovin tempperamenttinen ja määrätietoinen taapero ja se tulee koko ajan voimakkaammin näkyville. Nyt vastaus on kaikkeen "ei". "Ei vielä", "ei nukkumaan, "ei vaippaa", "ei ulos".. voi huokaus. Minulla ja isällään on mahdollisuus neuvotteluun. Ja se monesti toimiikin. Pääsääntöisesti koitamme toimia niin, ettei tarvitse pakottaa vaan päästään neuvottelemalla sopuisaan ratkaisuun ja Venja tekee asiat tyytyväisenä itse. Mutta au pairilla ei ole tätä mahdollisuutta. Ja jos Venja ei saa mitä haluaa, nousee kyllä sellainen myrsky, joka ei heti laannu. 

Au pairilla on nyt hieman turhautunut olo, kun ei meinaa löytyä yhteistä säveltä Venjan kanssa. Jos kieltää esim. pitämästä tuttia (niin kuin kuuluu, koska tutti vain nukkumista varten), neiti pistää ranttaliksi. Ja nimenomaan kokeilee ja testaa au pairia, vanhempiaan uskoo kyllä pienemmällä kiukuttelulla. Välillä ei ole saanut lapsia ulos, kun pukemisesta ei ole tullut mitään. 

Talvivaatteiden pukeminen ei aina suju heti ensi yrityksellä
yhteisymmärryksessä, mutta onneksi pienen keskustelun
jälkeen puistoon lähteminen on niin kivaa, että kyllä sitä
sitten viitsii pukeakin :) 

Tilanne on hieman kinkkinen ja au pair kovasti toivoo, että tämä vaihe menisi pian ohi. Hänen sydäntä raastaa katsoa Venjan itkua. Vaikka eihän sille oikein mitään voi, eikä 2-vuotiaan kuulu saada koko ajan tahtoaan läpi, kun ei hän voi olla se joka päättää asioista. Ja minä en oikein tiedä, miten häntä voisi auttaa. Ymmärrystä riittää kyllä, helppo tilanne ei hänelle ole. Toki silloin kun kivaa, niin on kivaa ja kaikki sujuu. Näitä hetkiä on vain nyt kovin paljon vähemmän..

Toisinaan onneksi heillä on hauskoja
hetkiä yhdessä :) <3

Minullakin on nyt hieman ahdistava olo jättää lapset au pairin huomaan, kun tiedän, että tunnit minun poissa olessa ei sujukaan "kivasti". Onneksi nyt taas oma äitini on päässyt meille auttamaan, jos au pairilla on ollut pidempiä pätkiä lasten kanssa yksistään -mutta se ei voi olla pysyvä ratkaisu. Onhan se totta, että 10kk ja 2v 3kk on aikamoinen parivaljakko kenelle tahansa. Onneksi vauva on temperamentiltaan hieman rauhallisempi ja kovin aurinkoinen, mutta sitten taas jos jää kovasti huomiotta Venjan kiukuttelun takia, alkaa myös hän totta kai vaatia omaa huomiotaan ja siinä ei au pairin syli tahdo kahdelle riittää. 

Käytiin keskustelua au pairin kanssa tilanteesta ja katsotaan nyt, muuttuuko tilanne mihinkään suuntaan tai keksisimmekö jotain ratkaisua uhmaikäisen käytökseen ilman yhteistä kieltä? 

Mitä olisin halunnut tietää ekana vauvavuotena

Toisen lapsen myötä oon tajunnut paljon asioita jotka olisin toivonut tietäväni jo ensimmäisen lapsen kohdalla. Teinkin pienen keräelmän odottajille ja vauvavuotta viettäville:

1. Raskaus kohtelee meitä eri tavoin. Toisen lonkkavaivat ja liitoskivut on pahempia kun toisten. Toinen vetää salilla loppuun asti ja toinen pystyy hädintuskin kävelemään vessaan. Toinen ottaa 12 kiloa ja toinen 22 ja se on ihan okei. Siihen ei välttämättä vaikuta se mitä syöt ja miten liikut, toisten kehot vaan kerää enemmän kamaa. Sitä ei tarvi häpeillä ja jos joku kaveri kertoo faktana, että kiloja ei kuulu kertyä raskauden puoleen väliin mennessä ja lonkkakivut on vaan asenne kysymys niin vaihda kaveria ja toivo sille oikein kivuliasta seuraavaa raskautta ;)

2. Maltti on valttia. Elä tässä ja nyt vauvan kanssa. Jos koko ajan miettii koska se oppii kääntymään, hymyilemään, ryömimään, pieraisemaan, konttaamaan, kävelemään, puhumaan ja taputtamaan, niin sitä alkaa elämään liikaa tulevaisuudessa. Facebookin vauvaryhmät ja nettisivut, joissa kerrotaan mitä vauvan kuuluisi osata minäkin kuukautena on pahoja paikkoja, kun niiden kautta alkaa väkisin vertailemaan omaa lasta muihin. Ensimmäinen vauva saattaa myös tuntua tosi vanhalta vuoden ikäisenä, mutta ei se oikeesti oo. Se on ihan vauva ja kuuluukin olla.

Toiseksi viimeinen päivä lapsettomana.

3. "Raskaudesta palautuminen" on ihan paskapuhetta. Kukaan ei palaudu raskaudesta entiselleen, koskaan, ikinä. Sillä kropan lisäksi meidän ajatukset kasvaa ja kun vauva syntyy ei mikään ole koskaan entisellään. Jotkut voivat saada kropan ulkoapäin lähes saman näköiseksi, mutta sitä lapsetonta ajattelutapaa ei saa koskaan takasin. Eikä ihme, kun miettii, että naisen sisällä kuitenkin oikeesti syntyy ja kasvaa 9 kuukauden ajan ihminen SIIS TOINEN IHMINEN! Sitten kun se on valmis niin meidän kroppa on lisäksi suunniteltu siten, että se "avautuu" ja IHMINEN tulee ulos. Nyt vasta oikeasti tajuan miksi syntymää sanotaan ihmeeksi. Sitten, kun joku MIESpersonaltraineri alkaa veistelee, että "raskauskilot"on laiskojen äitien tekosyy olla lihavia niin voi vaan todeta trainerille että luoppa ite sisälläs uusi elämä ja tuu sit jutulle!!!! (Sitten pistä se traineri boikottiin ja vähän mustamaalaa sitä somessa muille.)

4. Vauvavuosi ei välttämättä ole parisuhteen kulta-aikaa tai ainakaan seksielämän, mutta kyllähän sen nimikin jo kertoo kenestä siinä vuodessa on kyse. Kyllä terve parisuhde kestää vähän selibaattiakkin ei siitä kannata ottaa stressiä. Me harrastettiin viime vuoden aikana seksiä ehkä kerran kvartaalissa ja tässä sitä ollaan edelleen, tiivisti yhdessä. Sitä paitsi sehän on ihan virkistävääkin, kun oma kumppani tuntuu vieraalta vällyjen välissä ;D

Venjan nimiäisiä viettämässä, Tuukka 8kk

5. Omaa- aikaa ei tarvi viettää, jos siltä ei tunnu. Mun mielestä on outoa, että tyyliin ekalla neuvola käynnillä kysytään jo, että ootko saanu "Omaa aikaa"...no öö... jos nyt sais eka vähän sitä vauva-aikaa. Varsinkaan oikeesti, jos tuntuu, että on vaikea erota vauvasta niin älä eroa. Ota vauva mukaan kavereiden kanssa kahville tai kampaajalle. Ei sitä omaa aika tarvi viettää jos ei halua. Kyllä se sitten jossain kohdassa alkaa taas maistumaan...

6. Jokainen lapsi on oikeasti yksilö. Ei ole yhtä mallia miten lapset toimivat tai niiden kuuluisi toimia. Osa lapsista on rohkeampia kuin toiset. Toiset nukkuu pitkät yöunet, toiset heräilee paljon. Osa viihtyy sylissä, osa lattialla. Osa vierastaa kaikkia ja jotkut vauvat ei vierasta ketään. Se millainen lapsi sinulla on riippuu synnynnäisestä tempperamentistä, ei siitä nukutteko samassa sängyssä tai söitkö salmiakkia raskausaikana. Sitten, kun tapaat sen kaverin, joka on "kasvattanut omasta lapsestaan sosiaalisen" ja "opettanut vauvan nukkumaan hyvin" niin usko mua, kun sanon, että tosiasiassa tälle kaverille on käynyt vain hyvä tuuri. Se, että hänellä on helppo vauva ei liity mitenkään siihen "miten hän on vauvan kasvattanut". Lisäksi toivo lujaa, että hän saa seuraavaksi haastavan vauva. Mitenkäs sitten suu pannaan....! Ha!!! :D

Juuse päivän ikäisenä

7. Eka vuosi tuntuu pitkältä, mutta sitten vauhti alkaa kiihtyä ja kohta se vauva onkin jo 3. Onkin tärkeä taltioida kuvin ja videoin vauvaa tasasin väliajoin. Nukkuvan 2 viikon ikäisen vauvan videokuvaaminen saattaa tuntua sillä hetkellä tyhmältä, mutta myöhemmin sitäkin videota on vaan niin ihana katsella ja tirattaa muutama kyynel <3 <3 <3

Tähän haluaisin toivottaa kaikille vauvan tuoksuista arkea, mutta en halua olla niin ilkeä. Sillä ainakin meidän vauvat haisi pääsääntöisesti ekan vuoden paskalle. (Siitä syystä muuten Juusen lempinimi on perhepiirissä Ripuli)

Rakkauden täyttämin terkuin,

- Elina 

Lisää herkkuja!

Tiedättekö.. mä alan ymmärtää lihavia ihmisiä. Siis ihan todella. 
Mä aloitin yhteisen taipalaan PT:n kanssa heinäkuun lopulla eli 3 kk sitten. Kyseessä on 20 raskauskilon pudotus ja liikunnan ilon löytäminen. 

JA VITTU TÄÄ ON HIDASTA!!!!
Lähtöpaino oli 88kg ja nyt on pudonnut kokonaiset 4kg. Siis, oikeastihan tämä on hyvä. About 1kg per kuukausi niin on oikeasti pysyvää, eikä tule takaisin kun jos lähtis 10kg/kk. 

Ja kun kyseessä ei ole dietti, vaan ELÄMÄNTAPAMUUTOS!

Vasemmalla alkuvuodesta 2014, keskellä kuva heinäkuulta
2106. Kylläpä tuo koko ero on aika iso. Onneksi oikealle
näkyy siihen syy <3 <3 <3

Mutta kelaapa seuraava; viimeisen about kolmen vuoden aikana, jolloin olen ollut pääosin raskaana ja imettänyt, niin herkut on ollu mulle sallittuja.

Jos ajatellaan, että viikossa on 35 ateriaa (eli 5 per päivä normi rytmillä). Rytmi onneksi on lasten myötä tullut tuohon ruokailuun, että on säännöllisesti aamupala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala -tätä ei ennen ollut.

Mutta ennen on mennyt niin, että esim. aamulla olen saattanut syödä jogurttia ja pari ihanaa mummon leipomaa pullaa ja lasi kaakaota. Nam.
Sitten nappasin suklaapatukan mukaan, kun lähdettiin lasten kans leikkipuistoon.
Lounaan jälkeen jälkkäriksi meni jätski.
Välipalaksi saatoin syödä esim. vaaleeta leipää ja taas pari palaa suklaata. Ei tehny tiukkaakaan. 
Illallisen jälkeen taas teen kans edes keksi, tai toinen jätski. Jotain makeeta piti saada.
Ja illalla kun lapset nukkui, ni mitä söin? No riisimuroja sokerilla ja maidoilla. Ja suklaata. Tai tein taikinaa, jos kaapissa ei ollut muuta. Pakkasesta mutakakkua. Mitä vaan, HERKKUJAAAAA <3 <3 <3

Ja nyt, ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN myötä, niin se on ihan OK, että "välillä" herkuttelee eli 1-2/35 aterioista voi ottaa sen jälkkärin. VITTU 1/35 eli kerran viikossa!!! 

Ni sit mulla menee ihan pasmat sekasin, kun kerran viikossa jotain hyvää, ni enää tiedä mitä valitsen. Että kakkua vai keksiä vai jätksiä vai suklaata vai pullaa vai mitähä??

Siis, todellakin tämä on hankalaa. Ja ymmärrän, miksi ihmiset niin helposti valitsee sen mukavuuden halun, herkkujen tien ja isomman koon vaatekaupassa.


Onneks mulla on selkäranka. Ja itsekuria. Ja mä pystyn tähän! Mä niin pystyn tähän! Vielä 16kg.. täältä tullaan! Ja senkin jälkeen, kun tavoite on saavutettu niin herkuttelu ei saa lähteä käsissä, vaan elämäntapamuutos on ja pysyy. Syön terveellisesti, liikun ja lepään. Ja välillä annan itselleni armoa ja syön herkkuja, nam. Ehkä tämä makeanhimo vielä joskus helpottaa..helpottaahan?

Tässä kuva tältä päivältä, pahin turvotus on lähtenyt ja -4kg on jo kivemman näköinen kuin lähtötilanne, mutta vielä on matkaa..

Uutta opetellen Au pairin kanssa

Meillä on nyt asunut Au pair talossamme kolme viikkoa. Katerina saapui bulgariasta ja on nyt hetkisen aikaa ehtinyt katsella tätä meidän perheen touhua =D Moni on kysellyt, että miten meillä menee ja miten Au pair on viihtynyt, joten tässä nyt hieman kuulumisia.

Au pairin tulo on helpottanut huomattavasti sen suhteen, että meillä ei ole enää jatkuvasti kaaos täällä kotona! On ihana tulla kotiin töistä, jumpalta tai palaverista kun  tavarat on paikoillaan. Ei tarvitse enää sokkeloida lelujen välistä ja kerätä niitä paikoilleen viimeisillä voimilla ennen nukkumaan menoa. Tiskikone on monesti tyhjennetty ja ai että siitä tulee hyvä fiilis! :) Eli ihan tällaiseen arkiseen olemiseen Au pair on tuonut suuren helpotuksen. 

Katerinan kanssa keskustassa kierroksella ja pieni
pala hänen huoneestaan. 

Katerina on hyvin avulias ja mukava tyttö -meillä kävi siis tuuri. Sehän on silkkaa arpapeliä kun muutaman sähköpostin ja Skype-puhelun jälkeen päätät ottaa ventovieraan kotiisi asumaan, että miten ne kemiat kohtaa. Mutta meillä on onneksi mennyt hyvin. Painotimme heti alusta asti rehellisyyttä ja avoimuutta kommunikoinnissa, niin sillä pääsee jo pitkälle. 

Haasteen on tuonut meidän 2-vuotiaan uhmaikä, hän aika kovaa testaa nyt Au pairia. Että mitä saa tehdä ja kuinka tiukasti Au pair pitää säännöistä kiinni. Mutta hienosti on Venja jo tottunut Katerinan läsnäoloon, aina kyselee missä "tyttö" on, jos ei ole kotona ja tietää, ettei hänen huoneeseen saa kysymättä mennä. 

Vauva on myös alkanut nyt luottaa Katerinaan. Emina on ollut pienestä pitäen kova vierastamaan ja aluksi vierasti voimakkaasti myös Katerinaa, mutta nyt kun kolme viikkoa mennyt ja joka päivä hän on meillä arjessa mukana niin nyt pärjäävät jo ihan hienosti. 

Au pairin haussa me pidimme tärkeänä hyvää englannin kielen taitoa ja sitä, että on matkustellut tai ollut ylipäätään aiemmin ulkomailla, ettei tule heti koti-ikävä. Emme niinkään vaatineet pitkää lastenhoitokokemusta, koska tähän juttuun pääsee kyllä mukaan. Ainakin itsestä huomaa, että englannin kielen käyttäminen päivittäin on tuonut taas itselle varmuutta kielen puhumiseen ja se on alkanut taas sujumaan paremmin. Venjakin vastasi jo kerran "Thänks" Au pairille kun ojensi banaanin eli tarttuu se vissiin tuohon kaksivuotiaaseenkin sana kerrallaan =D Ja todella hienosti Katerina poimii suomenkielen sanoja ja ymmärtää Venjaa nyt kolmen viikon jälkeen hienosti. Saas nähdä, oppiiko Venja enemmän englantia vai Katerina suomea tämän Au pair -oleskelun aikana :)

Katerina on ollut muutaman tunnin yksin Eminan kanssa ja he pärjäävät hienosti. Muutoin kun olemme olleet poissa, niin Katerinan kanssa täällä on ollut jompi kumpi mummoista tai mun sisko auttamassa lasten kanssa. Näin Au pair saa pikkuhiljaa varmuutta, eikä heitetä heti kylmään altaaseen. Oletan, että pikkuisin askelin hyvä tulee ja varmasti jo tämän kuun lopulla uskaltanee olla sitten jo useamman tunnin molempien kanssa itsekseen. Minulle on tärkeää, ettei hän tunne painostusta asian kanssa ja on sitten hyvä fiilis ja tuntee olon varmaksi lasten kanssa. Vaikka osa onkin ollut sitä mieltä, että pitäisi jo yksin pärjätä. 

Tänään Katerina oli ensimmäistä kertaa yksin 1,5h molempien lasten kanssa, sovimme yhteistuumin, että kokeillaan miten menee :) ja suht ok oli mennyt. Ainakin lapset olivat hengissä kotona, kun tulin töistä -se on pääasia <3 vaikka Venja olikin takapihalta yrittänyt karata lähinaapurin pihaan eikä ottanut Katerinan kieltoa kuuleviin korviinsa vaan juoksi karkuun *voi jestas* eli testaus on aikamoista. Piirrettyjä olivat sitten katsoneet, mutta samapa tuo kun on joku keino ratkaista tilanne kun yhteistä kieltä ei vielä ole. Ja pöydän ääressä olivat syömässä kun tulin, huippu juttu!

Pitkästä aikaa juontohommissa 5 päivää peräkkäin,
onneksi kuitenkin kotikaupungissa ja yöksi kotiin <3

Ainakin siis nämä ensimmäiset kolme viikkoa näyttävät hyvältä ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä Katerinaan ja hänkin on viihtynyt meillä. Ollaan avoimesti keskusteltu, onko töitä liikaa, miltä lasten kanssa oleminen tuntuu, onko huone mukava jne. Aina sunnuntaisin katsotaan ensi viikon ohjelma läpi yhdessä, mitä mikäkin päivä pitää sisällään ja milloin hän työskentelee. 30h/viikossa on siis Au pairin työaika, joka kalenteriin voidaan ujuttaa.

Ja tokihan tässä on ollut myös itsellä oppimisen paikka ottaa apu vastaan ja tottua siihen, että kotona on nyt yksi ihminen lisää. Välillä huomaan, kun olemme vaikka lähdössä johonkin ja eteisessä häärää monta ihmistä niin alkaa ahdistaa, kun on niin tottunut hoitamaan asiat itse tietyssä järjestyksessä että on hankala ottaa apu vastaan. Mutta pitää antaa tilaa harjoitella, eihän kukaan ole seppä syntyessään.

Tässä nämä muruset <3

Lisäksi paperiasioissa kestää. Kävimme heti Katerinan saapumisen jälkeen poliisilaitoksella täyttämässä tarvittavat lomakkeet ja edelleen odotellaan päätöstä. Piti tulla postissa noin parissa viikossa.. Sen jälkeen vasta saa suomalaisen henkilöturvatunnuksen, voimme käydä verotoimistossa ym. Pankissakin saatiin tili auki, mutta verkkopankkitunnuksia ei saa, ennen kuin on tuo sos.turvatunnus. 

Huomenna aamupäivällä Katerina tekee meille lounasta, minä pääsen PT:n kanssa jumpalle ja isi on sillä aikaa lasten kanssa. Hieno työnjako, vaikka itse sanonkin;)

Saatanan tyrkky !

En ole Take Thatin jälkeen fanittanut ketään, mutta nyt harkitsen ryhtymistä Saara Aallon fanijoukkoihin. Tyhmempikin tajuaa kuinka käsittämättömän lahjakas laulaja hän on, mutta se ei ole se syy miksi häntä ihailen. Ihailen häntä, koska hänellä on unelma ja hän aktiivisesti tavoittelee sitä.

X-factor UK ei ole naisen ensimmäinen, eikä toinen vaan kolmas kykyjenetsintä kilpailu, eikä se tee hänestä "tyrkkyä" niin kuin jossain lytätään, vaan se kertoo päättäväisyydestä jota tarvitaan, jos aikoo menestyä ylipäätänsä yhtään missään. Jos Saara herättää sinussa kateuden tunteen niin sen sijaan, että käytät energiasi paskan puhumiseen niin kurkkaa peiliin ja mieti mitä itse voisit tehdä omien unelmiesi saavuttamiseksi.

Luonnollisesti liikun paljon samoissa tilaisuuksissa toisten yrittäjien kanssa ja olen huomannut, että siellä ymmärretään tavoitteiden saavuttamisen yhteys työnmäärään, mutta se mitä siellä vieroksutaan myös on televisioon pyrkiminen. Olen ollut vähän ihmeissäni miksi on vaikea nähdä, että joillekkin ruutuajan saaminen voi viedä aimoharppauksen sitä unelmaa kohti.

"Tyrkky ja sen kaveri tyrkky"

Toisaalta en nää itse mitään pahaa tai väheksyttävää siinäkään että hakee tositeeveeseen vain kokemuksen takia. Voisin kuvitella, että vaikka Saaran ura ei tämän jälkeen lähtisi raketin lailla nousuun niin kokemus on ollut niin mieletön, että sitä kelpaa kiikkustuolissa vanhana muistella. Vaikka sinun mielestä ei olisi hauskaa osallistua tv- formaattiin jonkun muun mielestä se voi olla.

Ja mistä kumpuaa tämä hienoinen ärsytykseni. Tietenkin siitä, että minua haukuttiin joskus herkkinä teinivuosina tyrkyksi, koska tykkäsin esiintyä. Kun haukut ylsivät korviini meni vuosia ennen kuin uskalsin taas hypätä yleisö eteen miettimättä tuleeko joku taas tylyttämään. Ihmiselle jolle itselleen esiintyminen on vastenmielistä voi olla vaikea kuvitella, että joku toinen saa samasta tilanteesta jäätävän energiapiikin.

Kun luin ekan kerran, että Saara Aalto kisaa rapakon tuolla puolen herätti se minussa hykerryttävän tunteen johonkin pallean seudulle ja mietin, että mitähän sitä ite keksis seuraavaksi....saas nähdä ;)


- Elina

Rento vai asiallinen?

Viime viikolla sain nauttia kahtena iltana peräkkäin juontotöistä :) Oli ihan mahtavaa palata lavoille muutaman kuukauden tauon jälkeen. Että voi olla fiiliksissä työstään. 

Molemmat juonnot oli firmojen tilaisuuksia, toinen Helsingissä ja toinen Tampereella. Se on jännä, miten yritystilaisuuksissa kaava on jotakuinkin aina sama mutta paikalla olevat ihmiset tekevät tilaisuuksista aina omanlaisensa.

Juontoasu perjantain tilaisuudessa,
keskiaikateema ja kuningatar lavalla =D

Illan kaava menee yleensä niin, että aluksi on tervetuloa -puheet ja mahdollisia huomioimisia/palkitsemisia, sitten juontaja käy illan ohjelmaa ja käytännön asioita läpi. Sitten alkaa ruokailu buffet pöydästä, alku- ja pääruoka ja sen jälkeen on bändi tai muuta ohjelmaa. Sitten on jälkiruoka, toinen bändin setti ja illan päätös. Usein yritys tarjoaa osittain juomat juhlakansalle ja lisää saa itse ostaa juhlatilan baarista.

(Näissä on se hyvä plussa, että juontopalkkion lisäksi saa aina ihan überhyvät sapuskat ja kun ruokailulle on varattu about 1h ja bändi vetää 2h niin siinä saa takahuoneessa hyvin tehtyä koneella töitä ja tyhjennettyä viikon varrella kertyneet sähköpostit ;))





Mutta siis se pointti, kuinka ihmiset tekee tilaisuuden:
Torstaina juonnoista oltiin tarkkoja ja tittelit ja aikataulut oli etukäteen tsekattu ja varmistettiin vielä illalla moneen kertaan. Hoidin juonnot asiallisesti ja jossain vaiheessa kysyin lupaa inasen humoristiseen juontoon, mutta tj ei halunnut (onneksi aistin tunnelmaa sen verran, että kysyin lupaa, enkä vaan menny lavalle heittään mitään liian hilpeää).. Mutta ilta oli hieno ruokineen ja valaistuksineen ja todella valloittava bändi, jonka laulaja oli hyvin lahjakas. Ja juontoihin oltiin tyytyväisiä -se on tärkeintä :) 

Torstain juontoasu. Pitkäkään iltapuku ei olisi
ollut liioiteltua, mutta tällä mentiin.

Kun taas perjantaina juhliin oli valittu teema ja myös yrityksen tj oli pukeutunut teemaan mukaisesti (tai pukeutumassa kun saavuin paikalle ja niinpä kävimme iltaa läpi siten, että hän oli kalsareissa *hahahaaa*). Näissä juhlissa taas korostettiin sitä, että on oltava hauskaa ja rentoa ja minua pyydettiin höpöttelemään mikkiin mitä mieleen tulee ja liikkumaan myös yleisön seassa juttelemassa niitä näitä. Muutamat vitsit tuli siinä heitettyä ja juonnot meni pääosin ilman kansiota, koska mitäpä sillä käsikirjoituksella kun mentiin vähän fiilispohjalta! 

Meikit kotona #marykay ja juontovaatteeksi tällä
kertaa asiakkaan hankkima keskiaikavaate ;) 

Ja silti -en osaa valita kumpi näistä keikoista oli kivempi! Se tässä työssä on parasta, että jokainen tapahtuma, jokainen tilaisuus ja jokainen juonto on erilainen. Aina on haastetta saada juonto juuri sopivaksi ko. tilaisuuteen ja toivoa, että jengi on samalla aaltopituudella ;)