Paska haisee ja banjot soi

Moni kysyy multa, miten voisi päästä esiintymisjännityksestä eroon. Tässä vastaus: Ei siitä pääse, mutta sen kanssa oppii esiintymään. Itsehän olen aivan mahoton jännittäjä. Mua jännittää lähes poikkeuksetta kaikki keikat. Usein jännittää aamulla eniten, vaikka itse juonto olisi sitten vasta illalla. Jännitys tuntuu ensin sydämessä, sitten mahassa, päässä ja reisissä. Yleensä se mukavasti vilkastuttaa myös aineenvaihduntaa ja mitä isompi keikka, sitä enemmän parkeeraan päivän aikana vessassa.  Päivän kun on paskantanut, niin tuntia ennen vetoa alkaa sitten jatkuva pissahätä ja jano yhtäaikaa.

Hetkeä ennen lavalle nousua pahin jännitys laantuu ja pissahätä ja jano unohtuvat. Ensimmäisten lauseiden jälkeen jännitys poistuu myös kokonaan reisistä, mahasta ja sydämestä. Jäljelle jää vain kohonnut vireystila ja innostus. Ekan juonnon jälkeen alkaakin jo odottamaan, koska pääsee lavalle uudestaan.

Vuosien varrella olen oppinut muutaman keinon lievittää jännitystäni ja ajattelin jakaa ne nyt teille.

1. Pyrin valmistautumaan niin hyvin kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että tutustun etukäteen asiakkaan toimintaan, ohjelmaan ja puhujien / esiintyjien taustoihin. Mietin karkeasti spiikit, mitä missäkin välissä kannattaa sanoa. Joskus teen ihan valmiit lainit, vaikka juontaessa en niitä sitten käytäkään.

2. Käyn tarvittaessa kampaajalla ja valitsen vaatteet, missä minusta tuntuu kauniilta ja hyvältä. Ja jos mahdollista niin muutenkin yritän saada valmistautua ILMAN lapsia, koska se nostaa ihan älyttömästi ressikäyrää, kun yrität meikata samalla kun toinen lapsista on huutoitkien tarrautunut jalkaan kiinni.

3. Matkalla paikalle kuuntelen musiikkia, laulan ja vähän jorailen (toki varovaisesti jos itse ajan). Lavan takana usein vähän jumppailen puvun antamassa mittakaavassa. Heilutan käsiä, kyykkäilen vähän että saan veren kiertämään.

4. Olen ajoissa paikalla. Mua auttaa tosi paljon, kun näen esiintymispaikan. Käyn myös lavalla pyörähtämässä, katson miltä sali näyttää sieltä käsin. Yleensä kuvittelen puitteet paljon mahtipontisemmaksi päässäni ja rauhoitun kun nään, että kyseessä ei ole Hartwall Areena tai Olympiastadioni...

5. Ja sitten vaan päätän mennä lavalle ja hoitaa homman vaikka pieni sisäinen ääni kehottaisi juoksemaan takahuoneen kautta ulos ja pakenemaan paikalta! Tässä kohtaa olen myös kiitollinen koko päivän ripulista, sillä eipähän ainakaan turvota vaikka kaikki muu menisi ihan pieleen!

Rakkaudella,

Elina