Tavallinen työpäivä

Tavallinen työpäivä

maanantai 19. lokakuuta 2015

MAIKIN markkinointitoimenpiteet -mitä ne on?

MAIKKI yrityksenä sai alkunsa alkuvuodesta 2013 eli noin 2,5 vuotta sitten. Kun MAIKKI perustettiin, pidimme Ellun kanssa meillä noin parin tunnin naurun sekaisen palaverin aiheesta, täytimme paperit ja poikkesimme maistraatissa. Ulos kävellessämme saimme vastaantulijoilta lämpimiä hymyjä, kun niin onnessa sieltä ulos marssimme..!

Mitään liiketoimintasuunnitelmaa eikä sen kummin markkinointisuunnitelmaankaan tullut tehtyä. Jossain vaiheessa loimme kuitenkin jotain liikevaihdollisia tavoitteita ja minun tehdessä YAMK-opinnäytetyötä perehdyimme enemmän brändin rakentamiseen. 

Useaan otteeseen olemme saaneet mitä mahtavampia markkinointi-ideoita. Olemme viettäneet monta tuntia yhdessä palaveeraten MAIKKI ja sen markkinointi mielessä, mutta aina hupsista vaan eksyneet aiheesta.

2,5 vuoden aikana MAIKIN markkinointitoimenpiteinä on lähetetty toissa kesänä asiakkaille kahvikupongit kesäkahvilaan. Lisäksi olemme osallistuneet kaksi kertaa messuille. Niissä olemme esitelleet toimintaa ja järjestäneet arvontaa kerätäksemme uusia yhteystietoja ja kontakeja. Osoitteet on kuitenkin edelleen messulaatikon pohjalla, eikä messuosallistujat voittajaa lukuunottamatta ole meistä sen koomin kuulleet *hups*.

Ja sitten... on käyty aktiivisesti verkostoitumassa =D Nämä verkostoitumistilaisuudetkin on mennyt jotenkin kummasti siihen, että suurin osa ajasta turistaan Ellun kanssa omiamme keskenään pöydässä, eikä liiemmin tule uusia kontakteja luotua. Tässä ollaan kyllä lähiaikoina tsempattu, koska ollaan tarkoituksen mukaan osallistuttu eri tapahtumiin :) 


Ellun kanssa verkostoitumassa Tähtiareenan
avajaisissa. 

Alkuun kokeilimme myös sähköpostien lähettämistä ja soittamista ihan kylmille kontakteille. Ne eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta ja on työläs tapa. 

Näitä tempauksia kun katsoo, on se kumma, että meillä on edelleen keikkaa ja vielä ihan mukavasti <3 Olemmekin tulleet siihen johtopäätökseen, että kyllä vissiin kuitenkin asiakkaiden kokemukset ja viidakkorumpu on se, joka parhaiten eteenpäin vie! Jokainen keikka kun on "työhaastattelu" itsessään ja aina on tehtävä parhaansa. 

Nyt kuitenkin päätimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja koska olen oppinut käyttämään MailChimp -ohjelmaa (tai niin ainakin luulin), päätimme alkaa lähettää MAIKIN asiakkaille ja muulle verkostolle Uutiskirjettä. Noh, ensimmäinen Uutiskirje lähti matkaan kolmisen viikkoa sitten, eikä tämäkään sitten yllättäen ihan suvereenisti mennyt. Vastaanottajille tuli näkyviin, mitä olimme näistä kontakteista asiakasrekisteriimme merkinnyt, mutta onneksi me puhumme meidän verkoston jäsenistä vain nättejä ;)

Näin meillä hoidetaan tätä markkinointia, kyllä me tytöt vaan osataan.. Jokohan kohta olisi aika pitää se asiakastilaisuus, jota olemme alusta asti funtsineet =D

-Kati

Onnistuneet keikat on meidän valttikortti
markkinoinnissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti