Uhkaavasti näyttää siltä, että joudun skippaamaan pitkään odottamani seminaarin lastenhoito-ongelmien vuoksi eli suomeksi: tapahtuma on päivällä ja Tuukalla ei ole hoitajaa. Vit****ko? -Kyllä
Kun Tuukka oli alle puolivuotias, hän kulki näppärästi mukana seminaareissa, tilaisuuksissa ja palavereissa kaukalossa tyytyväisesti nukkuen tai lattialla leluja ihmetellen. Parhaiten itselleni on jäänyt mieleen, kun olin puhumassa yrittäjyydestä ammattillisen puolen opettajaopiskelijaryhmälle ja Tuukka makoili estradilla viltin päällä tyytyväisenä jokellellen. Keskustelu kääntyi yllättäen perheen ja työn yhdistämiseen, eikä niinkään liiketoiminnan kehittämiseen mikä taisi olla opettajan tavoite.
Toinen muistijäljen jättänyt reissu oli, kun olin yläkoululla puhumassa nuorille yrittäjyydestä ja Tuukkaa ei huvittanut olla paikallaan olevassa kaukalossa niin sujuvasti sitten vispasin koppaa puolituntia ilmassa keskeyttämättä kuitenkaan puhettani :D Tuli siinä samalla sit haukkari treenikin…
Noh, tämä aikakausi päättyi kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Nuori herra kävi vähän vaativammaksi ja päätti, että äidin ei ole syytä keskittyä muihin ihmisiin tai tilanteisiin kuin häneen ja niinpä yhteiset työreissut saatiin haudata toistaiseksi…ja haudassa ovat saaneet reissut pysyä edelleen :D Eli nyt jos mielin päästä johonkin päiväsaikaan tapahtuvaan tilaisuuteen -kaikki riippuu mummien aikatauluista. Anoppini on ollut aivan mahtava ja saanut vuorotyöläisenä todella hyvin järjesteltyä vapaapäiviä tai vuoroja aina tarpeen mukaan (kiitos anopille <3). Aina ei tietenkään natsaa tai edes kehtaa pyytää, jos ei ole ihan pakollinen meno.
Tämä tuleva seminaari, johon en todennäköisesti pääse, ei ole tietenkään ainoa mihin en ole päässyt ja kyllä se aina harmittaa, kun joutuu jättämään jotain itselle mielenkiintoista väliin. Mutta niin se vaan on, että jos haluaa pitää lapsen kotona hoidossa, niin silloin se lapsi on myös hoidettava niinäkin päivänä kuin olisi jotain ”mielenkiintoista” muualla. Lisäksi ihan itse olen tämän valinnan tehnyt, joten eipä minulla ole siitä silloin oikeus mielestäni liikaa purnatakkaan. Päivähoitohakemuksen voi kuitenkin täyttää koska tahansa. Mieluummin kuitenkin tirautan nyt muutaman kyyneleen väliin jääneiden tapahtumien takia, kuin itken valtoimenaan sitä, että joku muu saa halia lapseni päiväunille ja nauraa vasta heränneen lapsen tokkuraisuudelle. Ehtiihän sitä vielä tilaisuuksiin muutaman vuoden päästä ja siihen asti yritän iloita niistä tilaisuuksista, joihin pääsen ja hyväksyn sen, että aina ei voi saada mitä haluu :)
Terkuin, Elina
 |
| Tuukka TAOKK:lla |
Kun Tuukka oli alle puolivuotias, hän kulki näppärästi mukana seminaareissa, tilaisuuksissa ja palavereissa kaukalossa tyytyväisesti nukkuen tai lattialla leluja ihmetellen. Parhaiten itselleni on jäänyt mieleen, kun olin puhumassa yrittäjyydestä ammattillisen puolen opettajaopiskelijaryhmälle ja Tuukka makoili estradilla viltin päällä tyytyväisenä jokellellen. Keskustelu kääntyi yllättäen perheen ja työn yhdistämiseen, eikä niinkään liiketoiminnan kehittämiseen mikä taisi olla opettajan tavoite.
Toinen muistijäljen jättänyt reissu oli, kun olin yläkoululla puhumassa nuorille yrittäjyydestä ja Tuukkaa ei huvittanut olla paikallaan olevassa kaukalossa niin sujuvasti sitten vispasin koppaa puolituntia ilmassa keskeyttämättä kuitenkaan puhettani :D Tuli siinä samalla sit haukkari treenikin…
 |
| Matkalla koulukeikalle |
Noh, tämä aikakausi päättyi kuitenkin puolen vuoden jälkeen. Nuori herra kävi vähän vaativammaksi ja päätti, että äidin ei ole syytä keskittyä muihin ihmisiin tai tilanteisiin kuin häneen ja niinpä yhteiset työreissut saatiin haudata toistaiseksi…ja haudassa ovat saaneet reissut pysyä edelleen :D Eli nyt jos mielin päästä johonkin päiväsaikaan tapahtuvaan tilaisuuteen -kaikki riippuu mummien aikatauluista. Anoppini on ollut aivan mahtava ja saanut vuorotyöläisenä todella hyvin järjesteltyä vapaapäiviä tai vuoroja aina tarpeen mukaan (kiitos anopille <3). Aina ei tietenkään natsaa tai edes kehtaa pyytää, jos ei ole ihan pakollinen meno.
Tämä tuleva seminaari, johon en todennäköisesti pääse, ei ole tietenkään ainoa mihin en ole päässyt ja kyllä se aina harmittaa, kun joutuu jättämään jotain itselle mielenkiintoista väliin. Mutta niin se vaan on, että jos haluaa pitää lapsen kotona hoidossa, niin silloin se lapsi on myös hoidettava niinäkin päivänä kuin olisi jotain ”mielenkiintoista” muualla. Lisäksi ihan itse olen tämän valinnan tehnyt, joten eipä minulla ole siitä silloin oikeus mielestäni liikaa purnatakkaan. Päivähoitohakemuksen voi kuitenkin täyttää koska tahansa. Mieluummin kuitenkin tirautan nyt muutaman kyyneleen väliin jääneiden tapahtumien takia, kuin itken valtoimenaan sitä, että joku muu saa halia lapseni päiväunille ja nauraa vasta heränneen lapsen tokkuraisuudelle. Ehtiihän sitä vielä tilaisuuksiin muutaman vuoden päästä ja siihen asti yritän iloita niistä tilaisuuksista, joihin pääsen ja hyväksyn sen, että aina ei voi saada mitä haluu :)
Terkuin, Elina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti